Miks ei heti koko eirolavaa? tai vaik finni siihenNonnis kirjoitti:Eurolavan pätkästä lintulauta.
.
Takavedon modding-osio
Nonono ... Eipäs nyt lyödä ihan läskiksi koko topikkia... 
Ei tuo lievä tuunailu ja virittely nyt niin kamalaa voi olla... Rajansa tietysti kaikella, hyvän tuninkimaun raja on häilyvä - se on taas niitä makuasioita joista on kait liiemmin edelleen vielä tälläkin vuosituhannella turha sen enempiä kiistellä.
Itse olen kyllästynyt ajelemaan autoilla jotka eivät millään tavalla erotu massasta. Niinpä jotain pientä on lähes pakko aina viilailla - miellyttipä se sitten muita tai ei. Omaksi ilokseni kuitenkin autoa rakentelen, ja itsepähän sillä myös ajan. Museohelmien tuhoaminen on ehdottoman väärin, mutta kyllä esimerkiksi kanttilamppuja on vielä onneksi sen verran runsaasti ettei kaikkia kannata orginaalikuntoon säätää.
Kaikki kakkosnelos-lintulautaviritykset (ja takaluukun lintulaudat yleisesti) ovat kamalia. VFTS-ankannokkakin on kohtuullisen kamala näky. -Mun mielestä. Aina löytyy kuitenkin joku joka niistäkin pitää...
Täysin ymmärrykseni ulkopuolelle jää esimerkiksi auton päällystäminen karvalla. Myös auton töhriminen spray-maalein kylkiin kirjotellen on järjetöntä. Liekit kyljissä ja konepellissä ovat puhki kulutettu idea...
Onhan näitä mielipiteitä.
Autoa tuunaillessa on hyvä pitää pilke silmäkulmassa ettei homma mene liian vakavaksi, muttei pidä pistää touhua kuitenkaan liikaa yli ja sitä kautta ns läskiksi.
Kaikesta huolimatta myös tuning on autoharrastus. Kunhan se ei rajoitu pelkkien poljinpintojen ja sporttiratin asennukseen sillä voi saada tyylikkäitäkin autoja aikaiseksi. -Ja tietysti todellinen tuunailija unohtaa kaupasta löytyvät valmiit kilkkeet ja keksii jotain oikeasti omaa ja omaperäistä.
...Että tämmöstä lässyttelyä tältä suunnalta tällä kertaa. Hyvää päewänjatkoa

-
ladaani
-
RussianTUNER
- Viestit: 1751
- Liittynyt: 25.10.2004 20:09
- Paikkakunta: Laitila
tarttis itellä saadaa tosta perää vähän alemmas.. olis paino enemmän takana kun kiihdyttää.. motonetist sais madallusjousii ei maksais ku joku 5euroo/zipale.. jos sellaset ostais taahan..
kuis toi ku meinattii et 2" putkisto tohon mun ladaan ni miten on et onko se alkupää kuin iso? katille asti siis.. ku jos siit jatkais sitte 2":sena.. Taka-akselin ylitys on kyl v-mäisin.. ja sit pöntöiks tulee taakse 2½" läpivirtaava simonssi ja toiseks laitetaa sit joku marteliukselta haettu.. onko järkee tossa putkiston teossa? kyllä tota muutenkin kerran koneesta tulee piristeltyä, tai no ei paljoo mut vähän kumminki.. kanavii vähä muokataa..

Bmw E39 520 2.2i vm.-01, käyttis.
Opel Kadett B 1.1 vm.-70, rojekti.
+muutama muu Opeliksi ja muita romuja.
http://R_iku.kuvablogi.com
Opel Kadett B 1.1 vm.-70, rojekti.
+muutama muu Opeliksi ja muita romuja.
http://R_iku.kuvablogi.com
-
RussianTUNER
- Viestit: 1751
- Liittynyt: 25.10.2004 20:09
- Paikkakunta: Laitila
ei oo eikä tuu.. on vaan kauhee vimma peltovehettäki laittaa.. ja persettä alemmas ihan vaan siks et saatais niihin pieniinkin pellolla ja pihalla tehtäviin kiihdytyksiin sitä painoa perään..
