Jakohihna napsahti poikki, oli ajettu vasta 110 000 km. Toki oli kiristetty pariin otteeseen ja tarkistettu silmämääräisesti syksyllä. Olin 2016 kesällä vaihtanut Ooppeliin hihnan ja vesipumpun, siksi ajattelin siirtää Ladan hihnan vaihdon kevääseen huoltokulujen vuosikustannusten minimoiseksi. Nyt säästö kuitenkin kolahti omaan nilkkaan, kun joudin hinauttamaan auton jonkin matkan päästä. Voi toki ajatella, että yksi hihnanvaihto on säästynyt aikojen saatossa, ettei tuo 239€ arvosta hinausta aivan täysimääräisenä mennyt kirjanpitoon. Silti harmittaa, kun melkein koko auton arvo paloi hinaukseen.
Nyt on kuitenkin kevät tulossa ja uudet hilppeet jakopäähän on ostettu. Olen yleensä jättänyt sytytystulpat paikoilleen ja säätänyt jakohihnan löysimmän kohdan mukaan. Mitä mieltä olette, onko tulppien irrotus pakollinen, jotta saadaan oikea kireys? Mitään mittaria en omista, olen vain vääntänyt remmiä sen 90 astetta vanhan ohjeen mukaan. Lopuksi olen pyörittänyt vielä moottoria ja tarkistanut kireyden. Muutamissa aikaisemmissa Samaroissa on hihna napsahtanut poikki jopa vain 30 000 km ajon jälkeen, siis huoltokirjan mukaan edellisillä omistajilla tapahtunut vahinko. Lienee kuitenkin 60000 se virallinen vaihtoväli.
Samaran oikeaoppinen jakohihnan vaihto
Re: Samaran oikeaoppinen jakohihnan vaihto
Nyt ei kaikki ole oikein kunnossa, miksi sitä hihnaa oli kiristetty kaksikin kertaa? Kuinka niitä hihnoja katkeilee 30tkm välein? Onko jakohihnakotelo varmasti ehjä ettei vierasesineitä pääse hihnan väliin?
- toktornivako
- Viestit: 2003
- Liittynyt: 8.11.2007 23:50
- Paikkakunta: Kangasala
Re: Samaran oikeaoppinen jakohihnan vaihto
No hyvinhän sillä hihnalla on päästy.eurosamu kirjoitti:Jakohihna napsahti poikki, oli ajettu vasta 110 000 km. .
Tilauksesta Ladan Vara/Viritys osat suoraan entisestä Neuvostoliitosta
Myös Теплостар-Адверс ajoneuvo lämmittimet.
Myös Теплостар-Адверс ajoneuvo lämmittimet.
Re: Samaran oikeaoppinen jakohihnan vaihto
Itsellä ei ole koskaan katkennut 30 000 ajon jälkeen, mutta ostamassani Samarassa näin oli käynyt. Hihnaa joutuu kiristämään, siksi että se löystyy automaattisesti hihnan venyessä. Hihna alkaa hyppiä oikealla puolella ennen nokka-akselin ratasta. Kerran voi kiristää, sitten hihna taas pyörii sukkana hyppimättä. Nyt oli ehkä edellinen omistaja jo kiristänyt kertaalleen, siksi kiristys "epäonnistui". Ooppelissa 1.6SZR on jousikuormittainen kiristäjä, joka automaattisesti kiristää remmiä lisää, kompensoiden hihnan venymisen. Ooppelin systeemillä voi huoletta ajaa 90 000 km, turha tarkistaa hihnaa, kun se ei ala hyppiä kuten Samarassa.pressa kirjoitti:Nyt ei kaikki ole oikein kunnossa, miksi sitä hihnaa oli kiristetty kaksikin kertaa? Kuinka niitä hihnoja katkeilee 30tkm välein? Onko jakohihnakotelo varmasti ehjä ettei vierasesineitä pääse hihnan väliin?
Piru kun tuli tämä takatalvi, ei pääse hihnan vaihtoon, kun ei kroppa enää kestä pakkasessa kyykkimistä. Olisi samalla kertaa hyvä kaivaa esiin lämmistyslaitteen kenno. Se on varmaa täynnä roskia, kun lämmintä tulee niin heikosti kabiiniin. Vaihdan samalla uudet pakkasnesteen, kun se on varmaan 1998 vuodelta peräisin. Lämmönsäätövaijerit näyttäis toimivan ok.
Re: Samaran oikeaoppinen jakohihnan vaihto
Aika monta hihnaa olen 8v koneeseen vaihtanut ja useita ollut vaihtovälin omassa ajossa. Kertaakaan ei ole tarvinnut hihnaa kiristää tai edes koppaa avata. Jotain on pielessä jos hihna löystyy.
Sometimes is never quite enough
11193 U40 110 '07 | 21113 S01 130 '04 | 21124 U51 142 '06
11193 U40 110 '07 | 21113 S01 130 '04 | 21124 U51 142 '06
-
- Viestit: 166
- Liittynyt: 30.7.2015 19:09
- Paikkakunta: Jossain kokkolan suunnalla
Re: Samaran oikeaoppinen jakohihnan vaihto
voisi vilkaista omaa... On tolla hihnalla jo pöräytetty 20tkm enkä edes ole kiristellyt
Kiristimen koloihin kaksi naulaa ja meisselillä vääntäen ja mutterista kiinni. Kiriälle meni.
