Parhaat akut?
Parhaat akut?
Mitkä ovat kokemustenne perusteella osoittautuneet parhaiksi akkuvalmistajiksi?
Omat kokemukset ovat viime aikoina olleet sellaisia, että nykyakut ovat laadultaan hyvinkin vaatimattomia, kun eivät ainakaan omaa käyttöäni tunnu kestävän. Ehkä sitten tulee kolmella liikenteessä olevalla autolla yksilötasolla ajettua liian vähän ja useita päiviä käytöstä pois olevaa akkua olisi toki hyvä pitää ylläpitolaturissa kiinni. Toisaalta vielä ihan 2000-luvun alussa kuplavolkkarini akku kesti vuosikausia sellaista käyttöä, että talvikauden ajan oli autossa kiinni ja keväällä vielä ajokauden alkaessa starttaus onnistui ilman apuvirtaa tai latausta. Kaiken lisäksi auto vielä toulloin seisoi taivasalla pressun peittämänä.
Viimeisen parin vuoden aikana ovat harrasteautojen akut simahdelleet yksitellen ja nyt olen päättänyt, etten ylläpidä kuin kolmea akkua. Voidaan sitten niitä vaihdella autosta toiseen. Näistä kolmestakin jo Lada 112:ssa kiinni ollut Nord Star (mikä valmistaja lie näitäkin valmistaa) antautui varoituksetta, ikää akulla pitäisi auton myyjän mukaan olla nyt vain reilu vuosi. Samoin jo aiemmin Eurosamaran Hankook lakkasi pitämästä varausta (iästä ei toki tarkkaa tietoa), kaikkien aikojen huonoimpia akkuostoksia oli Finn Start, joka kanssa kesti vain noin vuoden. Bannerin akkuja on nyt sitten kahdessa uudemmassa Ladassa, Eurosamarassa joku halvempi, joka kuitenkin myyjän mukaan saattaa olla Bannerin tehtaalta peräisin. Bannereistakin vain olen lukenut, etteivät välttämättä paljoa takuuaikaa pidempään kestä. Omassa käytössä ovat kuitenkin vähintään 3 vuotta kestäneet, kuplavolkkarissa peräti 5.
Tekniikan maailmahan taannoin testasi akkuja ja voittaja oli thaimaalainen Trane. Olen vain kuullut, ettei tämäkään testaus ollut kovin relevantti, koska ei ottanut kantaa siihen, kuinka pitkäikäisiä akut ovat (huono tällaisessa testissä mitenkään todetakaan). Monet tosiaan hajoavat jo takuuaikana tai eivät ainakaan kestä pitkään sen jälkeen.

Lada 117 STW 1,4 16v 2009
Lada 112 HB 1,6 16v 2005
Eurosamara 1,5 Gli -98
Saab 900i -90
Saab 9-3 2.0t -02 & 1.8t -04
VW Transporter Syncro -97
VW Passat V6 Syncro -98
VW 1300 -73
4 x Talbot: 3 x 1510 & 1 x Solara
Chrysler 1508 GT
Lada 112 HB 1,6 16v 2005
Eurosamara 1,5 Gli -98
Saab 900i -90
Saab 9-3 2.0t -02 & 1.8t -04
VW Transporter Syncro -97
VW Passat V6 Syncro -98
VW 1300 -73
4 x Talbot: 3 x 1510 & 1 x Solara
Chrysler 1508 GT
Re: Parhaat akut?
Minulla oli alkuperäinen akku tuossa Fabiassa -05, (merkkiä en muista)toimi ihan hyvin kovallakin pakkasella. Akun navasta näin akun iän, vein testaukseen, akku vaihtokunnossa, nyt uusi akku paikallaan.
warre 353w sedan,
- AI
- Lada kerhon jäsen
- Viestit: 3655
- Liittynyt: 23.9.2003 8:55
- Paikkakunta: Kuivanto-City, Orimattila
- Viesti:
Re: Parhaat akut?
Varta, Bosch? Halvalla ei saa hyvää. Mitä noita vanhoja on ollut niin nuo tuntuu olevan toimivia vaikkei niitä mitenkään huolla. Zap oli kyllä ihan rimanalitus, kaksi hajosi takuuaikana, toisaalta tuossa KZL-9:ssä on Zap ja se vaan toimii vuodesta toiseen, viime talvenkin se oli autossa paikoillaan ja sillä neljän kuukauden seisonnan jälkeen lähti käymään. Muistaakseni se on ostettu joskus vuonna 2005...
VAZ 2101 1970
Lada 2101 1972
Lada 2101 1973
Lada 2101 1974
Lada 2101 1972
Lada 2101 1973
Lada 2101 1974
Re: Parhaat akut?
Bochin silver kesti diesel focukses webastonkans tasan kaks vuotta, alkuperäinen fordin akku kolme... Vanhemmas käyttöfocukses kesti alkuperäinen akku 8vuotta... Exidet on ainakin mulla kestäny hyvin, ladas sellainen(vanha....) ja talvella saattoi olla useampiakin kuukausia käyttämättä ja aina käyntiin kun yritti, vvaikka ilman lämmitystä...
- toktornivako
- Viestit: 2003
- Liittynyt: 8.11.2007 23:50
- Paikkakunta: Kangasala
Re: Parhaat akut?
Motorcraf! Aikanaan vaihdoin yhdestä transiitista asiakkaan pyynnöstä siinä jo 5vuotta hyvin palvelleet akut ja laitoin talteen, niistä toinen on siitä asti (4vuotta) toiminut puimurissa hyvin! 

