Jättiputket

Politiikkaa, maailmanparannusta ja muuta hölynpölyä, joka ei suoraan liity Ladoihin ja autoiluun.
JohnDoe
Viestit: 1470
Liittynyt: 10.9.2011 8:41

Jättiputket

Viesti Kirjoittaja JohnDoe »

Kun täällä on keskustelua laidasta laitaan, mutta tätä pirullista rikkaruohoa ei ole mielestäni käsitelty, niin katsotaan syntyisikö keskustelua. Ladaankin liittyy mutkan kautta niin, että käsittääkseni entisen Neuvostoliiton maissa putket ovat kanssa todellinen ongelma - aikanaan niitä oikein viljeltiin rehuksi, kun ajateltiin tällaisen nopeakasvuisen lajin sopivan kyseiseen käyttöön, mutta toisin kävi - putket ovat ilmeisesti myrkyllisiä eläimillekin ja vähintään pahanmakuisia. Jotkut sitten suuressa viisaudessaan vielä toivat putkia Suomeenkin, kun tällainen suuri kasvi olisi ylväs puutarhan koriste - onhan se niin ruma, että voi jo muuttua jonkin silmissä kauniiksi.

Mitä olen lukenut, puutarhoista karanneet putket ovat vallaneet suuria alueita myös mm. USAsta ja Englannista. Koto-Suomessa on Ympäristökeskusella ollut kunnianhimoinen projekti koko lajin hävittämiseksi täältä, mutta projekti loppui viime kesänä, ja teistelua on silti vielä paljon jäljellä.

Jos joku ei tätä kasvia tunne, niin kyse on jopa yli kolmimetriseksi kasvavasta ukonputkijalista, joka leviää todella tehokkaasti tuhoten alkuperäislajistoa. Kaikkein ikävin puoli on kasvin myrkyllisyys, jo sen lähellä oleskelu aiheuttaa allergisille hengitysoireita ja jos kasviin koskee on seurauksena kipeät palovammat, joista voi jäädä arpia ja pigmenttimuutoksia ihoon loppuelämäksi asti. Salakavalinta on vielä se, että oireet eivät ilmaannu heti, vaan pienellä viiveellä ja auringonvalo voimistaa oireita. Kasvi on erittäin sitkeä, ja sen hävittäminen tontilta vie keskimäärin 7 vuotta aikaa. Jäittputki on peräisin jostain vuoristoalueilta, missä kasvuolosuhteet ovat todella karut, mutta päästessään pois luontaisesta ympäristöstään, se leviää hallitsemattomasti ja valtaa suuret alueet, kun luonnollisia vihollisia ei ole ja kasvuolosuhteet ovat paremmat. Ilmeisesti myös kasvin myrkyllisyys on lisääntynyt ei-luonnollisissa kasvupaikoissa.

Itse omistan valtionperinnöksi menneen sukuni vanhan torpan, jonne putkea oli istutettu muodin mukaisesti 1970-luvulla koristeeksi. Torppa ehti olla valtiolla täysin hoitamatta noin 10 vuotta, jona aikana putket valtasivat koko pihapiirin ja alkoivat levitä jo naapurinkin puolelle, Ympäristökeskus aloitti vihdoin myrkyttämisen alueella parisen vuotta sitten ja ongelma on jo aika pitkälle voitettu. Mutta taas tänäänkin kävin myrkyttämässä taimia ja kaivamassa pari ylös maasta. Missään nimessä näitä ei saa päästää siementämään enää. Nykyisistä siemenistä ja juurista riittää riesaa vielä useammaksi vuodeksi.

