"Keväällä 1973 Suomessa nähtiin liikekannallepano rauhan ja ystävyyden puolesta. Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus täytti neljännesvuosisadan, eikä naapurisuhteiden juhlinnalla ollut mitään rajaa.
Järjestettiin kaikkiaan 1 500 juhlatilaisuutta, seminaareja ja elokuvaesityksiä, julkaistiin YYA-postimerkki, painettiin 50 000 kappaletta juhlakansiin puettua sopimustekstiä ja noin 30 000 juhlajulistetta.
Huhtikuun pääjuhlassa Finlandia-talossa puhui tietenkin presidentti Urho Kekkonen, joka juhlinnan yhteydessä sai korkean neuvostoliittolaisen tunnustuksen, kansojen ystävyyden kunniamerkin. Kunniavieraaksi oli saapunut Neuvostoliiton presidentti Nikolai Podgornyi. Finlandia-talo oli viimeistä tuolia myöten täynnä arvovieraita.
Poliittisen eliitin karkelot olivat kuitenkin vain yksi osa tapahtumia. Muun muassa Suomi-Neuvostoliitto-Seura ja Teiniliitto jalkauttivat juhlinnan joka puolelle maata.
Nuorison ystävyysviesti, Suomi-Neuvostoliitto-Seuran järjestämä suurponnistus, lähti tammikuun lopulla Lapista kahta reittiä pitkin kohti Helsinkiä.
Enontekiön nuoriso lähetti läntisen reitin viestin matkaan Kilpisjärven tullista. Enontekiöläinen Esko Heikurainen hiihti viestin Muonion rajalle ja luovutti viestikirjan eteenpäin. ”Pitkä, pimeä kaamos on juuri päättymässä ja aurinko alkaa lahjoittaa tervetullutta lämpöään. Olkoon tämä valon voitto enteenä myös maittemme välisten ystävyyssuhteiden kehittymiselle”, maalailivat enontekiöläiset viestikirjan tervehdyksessään.
Viesti laskeutui Lapista Tornioon, Kemiin ja Ouluun, jossa sen saapumisen kunniaksi oli järjestetty vauhdikas nuorisodisco.
Viestin vastaanottanut Oulun nuorisolautakunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd) oli juhlasta huolimatta apeana, sillä hänen mukaansa todellisuudessa neuvostovastaisuus oli lisääntynyt ja oikeistovoimat olivat aktivoituneet.
”Nuoriso tuomitsee ne, jotka sanoillaan kiihottavat sotaan”, jylisi Jaakonsaari ja lähetti viestin edelleen Raaheen ja rannikkoa pitkin Vaasaan, mistä se jatkoi matkaansa, välillä pienkoneen siivin aina Varsinais-Suomeen saakka.
Salossa nuoriso ei saanut aivan puhtaita papereita. Viestin vastaanottoseremonioiden ajan eteinen oli täynnä nuorisoa, vaikka salin puolellekin olisi mahtunut. Vasta kun Neuvostoliiton nuorisoa esittelevä filmi alkoi pyöriä ja päästiin discotanssin pariin, siirtyivät loput salolaiset salin puolelle.
Kaikkiaan sadan paikkakunnan jälkeen viestikirjat saapuivat keväiseen Helsinkiin odottelemaan luovutusta Suomen ja Neuvostoliiton päämiehille. Finlandia-talon pääjuhlassa SYL:n ulkoasiansihteeri Jarmo Mäkelä luki viestitekstin Kekkoselle ja Podgornyille ja luovutti viestikirjat heille.
Helmikuussa 1973 oppikouluihin ja lukioihin oli valittu historian ensimmäiset kouluneuvostot. Maaliskuussa kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho (sd) saattoi ryhmäkirjeellään antaa kaikkien Suomen oppikoulujen kouluneuvostoille ensimmäisen suuren tehtävän: kokonaisen YYA-teemaviikon järjestämisen sopimuksen 25-vuotisjuhlan kunniaksi.
Teemaviikon tavoitteeksi kouluhallitus määritti Suomen ja Neuvostoliiton hyvien suhteiden edistämisen.