Tilauksesta Ladan Vara/Viritys osat suoraan entisestä Neuvostoliitosta
Myös Теплостар-Адверс ajoneuvo lämmittimet.
Myös Теплостар-Адверс ajoneuvo lämmittimet.
Re: Parhaat akut?
Transportterissa ja trukissa halpis Energie on pelannut aivan kiitettävästi. Nelisen vuotta vanhoja taitavat olla molemmat. Ihan ok hinta-laatusuhde (Trukin 60Ah vajaa 50eur ja TRP:n 100Ah noin 60eur).
Ladassa on sen mukana tullut Varta, joka on ainakin kerran päässyt syväpurkautumaan, sekin jaksaa vielä kelillä kuin kelillä. Auto on ollut meillä jo kolme vuotta, eikä se uusi ollut silloin 3v sittenkään.

Sometimes is never quite enough
11193 U40 110 '07 | 21113 S01 130 '04 | 21124 U51 142 '06
11193 U40 110 '07 | 21113 S01 130 '04 | 21124 U51 142 '06
Re: Parhaat akut?
Boschin S5 ei ole koskaan jättänyt pulaan. Sznajder on hyytynyt jo ensimmäisenä talvena. Toisaalla hehkuttavat Optiman akkuja, omia kokemuksia ei ole.
Njet problem, normal katastroof 

Re: Parhaat akut?
Varta ollut muzin asconassa jotakuinkin 10 vuotta ja moitteetta pelannut. Auto lähes päivittäin ajossa.
Bilteman akku kestänyt itsellä dartissa jo 4 kesää, edellisellä omistajalla ties kuinka kauan, viime kesän ja tämän talven ollut nappiksessa. Ei minkäänlaisia merkkejä hiipumisesta.
Hankookkikin ollut luotettava, ainakin 7 vuotta vanha ja pelaa edelleen.
Nuo snajderit voi kyllä heti unohtaa, kun ei uusikaan akku "startannut" viime talvena kaverin mehumaijaa...
Taitaa olla akuissa sama, kuin missä tahansa tämän päivän vekottimissa, että maximi käyttöikä 2 vuotta ja romuksi...
Vanhassa vara parempi!

