mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Politiikkaa, maailmanparannusta ja muuta hölynpölyä, joka ei suoraan liity Ladoihin ja autoiluun.
Avatar
Jouska
Viestit: 3007
Liittynyt: 24.9.2003 10:33
Paikkakunta: Esboo

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja Jouska »

Moi,

Mattihan on paras näistä miehistä. Matilla on mitalien lisäksi ollut 5 alttarilta saatua "kultaa". Paras vaimoista on Matin mukaan ollut ensimmäinen vaimo Tiina. Huonoin on taas ollut erään makkaratehtailijan tytär, Mervi . Mervi oli Matin mukaan täysi alkoholisti ja Mervin takia Matti on istunut kaksi kertaa vankilassa. "Kolmatta kertaa en enää vankilaan mene" sanoi Matti.

Sykähdyttävin urheilija on ollut Lasse. Lasse oli kova harjoittelemaan ja kehitti "pitkän kirin". Lisäksi hänellä taisi olla suuri sydän tuohon juoksemiseen monessakin mielessä. Lassella oli kuulemma "luontainen" kyky nostaa hormonitasoja aina ennen suuria kisoja. Sanoi eräs asiaa tutkinut tutkija. Ilmeisesti puhutaan testosteronitasosta.

Seppo taas oli vahva kuin härkä. Taisi heittää epävirallisen Suomen ja maailmanennätyksenkin vääränlaisella keihäällä, 98 metriä. Eikös se joku Itä-Saksalainen heitti harjoituksissa joskus 104 metriä vieläkin aiemmin. Siinä keihäs sitten jo lentää katsomoon, tai ylikin.

Tuosta jääkiekkoilijasta en muista paljoakaan. Ilmeisesti hänellä taisi olla mitaleista vain hopea, olisko Calgarystä tai jostain.
***************************************************************
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
Avatar
Pavlovits
Lada kerhon jäsen
Viestit: 9732
Liittynyt: 24.8.2004 11:43
Paikkakunta: Varkaus

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja Pavlovits »

Hyviä pohdintoja. Toisin kuin kuvista voisi päätellä, kyse ei ollenkaan ole urheilusta.
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Avatar
Jouska
Viestit: 3007
Liittynyt: 24.9.2003 10:33
Paikkakunta: Esboo

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja Jouska »

Moi,

Kyllähän kaikki muut paitsi Lasse voittivat arvokisoissa 1988 mitaleita tai mitalin.
***************************************************************
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
Avatar
Jaska HKI
Viestit: 6714
Liittynyt: 25.9.2003 17:51
Paikkakunta: Eteläsuomen Eldorado

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja Jaska HKI »

Trybuna Ludu,Völkischer Beobachter,Rahva Hääl,Tiedonantaja,Pravda
Avatar
Pavlovits
Lada kerhon jäsen
Viestit: 9732
Liittynyt: 24.8.2004 11:43
Paikkakunta: Varkaus

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja Pavlovits »

Jouska kirjoitti:Moi,

Kyllähän kaikki muut paitsi Lasse voittivat arvokisoissa 1988 mitaleita tai mitalin.
Tuokin varmaan pitää paikkansa, mutta hakemani vastaus ei liity urheiluun eikä vaadi googlettamista. Kaikki varmaan tietävät vastaksen kunhan vain hoksaavat. Ai jaa, tuo olikin noin helppo.
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Avatar
Jouska
Viestit: 3007
Liittynyt: 24.9.2003 10:33
Paikkakunta: Esboo

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja Jouska »

Moi,

Matti, Teppo ja Seppoako haetaan, Ruohosen veljeksiä? No Lassehan ei kuulu joukkoon silloin.
***************************************************************
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
Avatar
Pavlovits
Lada kerhon jäsen
Viestit: 9732
Liittynyt: 24.8.2004 11:43
Paikkakunta: Varkaus

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja Pavlovits »

Niitäpä.
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Avatar
samarai
Lada kerhon jäsen
Viestit: 10463
Liittynyt: 25.9.2003 23:24
Paikkakunta: г. Тарту , Э€€P

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja samarai »

Jaska HKI kirjoitti:Trybuna Ludu,Völkischer Beobachter,Rahva Hääl,Tiedonantaja,Pravda
Taitaa olla tuo kakkosvaihtoehto..- kansallissosialismi vastaan reaalisosialismi. :lol:
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
Avatar
Jaska HKI
Viestit: 6714
Liittynyt: 25.9.2003 17:51
Paikkakunta: Eteläsuomen Eldorado

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja Jaska HKI »

samarai kirjoitti:
Jaska HKI kirjoitti:Trybuna Ludu,Völkischer Beobachter,Rahva Hääl,Tiedonantaja,Pravda
Taitaa olla tuo kakkosvaihtoehto..- kansallissosialismi vastaan reaalisosialismi. :lol:
Oikeassa olet,sopii teemaan näin Voiton Päivän aattona :lol: :lol:
Avatar
Pavlovits
Lada kerhon jäsen
Viestit: 9732
Liittynyt: 24.8.2004 11:43
Paikkakunta: Varkaus

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja Pavlovits »

Kuva
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Avatar
Jaska HKI
Viestit: 6714
Liittynyt: 25.9.2003 17:51
Paikkakunta: Eteläsuomen Eldorado

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja Jaska HKI »

Irwin ei kuulu joukkoon,muut on jonkin sortin tasavaltalaisia Antti Rinne,Pentti Arajärvi ja joku IRA herra Irlannista.
Avatar
samarai
Lada kerhon jäsen
Viestit: 10463
Liittynyt: 25.9.2003 23:24
Paikkakunta: г. Тарту , Э€€P

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja samarai »

Voisi ehkä olettaa herran olevan samalla protestantti. Irwin puolestaan protestilaulaja mutta enempää "protesteja" en tuosta saa irti.

e. jaa niin taitaa kyseessä ollakin "antti", eli kolme "anttia" ja Pentti ei kuulu joukkoon.
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
Avatar
Pavlovits
Lada kerhon jäsen
Viestit: 9732
Liittynyt: 24.8.2004 11:43
Paikkakunta: Varkaus

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja Pavlovits »

Kolme Anttia ja yksi Pentti.
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Avatar
Pavlovits
Lada kerhon jäsen
Viestit: 9732
Liittynyt: 24.8.2004 11:43
Paikkakunta: Varkaus

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja Pavlovits »

Kuva
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Avatar
samarai
Lada kerhon jäsen
Viestit: 10463
Liittynyt: 25.9.2003 23:24
Paikkakunta: г. Тарту , Э€€P

Re: mikä ei kuulu joukkoon ja miksi ?

Viesti Kirjoittaja samarai »

Eipä nyt muuta keksi kuin, että Jeremy Clarkson ei ole näyttelijä.
Hasselpähkinälle ja pavulle en keksinyt noista kolmatta.
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
Vastaa Viestiin