mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?
Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?
Moi,
Mattihan on paras näistä miehistä. Matilla on mitalien lisäksi ollut 5 alttarilta saatua "kultaa". Paras vaimoista on Matin mukaan ollut ensimmäinen vaimo Tiina. Huonoin on taas ollut erään makkaratehtailijan tytär, Mervi . Mervi oli Matin mukaan täysi alkoholisti ja Mervin takia Matti on istunut kaksi kertaa vankilassa. "Kolmatta kertaa en enää vankilaan mene" sanoi Matti.
Sykähdyttävin urheilija on ollut Lasse. Lasse oli kova harjoittelemaan ja kehitti "pitkän kirin". Lisäksi hänellä taisi olla suuri sydän tuohon juoksemiseen monessakin mielessä. Lassella oli kuulemma "luontainen" kyky nostaa hormonitasoja aina ennen suuria kisoja. Sanoi eräs asiaa tutkinut tutkija. Ilmeisesti puhutaan testosteronitasosta.
Seppo taas oli vahva kuin härkä. Taisi heittää epävirallisen Suomen ja maailmanennätyksenkin vääränlaisella keihäällä, 98 metriä. Eikös se joku Itä-Saksalainen heitti harjoituksissa joskus 104 metriä vieläkin aiemmin. Siinä keihäs sitten jo lentää katsomoon, tai ylikin.
Tuosta jääkiekkoilijasta en muista paljoakaan. Ilmeisesti hänellä taisi olla mitaleista vain hopea, olisko Calgarystä tai jostain.

***************************************************************
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?
Hyviä pohdintoja. Toisin kuin kuvista voisi päätellä, kyse ei ollenkaan ole urheilusta.
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?
Moi,
Kyllähän kaikki muut paitsi Lasse voittivat arvokisoissa 1988 mitaleita tai mitalin.
Kyllähän kaikki muut paitsi Lasse voittivat arvokisoissa 1988 mitaleita tai mitalin.
***************************************************************
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?
Trybuna Ludu,Völkischer Beobachter,Rahva Hääl,Tiedonantaja,Pravda
Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?
Tuokin varmaan pitää paikkansa, mutta hakemani vastaus ei liity urheiluun eikä vaadi googlettamista. Kaikki varmaan tietävät vastaksen kunhan vain hoksaavat. Ai jaa, tuo olikin noin helppo.Jouska kirjoitti:Moi,
Kyllähän kaikki muut paitsi Lasse voittivat arvokisoissa 1988 mitaleita tai mitalin.
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?
Moi,
Matti, Teppo ja Seppoako haetaan, Ruohosen veljeksiä? No Lassehan ei kuulu joukkoon silloin.
Matti, Teppo ja Seppoako haetaan, Ruohosen veljeksiä? No Lassehan ei kuulu joukkoon silloin.
***************************************************************
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?
Taitaa olla tuo kakkosvaihtoehto..- kansallissosialismi vastaan reaalisosialismi.Jaska HKI kirjoitti:Trybuna Ludu,Völkischer Beobachter,Rahva Hääl,Tiedonantaja,Pravda

Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?
Oikeassa olet,sopii teemaan näin Voiton Päivän aattonasamarai kirjoitti:Taitaa olla tuo kakkosvaihtoehto..- kansallissosialismi vastaan reaalisosialismi.Jaska HKI kirjoitti:Trybuna Ludu,Völkischer Beobachter,Rahva Hääl,Tiedonantaja,Pravda

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?
Irwin ei kuulu joukkoon,muut on jonkin sortin tasavaltalaisia Antti Rinne,Pentti Arajärvi ja joku IRA herra Irlannista.
Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?
Voisi ehkä olettaa herran olevan samalla protestantti. Irwin puolestaan protestilaulaja mutta enempää "protesteja" en tuosta saa irti.
e. jaa niin taitaa kyseessä ollakin "antti", eli kolme "anttia" ja Pentti ei kuulu joukkoon.
e. jaa niin taitaa kyseessä ollakin "antti", eli kolme "anttia" ja Pentti ei kuulu joukkoon.
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?
Kolme Anttia ja yksi Pentti.
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?
Eipä nyt muuta keksi kuin, että Jeremy Clarkson ei ole näyttelijä.
Hasselpähkinälle ja pavulle en keksinyt noista kolmatta.