Kokemukset Lada 119??
Kokemukset Lada 119??
Olen jo kahdesti tuhertanut kokemuksia Lada 119 ominaisuuksista,_viimeksi taiteen kaikkien sääntöjen mukaan, vastasin topoleville.., ensimäinen meni Sähköpostiin. Viimeinenkin on "kadonnut kuin multa ketun kynsiin"/ Puakki
Re: Kokemukset Lada 119??
Tervehdykset toivottelen.
Minä jo olen melkein huolestumisen partaalla ihmetellyt Puakin melkein katoamista vastaavaa tilannetta, kun ei viestin viestiä ole ilmaantunut uutukaisesta. Monet ovat maininneet viestiensä hukkumisesta sähköiseen äärettömyyteen, itse en ole ollut havaitsevinani kohdaltani tälläistä ilmiötä, mutta olenko edes seurannut omiani niin tarkkaan? Aikoinaan olin itsekin sekaisin näiden lainaa ja vastaa suorakaiteiden kanssa. Vastaa kaidetta olen käyttänyt lähetellessäni jorinoitani. Lähestyhän useammin, kuin tähän asti, muitakin aihealueita kirjoituksillasi.
Itselläni on 110HB 8v -03. Juhannuksen alla tuli täyteen 33000km. On vielä säästynyt isommilta murheilta ja pieniä ei kannata edes kantaa.

Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet 

Re: Kokemukset Lada 119??
Kirjoitellaan Hiekkalaatikolla, alan olla jo siinä iässä uudestaan, ja piirtelihän myös Arkhimedes ympyröitään samalle alustalle. Oli kertynyt Ladan mittariin 2600 km, ja niin sovittiin eka-huolto perjantaina 13. 6 klo 13:oo, siis mahdollisimman onnettomien lukujen alle! Valitin takaluukun lukituksen löysyyttä, ja ajoneston vilkun puuttumista. Kertoivat huollon kestävän 3 tuntia, joten lueksin mukaani ottamaa lehteä ja samalla otin tapani mukaan parit nokoset, lukeminen rasittaa, työnvastaanottaja toivotti: "Hyvää huomenta!" Nähtävästi olin kuorsannut äänekkäästi? Lasku oli alle 50€ kertoivat luukun lukituksen olevan kireämpi ja ajonestovilkun "toimivan",_ainakin käsitin niin. Ei välky vilkku vieläkään, onko sitä sitten ollenkaan? Luukku ei kolise enää, eikä tietoakaan kauppaan kuuluvasta vetokoukusta. Olikohan tiistai kun ajoin sateessa, oven tiivisteen välistä tipahti muutama pisara, sitten myöhemmin lähtiessäni liikkeelle, ohjauksen tehostin ei toiminut, myös hälytys-merkki oli päällä, pysäytin ja käynnistin uudestaan, tehostin toimi kuin tavallisesti. Jäikö "viive" virrankytkemisen ja startin välissä liian lyhyeksi? Eikä tietokone ehtinyt mukaan.Ukki kirjoitti:Tervehdykset toivottelen.
Minä jo olen melkein huolestumisen partaalla ihmetellyt Puakin melkein katoamista vastaavaa tilannetta, kun ei viestin viestiä ole ilmaantunut uutukaisesta. Monet ovat maininneet viestiensä hukkumisesta sähköiseen äärettömyyteen,
Itselläni on 110HB 8v -03. Juhannuksen alla tuli täyteen 33000km. On vielä säästynyt isommilta murheilta ja pieniä ei kannata edes kantaa.
Laskua maksaessa näytin Hesarin mainosta, saatteella: "Muualla ilkeävät mainostaa myös Ladaa.."
Re: Kokemukset Lada 119??
Tervehdykset toivottelen.
Onko enää toiminnassa se Raipossa oleva tuontikeskus jonka kautta Konelan aikaan Ladat tuotiin. On herännyt tunne, että Ladat tulevat myyntiin niine huolimattomuuksineen jotka siinä olivat hihnalta lähtiessä.
Onko enää toiminnassa se Raipossa oleva tuontikeskus jonka kautta Konelan aikaan Ladat tuotiin. On herännyt tunne, että Ladat tulevat myyntiin niine huolimattomuuksineen jotka siinä olivat hihnalta lähtiessä.
Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet 

-
- Viestit: 1384
- Liittynyt: 23.9.2003 20:41
- Paikkakunta: Tervakoski / Janakkala
Re: Kokemukset Lada 119??
Ladassa on niin paljon huolimattomuuksia tehtaalta lähtiessä, että se pitäisi rakentaa kokonaan uudestaan, jotta se olisi niin hyvä kuin mahdollista...Ukki kirjoitti:Tervehdykset toivottelen.
Onko enää toiminnassa se Raipossa oleva tuontikeskus jonka kautta Konelan aikaan Ladat tuotiin. On herännyt tunne, että Ladat tulevat myyntiin niine huolimattomuuksineen jotka siinä olivat hihnalta lähtiessä.

Esim. Eurosamara on oiva esimerkki näin toimimisesta.
Toisaalta noin 30-50 tkm ajo myös ajaa saman asian.
Re: Kokemukset Lada 119??
Onko venäläisissä säilynyt vieläkin tuo "soromno" mentaliteetti, eli heitä ei ole saatu vauhkoksi, globalisaation määräämään vauhtiin, ja laatuluokitukseen kuten muut rodut? Huomautin Deltalla myös 119 "kytkimessä esiintyvästä vapinasta liikkeelle lähtiessä!" (Kerran,_huoltoasema Taifunissa combiini kytkinremontin tehnyt jeppe "tunnusti: Tein pienen virheen. kytkin täristää vähän aikaa, mutta loppuu pian". Ja Katso, näin tapahtui! Taisi jo kotimatkalla kytkin "mennä sileäksi?") Tämä nykyinen Ladani on ensimäinen etuvetoinen, ja sen voimansiirrossa on ne murrosnivelet, joita takatuuppareissa ei tarvita. Muistan traktorien työkoneiden murrosnivelet, ne tärisivät ja pitivät suorastaan ääntäkin. Deltalla eivät osanneet sanoa muuta kuin: "Jos vika jatkuu palataan asiaan 15 000 km huollossa"ladamaster kirjoitti: Ladassa on niin paljon huolimattomuuksia tehtaalta lähtiessä, että se pitäisi rakentaa kokonaan uudestaan, jotta se olisi niin hyvä kuin mahdollista.
Esim. Eurosamara on oiva esimerkki näin toimimisesta.Toisaalta noin 30-50 tkm ajo myös ajaa saman asian.
Re: Kokemukset Lada 119??
Tervehdykset toivottelen.
Olisiko "saftra" tyylikin mukana. Mutta siihen huolimattomaan työhön on joku aiheuttaja, sillä miksi sitä mitä tekee voi tehdä myös kunnolla. Niinkuin aikaisemmin jo kerroin, että suurimmalta osilta miehet tekevät ne kritiikkiä aiheuttavat kokoonpanotyöt hihnalla. Naiset tekevät huolellisesti esim. moottorit ja vaihteistot, joissa ei ole ollut työn osalta huolimattomuuksia edes mainittavaksi asti. Eivät hekään mahda mitään virheellisille osille joita käyttävät. Joku ero siinä on miesten ja naisten työnlaadun ja huolellisuuden suhteen. Asiakas ja se korjaamo, joka tekee takuukorjaukset on maksumiehenä saadessaan huolimattomuudesta johtuvia vikoja ostaessaan uuden auton.