Toiset osaa käyttää alkoholia kohtuudella ja toiset eivät esa lähtee nyt kahtomaan kun teineillä on vanhojen tanssiit ja jatkot. Huomenna on taas koulua. hitsit kun nää viikonloput on niin lyhyitä, vainb kestäävät yhden yön. Sit on jo maanantai.
Ja taas huomenna alkaa raskas arki eikä voi harrastaa päihtymistä vaikka välillä voi kyllä ei se haittaa jos viikollakin kunhan hoitaa tehtävääänsä. Vai mitä se oli?
Neuvoloissakin kun on noita testejä isän ja äidin alkoholinkäytöstä niin aina saa ihan hyvät tulokset isollakin viikkokulutuksella kun vain vastaa "ei" kohtiin joissa kysytään onko viimeisen vuoden aikana jäänyt työt tekemättä alkoholin takia tai vaihtoehtoisesti onko tullut pahoja henkilövahinkoja humalassa.
esa oletko myös koulunpäättäjäisten aikaan rannoilla ja pusikoissa viettämässä yläasteelaisten kesäloman alkua? älä kerro pian krp sulkee koko boordin
"Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
Täällä meilläpäin oli muuten eräs henkilö jolla oli samanlainen auto kuin minulla. Hyvinkin samannäköinen itseasiassa. Tuo setä vaan tais olla jonkun asteen pedofiili ja se oli välillä uimarannalla tai koulun liikuntakentän vieressä autossaan tiirailemassa pikkutyttöjä. Olipa kiva kun monet luuli sitä minuksi!
Kerran joku tuttu soitteli ja kyseli että minkä hlvetin takia istuin uimarannan parkkipaikalla autosa koko päivän!
P-Setä kirjoitti:Täällä Esa -61 on juonnu kohta pullon kossua ja lähtee paariin parin kilsan päähän juomaan lisää viinaa. Mie oon niin sekasin.
Moi!
Eihän tollasest määräst voi olla sekaisin!puoltoista konttia kaljaa taikka kaks isoo leijjonaa alle enne ku lähtee paaarii ja sitte siel vetää kymmenen isoo stopea ni sitte alkaa olla pää täynnä!
Viimeksi muokannut Red Zhiguli, 26.1.2015 20:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pahoittelut vuosina 2006-2008 kirjoittamistani lapsellisista ja asiasisällöttömistä viesteistä, jotka poistin yksitellen. Nykyisin aikuistunut, joten mitäpä noita lähes vuosikymmenen takaisia juttuja murehtia enempää.
-Red Zhiguli 26.1.2015