Aika kauheaa on meno ollut Afrikassa siirtomaakaudella. Ei sitä oikein nykyihminen voi käsittää.
Toisaalta ei tuo meininki nykyäänkään oikein hyvältä näytä. Joskus tulee miettineeksi millaista touhu olisi, jos Afrikan valtiot eivät olisi itsenäistyneet. Olisiko opittu mitään? Luultavasti Leopoldit ja jälkeläiset eivät enää saisi huseerata ihan mielin määrin. Kansainväliset järjestöt olisivat varmasti saaneet jonkinlaista rajaa riistolle ja ihmisten kohtelulle.
Kolonialismi
Kolonialismi
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Re: Kolonialismi
Oisko viimonen moka ollut vallan luovuttaminen kertaheitolla siihen valmistautumattomille alkuasukkaille ? Muistammehan, miten kävi Suomen talouden kun sääntelytalous purettiin kerralla ! Kaikenkaikkiaan on evoluution mukainen kehitys lähes aina revoluutionomaista turvallisempi. Tosin, kuten Ilmari Salpakari totesi: "Mikä on läpitse mätää, se ei paikkailemalla parane. Se on revittävä pois kokonaan."
Kolonialismiin voi tutustua luonnossakin. Käykääpä vaikka Kaliningradissa. Jo Kurskaja kosa (oiskohan tuo Kuurin kynnäs suomeksi ?) on sinänsä näkemisen arvoinen.
Myös Peipsjärven koillisranta ja Narvan seutu kiinnostaisi. Paikalla käyntiin ei vain taida minulla rohkeus riittää.
Onkohan tämä rasismia: Aina kun keskustelen britin kanssa, käy mielessäni että teidän valtionne hyvinvointi on luotu siirtomaita riistämällä ?

Kansainväliset järjestöt ovat yhtä tyhjän kanssa jos kansalaisia ei toiminta kiinnosta. Kansainliitto, nykyinen YK puolustaa länsimaisia arvoja, tätä kuolemaa ja tuhon siemeniä kylvävää 'hyvinvointia' . Ja vastustaa muunlaisia rakenteita vaikka niitäkään ei ole toimimattomiksi todistettu.
Kiinalaiset ja arabit tunsivat Afrikan jo ennen eurooppalaisia, heillä ei ollut tarvetta laajamittaiselle orjuuttamispolitiikalle ja paikalliset saivat tehdä niin kuin halusivat, jopa kauppaa.
Lisää kolonialismia luvassa jatkossa;
EU kansoineen laittaa määräenemmistöpäätöksellä Suomen siirtomaa-asemaan.
Euroopan sivistysvaltioiden hyvinvointia pönkitetään Suomea riistämällä jo nyt.

Ei niin pal pahhaa, ettei jottai hyvvääki, tapasi kasvattiäitini sanoa. Yritin hakea mielessäni kolonialismin hyviä puolia. Olisivatko jotkut alkukantaiset maat kehittyneet ilman jeesinkiä ? Ja onko tuo kehitys nyt niin välttämätöntä ?
Entinen emämää, Portugali, anelee nyt apuja alkuun auttamiltaan Brasilialta ja Angolalta.
Tarvitaanko teknisen kehityksen vientiin sitten välttämättä kolonialistista alistussuhdetta ?
Yhdysvallat (ja Saksakin osaltaan) nostivat takapajuisen Neuvostoliiton teknisen kehityksen 50 vuotta eteenpäin alle kymmenessä vuodessa 30-luvulla. Ironista se, että tähän antamaansa apuun Saksa sitten törmäsi yrittäessään Uralille.
Edelleen, aina kun kohtaan britin. . .