Missä olet ollut kesätöissä.?
Parhaat kesätyöpaikkani olivat yksi kesä Shellillä ja neljä Essolla. Ja nuo aikaan, jolloin itsepalvelusta ei ollut vielä tietoakaan. Tykkäsin.
Ikävin oli kesä putkiliikkeen varasto/myymälässä. Jonain päivänä saattoi käydä yksi asiakas, joskus oli hiljaisempaa. Hyvää oli se, että työmatkaa oli sata metriä, ja että joskus sai ajaa Taunus Transitilla tarvikkeita työmaille.
Siis tämmöisellä:
Parhaat kesätyöpaikkani ovat olleet Omia Pihojani. Joskus olen nauttinut myös toisten pihojen laittamisesta.
Kaikki muut kesätyöpaikat ovat olleet vain ahneuden mukanaan tuomaa turhuutta ja kärsimystä. Mitä rahakkaampi työ sen ikävämpää on ollut. Pahimpia ovat olleet HuippuPalkatut tehdastyöt. Karmein kokemus on eräältä pituusleikkurilta, jossa työkaverina oli KaikkeinParas, AivanYlivoimainen ja AinoaAinaOikeassa oleva PituusLeikkaaja. Voi härreGuut sitä työilmapiiriä.
No, oppina oli, että ei kannata ahnehtia, kun pärjää vähemmälläkin. Eli ei tehtaalle vuorotöihin. Hyviä elämänkokemuksia kylläkin. Ja pääseepähä kattoo mist Kuusaa o tehty.
Onhan noita kesätyöpaikkoja muutama ollut, tässä listaa:
-paperitehdas
-huvipuisto
-metallivalimo
-kaasutehdas
-meijeri
-autokorjaamo
Kuten edelläkin todettu on oppi ollut itsellenikin että vuorotöihin tehtaisiin en kyllä kokopäiväisesti lähtisi ihan helpolla. Vaikka rahaa sieltä tulisikin reilummin.
- Ladoja vaan joka jätkälle niin ei tarvitse olla katkera naapurille -
mä oon ollut juurikaspellolla ja tervakosken puuhamaassa, hienoja kesätyöpaikkoja
"Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
Jaa että kesätöissä...ja että vielä siitä pitäisi vielä maksaa???
11 - 12V = hakksin kotona pilkkeitä (kun käskettiin)
13v = Kotona tekemässä talvipuut
14v= Naapurille tekemässä halkoja (siis talvipuut) + muista että kotonakin piti tehdä...
15V= Siskon raksalla ILMAISENA timpurina+ hamstalankarina (tiilitalo). Muista talvipuut...
16V= Turkistarhalla jauhamassa (siis ISOLLA jauhelihamyllyllä kaikkea jauhettavaa...) sekoittaja, jakelija, kasvattaja, tappaja, nylkijä, nahoittaja. + muista ne talvipuut...
17V= Jatkoin tarhaushommia ja olin pystyttämässä talopaketteja, ai niin ne talvipuut...
18V = Suomen Armeija pelasti minut, Jes miten helppo kesä. Ajatelkaa: ei tarvitte kun juosta mettissä ja syödä valmista ruokaa ja..EI TARTTE HAKATA HALKOJA.....
Itse olin aina kesätöissä rakennustyömailla rakennusapumiehenä tai muurarin repsikkana eli hanslankarina. Ei ollut silloin tietoa virolaisesta halpatyövoimasta, henkilöstövuokrauksesta eikä töiden ketjutuksesta ja työmailla oli aina kovia kommunisteja politrukkeina. Sitten kun sai ajokortin ja pääsi Volga M21:llä työmaalle sai vielä erityistä respektiä. Oli ne vaan ajat, taas tulee ihan tippa silmään.
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»