Kouluhallitus antoi viisitoistasivuisen ohjeistuksen viikon vietosta. Oppikoululaisille tulisi kertoa YYA-sopimuksesta koko koulun päivänavauksessa ja järjestää tilaisuuksia, joissa eri-ikäisiä oppilaita voitaisiin saattaa yhteen pohdiskelemaan Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden kehittämismahdollisuuksia.
Myös jokaisen oppiaineen tunneille oli omat sisältötavoitteensa. Historiassa ja yhteiskuntaopissa oli käytävä läpi YYA-sopimuksen artiklojen merkitys, maantiedossa esimerkiksi Kostamuksen kaivoskaupungin rakennushanketta.
Luonnonvarojen, kuten maakaasun, käyttö ja neuvostoliittolaiset keksinnöt kuuluivat matematiikan, kemian ja fysiikan oppituntitavoitteiden joukkoon.
Jopa liikuntatunneille oli ohjeensa: tuli käydä läpi Neuvostoliiton urheilusaavutuksia ja kansanterveyttä.
Teiniliitto oli tehnyt kouluhallitukselle aloitteen teemaviikon järjestämisestä ja seurasikin tarkoin järjestelyiden sujumista kouluneuvostojen kautta. Ja hyvinhän ne näyttivät sujuvan: ”300 000 koululaista ystävyyden asialla”, tiivisti Teiniliiton lehti viikon saldon.
Useista kouluista raportoitiin, että viikko toteutettiin kouluhallituksen ohjeen mukaisena, sekä yhteistilaisuuksin että kaikkien aineiden oppitunteja teemaan käyttäen.
Muutamilla paikkakunnilla jopa ylitettiin kouluhallituksen ohjeistuksen taso. Esimerkiksi Jyväskylän tyttölyseossa aiheelle omistettiin viikon kaikki oppitunnit. Ruotsin tunneilla käytiin läpi neuvostoliittolaista kaunokirjallisuutta, englannin tunneilla ”Neuvostoliittoa käsittelevää reportaashia” ja saksan tunneilla DDR:n kulttuuria.
Iitin yhteiskoulussa valmistettiin venäläistä ruokaa, fysiikassa ja kemiassa paneuduttiin atomienergian käyttöön ja uskontotunneilla perehdyttiin marxilaiseen uskontokritiikkiin.
Myllypuron yhteiskoululaiset tutkivat kartalta Neuvostoliiton pioneeriorganisaatiota.
Teiniliiton hallitus ja vähemmistökommunistien Tiedonantaja-lehti kiinnittivät huomiota siihen, että vaikka kaikki edistykselliset voimat olivat kouluissa liikkeellä, myös taantumuksellisia provokaatioita oli nähty useilla paikkakunnilla.
Tiedonantajassa paheksuttiin erityisesti oikeistoenemmistöisiä kouluneuvostoja, joissa viikon järjestelyissä oli oltu kovin passiivisia. Esimerkiksi Vantaan yhteiskoulu ei suostunut ottamaan vastaan ystävyysjunadelegaatiota, ja toisessa koulun YYA-tilaisuuksista puhui puolustusvoimien edustaja.
Joillakin paikkakunnilla viikko typistyi päiväksi tai muutamiksi oppitunneiksi. Pomarkussa rehtori oli vedonnut rahan puutteeseen ja supistanut viikon minimiin. Korson ja Nakkilan yhteiskoulussa oikeistolaiset kouluneuvostojäsenet olivat piittaamattomia, ja Lauttasaaren yhteiskoulussa kouluneuvosto oli suorastaan päättänyt, että on muutakin työtä kuin teemaviikon järjestäminen.
Suoranaista sabotaasiakin oli havaittu. Turun tyttölyseossa oli teemaviikon aikana jaettu pimeästi taantumuksellista materiaalia, jossa vihjattiin Neuvostoliiton rajoittavan Suomen vapautta ja kerrottiin maan suurlähettilään valmistelleen aivan äskettäin Suomessa vallankaappausta.
Vaasan yhteislyseossa YYA-sopimuksesta puhui armeijan everstiluutnantti, minkä lisäksi neuvostoliittolainen elokuva oli jätetty näyttämättä pimennysverhojen puuttumiseen vedoten.
Kaikkein mustin lammas oli Saimaan yhteislyseo Lappeenrannassa. Sen kouluneuvostossa oli valtakunnallisen ohjeistuksen vastaisesti päätetty opettajien ja porvarillisesta vaaliliitosta valitun opiskelijan voimin äänin 5-3, että teemaviikkoa ei pidetä lainkaan.