Varta palveli Samarassa 90-luvulta asti, mutta alkoi osaltaan aiheuttaa mystisiä virtaongelmia viime vuoden puolella. Ei kai ottanut latausta vastaan edes verkkovirtalaturilla. Exide ollut nyt n. kuukauden, ja sattuman tai akun takia niitä pahimpia sähkövikoja, eli startin tikittelyä tai valojen ja muidenkin sähköjen katoamista kesken ajon ei ole akun vaihtumisen jälkeen ollut. Ei se nyt sentään kaikkia kosketusvikoja korjannut mutta kuitenkin. Toinen Exide tosin hajosi vuodessa ollessaan 1,6 TD Transporterissa, mutta se oli käyttäjän syy (vähäinen varaus ja pakkanen). Japanin autonrottelossa on ollut muistaakseni TAB -merkkinen akku nyt 4 vuotta. Sitä ennen siinäkin oli sininen Varta jonka vaihdoin oikeastaan turhaan. TAB on pelannut muuten ongelmitta, mutta yli 30 asteen pakkasella se ei jaksa pyörittää edes niin hyvin mitä vanha Varta, juuri ja juuri käyntiin lähtee jos joutuu pakkasesta käynnistämään. Voi kyllä olla auton laturikin iän myötä heikentynyt. En osaa tuota Vartaakaan suositella, nehän voi nykyään olla ihan eri laatua mitä nuo vanhat siniset Vartat. Exidelle varovainen suositus. Talbotissa oli vuonna 2003 ostettu puuilon "nimetön" halpisakku, ja vieläkin se akku pelaa. On vain 45 ah mallina liian köykäinen esim. Samaraan.
Re: Parhaat akut?
Tuo ikäluokka taitaa olla Zapeissa parhainta. Samanikäinen Zap taitaa isänkin Ladassa olla ja edelleen toimii ongelmitta.AI kirjoitti:Varta, Bosch? Halvalla ei saa hyvää. Mitä noita vanhoja on ollut niin nuo tuntuu olevan toimivia vaikkei niitä mitenkään huolla. Zap oli kyllä ihan rimanalitus, kaksi hajosi takuuaikana, toisaalta tuossa KZL-9:ssä on Zap ja se vaan toimii vuodesta toiseen, viime talvenkin se oli autossa paikoillaan ja sillä neljän kuukauden seisonnan jälkeen lähti käymään. Muistaakseni se on ostettu joskus vuonna 2005...
Mönkijän korvike Saab 900i -86
Käyttis Saab 900 S -97
Käyttis Saab 900 S -97
Re: Parhaat akut?
Tuolloin kun zap tuli markkinoille (jotain 2004-5) olivat ne laadultaan hyviä. Kun markkinaosuus on saatu on laatu laskenut.
Omassa autossa todella vanha exid ja pelaa edelleen, toki pitkillä starttauksilla huomaa ettei enää ole uusi. Exidissä taisi olla 2003 vuoden hapotusleima eli kymmenen vuotta olisi nyt tulossa täyteen (ja ainahan akku kesän menee).

Joo kyllä nää nykyiset Sznajderit on aika syvältä. Tänään viimeksi tappelin Motonetissa, kun oli jo toinen akku vuoden sisällä mikä lakkasi toimimasta.
Menihän se takuuseen kun aikamme juteltiin. Otin tilalle sitten Boschin, saa nähdä mikä niiden laatu on tänäpäivänä.
Menihän se takuuseen kun aikamme juteltiin. Otin tilalle sitten Boschin, saa nähdä mikä niiden laatu on tänäpäivänä.
Re: Parhaat akut?
Täällä puhutaan akuista kuin itse latausjärjestelmällä,autolla ja sen käytöllä ei olisi ossa eikä arpaa akun kestävyyteen.Ostin Biltemasta huonon vasaran kun iskin sillä sormeen...
Re: Parhaat akut?
Jaska puhuu asiaa. Omissa autoissani kaikissa on akku kestänyt. Eli ei ole siis tarvinnut vaihtaa minun omistukseni aikana. Tämä johtuu siitä että lähimpään kauppaan on matkaa 20 km, eli joka kerta kun autolla ajan tulee vähintään 40 km:n lenkki.Jaska HKI kirjoitti:Täällä puhutaan akuista kuin itse latausjärjestelmällä,autolla ja sen käytöllä ei olisi ossa eikä arpaa akun kestävyyteen.Ostin Biltemasta huonon vasaran kun iskin sillä sormeen...
Poislukien Lada 110. Siinä on latausjännite alta 14 volttia, senkin saisi jollain diodikikalla korjattua.
Lada starttaa lämpimänä hyvin, mutta kylmänä vaivalloisesti. Ja viikon seisonnan jälkeen ei käynnisty pakkasella. Kesällä kylläkin.
Tämä taas johtuu siitä, kun ei tuo alle 14 v saa akkua ikinä täyteen ja vajaa akku ei pakkasta kestä.
Re: Parhaat akut?
Jonkun tod vanhan hankook-akun iskivät reilu vuosi sitten nappikseeni, kun ostin sen.Koko talven toimi, mut olihan auto lämppäriskin joka päivä.Ja lähes 50 km joka päivä työajoja läpi talven.Eli Hankook hyvä merkki
.

Red Angry Bird