Tulevaisuuden kauhuskenaariohan on, että putket leviävät kohta itärajan takaa tänne Suomenkin puolelle, ilmeisesti kauaksi rajasta ei enää tarvitse mennä, että tulee neuvostoaikaisia putkipeltoja vastaan.
Lada 117 STW 1,4 16v 2009
Lada 112 HB 1,6 16v 2005
Eurosamara 1,5 Gli -98
Saab 900i -90
Saab 9-3 2.0t -02 & 1.8t -04
VW Transporter Syncro -97
VW Passat V6 Syncro -98
VW 1300 -73
4 x Talbot: 3 x 1510 & 1 x Solara
Chrysler 1508 GT
Avatar
toktornivako
Viestit: 2003
Liittynyt: 8.11.2007 23:50
Paikkakunta: Kangasala

Re: Jättiputket

Viesti Kirjoittaja toktornivako »

Itse ole moisia ihastellut Venäjän reissuilla, joidenkin varsi on ranteen vahvuista ja niistä on tullut otettua siemeniä talteen että josko kotimaisemiin sais moisia kaunistuksia myös kasvamaan :D
Tilauksesta Ladan Vara/Viritys osat suoraan entisestä Neuvostoliitosta
Myös Теплостар-Адверс ajoneuvo lämmittimet.

Avatar
Jaska HKI
Viestit: 6714
Liittynyt: 25.9.2003 17:51
Paikkakunta: Eteläsuomen Eldorado

Re: Jättiputket

Viesti Kirjoittaja Jaska HKI »

Kaikkea sitä Venäjältä tunkee Suomeen:Jättipuket,Colorado kuoriainen,kommunismi,Syyrian pakolaiset,somalit,Hiv,tuberkuloosi,väärennetty viina,design-huumeet,nyrkkiraudat,supikoirat,villisiat ja nälkiintyneet irtokoirat :lol:
JohnDoe
Viestit: 1470
Liittynyt: 10.9.2011 8:41

Re: Jättiputket

Viesti Kirjoittaja JohnDoe »

toktornivako kirjoitti:Ijosko kotimaisemiin sais moisia kaunistuksia myös kasvamaan :D
En suosittele! Tosin voihan tällaisia kasvattaa, jos pitää aisoissa ja leikkaa kukinnot pois ja polttaa ennen siementen kehittymistä. Mutta tuo myrkyllisyys vielä bonuksena, lapsiperheiden lähellä näitä ei luonnollisesti myöskään kannata kasvattaa.

Ilmeisesti kotikonnuilla niitä on myös jossain kasvanut, tämän entisen kangasalalaisen puolijulkkiksen videon mukaan:

http://www.youtube.com/watch?v=bjLHRc2RzXg
Lada 117 STW 1,4 16v 2009
Lada 112 HB 1,6 16v 2005
Eurosamara 1,5 Gli -98
Saab 900i -90
Saab 9-3 2.0t -02 & 1.8t -04
VW Transporter Syncro -97
VW Passat V6 Syncro -98
VW 1300 -73
4 x Talbot: 3 x 1510 & 1 x Solara
Chrysler 1508 GT
JohnDoe
Viestit: 1470
Liittynyt: 10.9.2011 8:41

Re: Jättiputket

Viesti Kirjoittaja JohnDoe »

Uutinen jo 5 v takaa...

http://yle.fi/uutiset/venajalla_leviava ... oa/5606653

Venäjän laji onkin eri, mitä Suomessa esiintyvät. Venäläinen asiantuntijakin pitää uhkaa todellisena.
Lada 117 STW 1,4 16v 2009
Lada 112 HB 1,6 16v 2005
Eurosamara 1,5 Gli -98
Saab 900i -90
Saab 9-3 2.0t -02 & 1.8t -04
VW Transporter Syncro -97
VW Passat V6 Syncro -98
VW 1300 -73
4 x Talbot: 3 x 1510 & 1 x Solara
Chrysler 1508 GT
Lattarauta
Viestit: 3624
Liittynyt: 3.7.2010 22:09

Re: Jättiputket

Viesti Kirjoittaja Lattarauta »

Jättiputket o aika komeita. :)
Luottamus hyvä, kontrolli parempi.

