Jees, vuosikymmenen ykköslevy on julkaistu 7.11.2007, Tiktakin sinkut 99-07 kokoelma on kaupoissa kahtena versiona. ite investoin 3 euroa enemmän ja sain kaksilevyisen version. Toisessa levyssä on kaikenlaisia live ja mixattuja versioita, ekasta levystä löytyy kaikki parhaat hitit. Tämä olikin moneen vuoteen ainoa levy minkä olen ostanut ihan tuoreeltaan ja ei hävetä yhtään. Harmi ettei tiktakit taida mennä mun kans naimisiin vaikka ostinkin heidän levyn.
nyt soi: satuprinsessa
"Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
Viimeinen levy taitaa olla, kun eikös he laita pillit pussiin. Tai kai he vielä kerkiävät tekemään 50 comabackkia ja levyä.
Teoria on sitä, että kaikki tiedetään, mutta mikään ei toimi.
Käytäntö on sitä, että kaikki toimii, mutta kukaan ei tiedä miksi.
Meillä teoria ja käytäntö ovat sekoittuneet siten,
että mikään ei toimi ja kukaan ei tiedä miksi.
joo jäähyväiskiertue on menossa, mä heräsin faniksi vasta viime metreillä
"Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
Lada-Jussi kirjoitti:ite investoin 3 euroa enemmän ja sain kaksilevyisen version. Toisessa levyssä on kaikenlaisia live ja mixattuja versioita,
en olisi uskonut että jussi ostaa tuuninki levyn???
mielestäni orkkis on parasta levyissäkin
ei tää on kans orkkis, mut tää on de luxe versio normaalista eli niiq 21043 -> 21043-03
"Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
Mä olen ollut Tik Takin keikalla eturivissä. Loistava bändi. Emppu on ihQ
* ORIGINAL IS BEAUTIFUL * "Natseilla oli järjestys. Junat kulki aikataulussa. Kahdeksalta asemalla. Oli natseilla juna. Aina tasalta siinä. Raiteilla kulki natsi." - Rauno Repomies -
Joo, mäkin näin tiktakin viime kesänä Seinäjoella vauhtiajojen konsertissa. Takarivistä katselin ja totesin että kyllä on taitava rumpali. Mutta se olikin urospuolinen mätkijä. Eipä silti, kyllä flikatkin hienosti soitteli ja hyviä biisejä ovat tehneet. Mutta sitten kun Urah heep astui lavalle, niin nähtiin kuinka rumpuja soitetaan. Niillä oli uusi rumpali, nuori australialainen kaveri. Kaveri näytti, että rumpuja ei taputella, vaan niitä soitetaan! Siinä katkesi kapuloita ja meni kalvot lommolle ja pellit kieroon, mutta totisesti svengasi kuin hirvi! Vaan eipä hänkään Neil Peartille pärjännyt (RUSH), jonka rumpusoolon kävin hiljattain hartwallareenalla todistamassa. Uskomatonta, hallelujah!
"Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
älkääs ny vitsailko vakavalla asialla, on ihan kauheeta ku tiktak lopettaa mä oon ehtiny kuunnella uuden levyn jo 8 kertaa
"Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)