Välillä täytyy hemmotella itseään..
Virosta löytyy sillo9jn tällöin kaikkea kivaa neukkuaikaista. Sieltä nuo tupakatkin. On mulla myös neuvostoliittolaista gruusialaista teetä ja neuvostovirolaista kahvinkorviketta merkiltään kodu kofe. Siinä on muistaakseni 15% kahvia 30% sikuria ja loput ruista.
Ei nuo nostalgia tuotteet halpoja ole mutta maksaahan jotkut hullut jostain viiriäisen munistakin tolkuttomia..
Seuraavaksi kun joku lähtee matkaan kanssani Sortavalaan niin metsästellään vaikka näitä rapakaljoja. Ryyppymiehiä ei ole oikeen koskaan ollut mukana, mutta on yksi kyytiläinen joskus yhden pullollisen juonut. Tuodaan sitten vaikka tyhjänä kokoelmiin. Vai otetaanko riski jos löydetään niitä niin tuodaan koko lavallinen?
Ziuli öljyä käytin entisissä takapotkuissa kesäöljynä. Siinä ajaa hyvin asian, etenkin paljon ajetussa koneessa.
Ziguli olutta taas ostin viipurista sitä "alkuperäistä venäläistä"ja se on hyvää. Pitäisi olla aitoa koska on gost normin mukaan valmistettua pivoa. Maistuu aikalailla kylmänä kotikaljalle. Lämpimänä esiintyy lievää hiivan makua. Hyvää on siis.
Jätin limpparit (länsimaiset) lähes kokonaan pois ja nykyisin nautiskelen ruokatunneilla kvas oluita eli "kotikaljoja" jotka ovat gost normin mukaan tehtyjä. Limppareitakin tulee juotua mutta ainoastaan gost limppareita. Etenkin "sitron limonad" ja "lagize" limpparit ovat hyviä. On muuten erinomaista närästyslääkettä kun nauttii päivittäin kvasia ja venäläistä hapankaalia pääruoan lisäkkeenä.
Aiheeseen sopiva sitaatti Sakari Nupposen kirjasta "Aikamatka hotelli Viruun".
(kerrotaan ns. valuuttabaarista, jossa myytiin länsiolutta)
"Ikävä kyllä janoinen ei aina saanut olutta valuutallakaan. Kun päivän olutkiintiö oli myyty loppuun joskus iltakahdeksan aikaan, piti suosiolla siirtyä väkeviin tai kuplivaan. Kunnon olutta ei olisi löytynyt mistään muualtakaan kaupungista. Olutta ei Neuvostoliitossa juuri arvostettu, sitä joivat juopot krapulaansa, jos ei muuta ollut."
Viron perusolut oli Sakun oluttehtaan panemaa Zigulia, joka oli surkeaa yleisliittolaista laatua.
Juuri näin oli asia.
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
Ensimmäinen reissuni Sakun panimoon oli pimeällä 1980-luvulla. Olin tallinnalaisten matkamoottoripyöräilijöiden vuosijuhlan vieraana. Laivalta tuomani olut loppui iltasella, mutta ei hätä mikään: ajoimme pimeällä taksilla Sakun panimolle, missä yövartija möi kolme sinkkiämpärillistä olutta pahimpaan janoon. Saunominen jatkui.
On tuota tullut maistettua, ihan juotavaa perusoluttahan se on, nimen perusteella odotti saavansa vielä maistaa neuvostoaikaista hiivanmakuista kiljua.
Paikallista kaljaa Virossa joivat vielä 90-luvun alussa lähinnä pultsarit. Hartwallin ja Pripssin perustaessa uuden Sakun panimon alkoi kaljan juonti yleisemmin.