Teinilehden mukaan kouluneuvostossa historianopettaja Mönkkönen totesi, että ”yksikin tunti on liikaa tälle asialle” ja tiedusteli opiskelijoilta, että ”kuinka paljon te tahdotte tähän uhrata, päivän, kuukauden, viikon vai?” Tunteet kuumenivat saksanopettaja Siljanderin vastattua: ”Loppuiän.”
Saimaan yhteislyseolaisten teemaviikko oli lopulta yhden historiantunnin ja yhden aamunavauksen kokoinen, mikä sai Teiniyhdistyksen valmistelemaan asiasta kantelun kouluhallitukselle.
YYA-kirjoituskilpailuun pääsivät osallistumaan kaikki Suomen koululaiset. Suomi-Neuvostoliitto-Seuran toteuttamassa kirjoituskilpailussa oli omat sarjansa eri kouluasteille, nyt myös peruskoulua tai kansalaiskoulua käyville sekä ammattikoululaisille.
Kirjoituskilpailuun osallistuttiin ahkerasti. Lähes 400 koulusta lähetettiin kunkin koulun opettajakunnan parhaaksi arvioima kirjoitus valtakunnalliseen arviointiin.
Aiheiksi olivat tarjolla seuraavat otsikot: Mitä kansojemme ystävyys minulle merkitsee; Sisä- ja ulkopolitiikan erottamaton yhteys; YYA-sopimuksen merkitys pohjoismaiselle yhteistyölle; Suomen panos Euroopan turvallisuuden, rauhan ja yhteistyön hyväksi; Vapaavalintainen Suomen ja Neuvostoliiton suhteisiin liittyvä otsikko.
Kaikkien sarjojen voittajat saivat palkinnoksi kahdeksan päivän matkan Tallinnaan ja Leningradiin, hopeamitalistit pääsivät neljäksi päiväksi Leningradiin. Muille kärkisijoille yltäneet saattoivat valita tavarapalkinnoista itselleen vaikka verryttelypuvun, tikkitakin tai Neuvostoliittoa käsittelevän tietokirjan.
Peruskoululaisten sarjan voitti neuvostoarmeijan orkesterin vierailua Lahdessa käsitellyt Tiina Salakka, joka oli vaikuttunut erityisesti suomeksi esitetystä Finlandia-hymnistä ja kuoron ilmeettömästä taituruudesta: ”He olivat kuin pataljoona robotteja.”
Leila Haaslahti Rauman maalaiskunnasta voitti ammattikoululaisten sarjan kirjoituksellaan venäläisestä kirjallisuudesta, erityisesti mielikirjailijansa Ivan Gontsarovin Oblomov-teoksen synnyttämästä ”oblomovilaisuudesta” eli venäläisessä luonteessa usein tavattavasta veltosta toimettomuudesta.
Lukiolaisten sarjan voitti turkulainen Anders Blom, joka kirjoitti YYA-sopimuksesta Suomen puolueettomuuspolitiikan perustana.
Kilpailussa menestyneiden koululaisten kirjoituksia julkaistiin monissa paikallislehdissä. Riihimäen Sanomat uutisoi lähes kaikkien kansalaiskoululaisten osallistuneen kilpailuun ja julkaisi näytteitä opettajien luokkien parhaista valitsemista kirjoituksista.
7C-luokan parhaaksi valittiin Markku, joka pohdiskeli, lähteäkö opiskelemaan Neuvostoliittoon, ja tuli siihen tulokseen, että ”minä en lähtisi opiskelemaan Neuvostoliittoon, vaikka maksettaisiin. Mitä minä siellä tekisin, kun en aio täälläkään pärjätä.”
Rinnakkaisluokan ykköseksi valittiin Ilkka, joka aloitti kirjoituksensa Neuvostoliitosta Suomen naapurina kertomalla, että ”minä en oikein hyväksy Neuvostoliittoa Suomen rajanaapurina, koska se voi hyökätä Suomeen koska vain, koskaan siitä ei voi olla varma”.
Nurminen myös lopetti ytimekkäästi: ”Neuvostoliitto määrää Suomea.”
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 17/2013.
"

hieno artikkeli