Bmw E39 520 2.2i vm.-01, käyttis.
Opel Kadett B 1.1 vm.-70, rojekti.
+muutama muu Opeliksi ja muita romuja.
http://R_iku.kuvablogi.com
Opel Kadett B 1.1 vm.-70, rojekti.
+muutama muu Opeliksi ja muita romuja.
http://R_iku.kuvablogi.com
100kg hiekkasäkki konttiin... me laitettiin c-kadettiin, meinas vaan tippua kontin läpi.. oli "vähän" mätäRussianTUNER kirjoitti:ei oo eikä tuu.. on vaan kauhee vimma peltovehettäki laittaa.. ja persettä alemmas ihan vaan siks et saatais niihin pieniinkin pellolla ja pihalla tehtäviin kiihdytyksiin sitä painoa perään..
-
RussianTUNER
- Viestit: 1751
- Liittynyt: 25.10.2004 20:09
- Paikkakunta: Laitila
katti on lähössäkin helvettiin samalla kun tuota putkea tehään, tai lähtee se muutenkin.. käviskö iha 1200sen kaasari? mul olis sellane tos varaosa-romus nii jos sen laittais.. 
Bmw E39 520 2.2i vm.-01, käyttis.
Opel Kadett B 1.1 vm.-70, rojekti.
+muutama muu Opeliksi ja muita romuja.
http://R_iku.kuvablogi.com
Opel Kadett B 1.1 vm.-70, rojekti.
+muutama muu Opeliksi ja muita romuja.
http://R_iku.kuvablogi.com
-
RussianTUNER
- Viestit: 1751
- Liittynyt: 25.10.2004 20:09
- Paikkakunta: Laitila
ja siit tulee tehoo lisää?
mut entäs sitte ku tulee niit sähköjohtoi siihe 1200sen kaasariinki ni mitä ne on? ja entäs sit taas ryyppy kuis sen toteuttaa? ja mihi tungen noi asteekkia varten olevat johdot? paljon kysymyksiä.. 
Bmw E39 520 2.2i vm.-01, käyttis.
Opel Kadett B 1.1 vm.-70, rojekti.
+muutama muu Opeliksi ja muita romuja.
http://R_iku.kuvablogi.com
Opel Kadett B 1.1 vm.-70, rojekti.
+muutama muu Opeliksi ja muita romuja.
http://R_iku.kuvablogi.com
- Team perseauki racing
- Viestit: 1441
- Liittynyt: 7.11.2004 13:49
- Paikkakunta: jyväskylä
kato jollain muullakin ruoste ongelmia c kadetissa... itellä oli kanssa kontii huonossa hapessa ja ovien alareunosta mahtu nyrkki.O.M kirjoitti:100kg hiekkasäkki konttiin... me laitettiin c-kadettiin, meinas vaan tippua kontin läpi.. oli "vähän" mätäRussianTUNER kirjoitti:ei oo eikä tuu.. on vaan kauhee vimma peltovehettäki laittaa.. ja persettä alemmas ihan vaan siks et saatais niihin pieniinkin pellolla ja pihalla tehtäviin kiihdytyksiin sitä painoa perään..
mitä iloo pelto käytössä saada perään pitoja... ite on tullu käytettyä takana huonoja renkaita (tehon puutteen takia) että sais mahdollisimman pitkää luisua
ei riemulla rajaa kun bensa kasilla ajaa...
RussianTUNER kirjoitti:ja siit tulee tehoo lisää?mut entäs sitte ku tulee niit sähköjohtoi siihe 1200sen kaasariinki ni mitä ne on? ja entäs sit taas ryyppy kuis sen toteuttaa? ja mihi tungen noi asteekkia varten olevat johdot? paljon kysymyksiä..
No en varmaksi mene sanomaan, mutta uskoisin ainakin että koneen hengitys paranee kun heittää asteekilla vesilintua..?
Noista sähköjohoista en tiiä, tossa ozoonissakin on jonkunlainen saasteenalennus-järjestelmä, ne voi olla niitäkin