Neuvostoliitossa ei ollut tätäkään ongelmaa.
JohnDoe
Viestit: 1470
Liittynyt: 10.9.2011 8:41

Re: Jättiputket

Viesti Kirjoittaja JohnDoe »

Vaimon serkku asuu Norjassa, Tromssassa tarkemmin. Jättiputki tunnetaankin myös nimellä Tromssan palmu, on tullut kaupunkiin jäädäkseen. Niin suuri ongelma, että palmua pukkaa lähes joka pihassa ja toivo hävittämisestä on käytännössä menetetty. Kuka lie kasvin tuonnekin alunperin vienyt.
Lada 117 STW 1,4 16v 2009
Lada 112 HB 1,6 16v 2005
Eurosamara 1,5 Gli -98
Saab 900i -90
Saab 9-3 2.0t -02 & 1.8t -04
VW Transporter Syncro -97
VW Passat V6 Syncro -98
VW 1300 -73
4 x Talbot: 3 x 1510 & 1 x Solara
Chrysler 1508 GT
rotsi4

Re: Jättiputket

Viesti Kirjoittaja rotsi4 »

Piikkilangan korvikkeena hyvä kasvi tontin rajoilla pitämässä käpälät kurissa..

Tuskin vekaratkaan kovin montaa kertaa moiseen koskevat, vähän niin kuin kotoisa nokkonen opettaa nopeasti.
JohnDoe
Viestit: 1470
Liittynyt: 10.9.2011 8:41

Re: Jättiputket

Viesti Kirjoittaja JohnDoe »

Putken myrkky on tehokasta myös koirien kanssa. Työkaverin tyttären koira oli käynyt nuuskimassa jättiputkea, ja potikin kuonoaan sitten useamman viikon, eläinlääkäri määräsi kasan lääkkieitäkin. Ei siis kannata koiranomistajienkaan näitä istuttaa pihaansa, tietysti voisi toimia pitämään naapurin koirat poissa pihalta.
Lada 117 STW 1,4 16v 2009
Lada 112 HB 1,6 16v 2005
Eurosamara 1,5 Gli -98
Saab 900i -90
Saab 9-3 2.0t -02 & 1.8t -04
VW Transporter Syncro -97
VW Passat V6 Syncro -98
VW 1300 -73
4 x Talbot: 3 x 1510 & 1 x Solara
Chrysler 1508 GT
JohnDoe
Viestit: 1470
Liittynyt: 10.9.2011 8:41

Re: Jättiputket

Viesti Kirjoittaja JohnDoe »

Lada 117 STW 1,4 16v 2009
Lada 112 HB 1,6 16v 2005
Eurosamara 1,5 Gli -98
Saab 900i -90
Saab 9-3 2.0t -02 & 1.8t -04
VW Transporter Syncro -97
VW Passat V6 Syncro -98
VW 1300 -73
4 x Talbot: 3 x 1510 & 1 x Solara
Chrysler 1508 GT
Avatar
pavlik morozov
Viestit: 1149
Liittynyt: 11.3.2013 22:00
Viesti:

Re: Jättiputket

Viesti Kirjoittaja pavlik morozov »

JohnDoe kirjoitti:Uutinen jo 5 v takaa...

http://yle.fi/uutiset/venajalla_leviava ... oa/5606653

Venäjän laji onkin eri, mitä Suomessa esiintyvät. Venäläinen asiantuntijakin pitää uhkaa todellisena.
stalinin lahja venäjän lapsille. Aikamoista touhua ollut syöttää lehmille tuollaista.

Meillä taitaa kasvaa joku tollanen pellon reunassa.
Индейский вождь - "вялотекущая шизофрения"
Lattarauta
Viestit: 3624
Liittynyt: 3.7.2010 22:09

Re: Jättiputket

Viesti Kirjoittaja Lattarauta »

Mikäs ajatus siinä EU:n uudessa vieraslajiluettelossa on?
Luottamus hyvä, kontrolli parempi.

Neuvostoliitossa ei ollut tätäkään ongelmaa.
Avatar
AI
Lada kerhon jäsen
Viestit: 3655
Liittynyt: 23.9.2003 8:55
Paikkakunta: Kuivanto-City, Orimattila
Viesti:

Re: Jättiputket

Viesti Kirjoittaja AI »

Valtatien 12 varrelta Nastolan ABC:n läheltä bongasin tällaisen tänään. Tosin lajitunnistus jäi hieman epävarmaksi kun ei ainakaan täysikasvuinen jättiputki vielä ollut.
VAZ 2101 1970
Lada 2101 1972
Lada 2101 1973
Lada 2101 1974
Vastaa Viestiin