kerhon nimestä ja muusta

Sekalaiset Ladailuun ja laajemmin autoiluun liittyvät asiat. Keskustelua katsastuksesta, työkaluista, varaosista, maahantuonnista yms.
Tua

kerhon nimestä ja muusta

Viesti Kirjoittaja Tua »

Moi! Olen oikolukenut parin edellisen Lada Pravdan tekstejä, ja nyt ajattelin kysyä muilta vähän neuvoa. Käytännössä joka tekstissä mainitaan kerhomme nimi, sana "ladisti" ja muita aiheeseen liittyviä sanoja, mutta ne on joka tekstissä kirjoitettu eri tavalla. On väliviivaa, isoa ja pientä kirjainta jne. Ajattelin, että lehti näyttäisi aika paljon tyylikkäämmältä jos meille suunnilleen kaikkein tärkeimmät sanat olisi kirjoitettu samalla tavalla. Itse ehdottaisin virallisiksi muodoiksi seuraavia (vastaisivat näin aika hyvin suomen oikeinkirjoitussääntöjä):

Lada-kerho, Lada, ladisti, ladailla, Lada Pravda, Lada-kokoontuminen, ladakerholainen.

Myös kaikkien henkilöiden nimet kirjoittaisin lehdessä isolla, vaikka ne netissä ovatkin usein pienellä. Sanokaa, mitä mieltä olette näistä! Älkääkä muutenkaan arkailko, jos juttujen korjailussa on jotain valittamista!

t: oikolukijanne Tua
Martigan
Viestit: 475
Liittynyt: 26.9.2003 8:24
Paikkakunta: Hämeenlinna, Hauho, Alvettula, Ilmoila
Viesti:

nimistä

Viesti Kirjoittaja Martigan »

Eikös kuitenkin kerhomme virallinen nimi ole Lada kerho Suomi? Tuostahan kai väännettiin jossain kokouksessa peistä. Vai missäköhän se oikein oli? Viirissähän nimi on ilman väliviivaa. Vai muistanko väärin senkin?
Ajan Ladalla koska,
minulla on siihen varaa.
gsm.0440613113
Avatar
pressa
Viestit: 10420
Liittynyt: 25.9.2003 13:23
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Kirjoittaja pressa »

kerhon virallinen nimi
siis se nimi mikä on rekisteröity on Lada Kerho ry.
eli ei ole mitään väliviiva kerhoa
ja nimi on päätetty perustavassa kokouksessa 2.2.1997
Tua

Viesti Kirjoittaja Tua »

Nojoo, ajattelin että toinen järkevä versio kerhon nimestä olisi Ladakerho, kun yhdyssanahan se joka tapauksessa on. Mutta ei siinä mitään, jos kerholaiset haluaa, että kerhon nimi on Lada Kerho niin korjaan sen version sitten jatkossa Pravdan teksteihin. Vai? Seuraavassa Pravdassa tosin nimi taitaa olla vielä monella eri tavalla, koska oikoluku on jo tehty.

En kyllä voi sille mitään että Lada Kerho näyttää musta yhtä hyvältä kuin Kukka Kauppa, Tampere Talo tai Särkän Niemi.
Avatar
Pavlovits
Lada kerhon jäsen
Viestit: 9732
Liittynyt: 24.8.2004 11:43
Paikkakunta: Varkaus

Viesti Kirjoittaja Pavlovits »

Tua kirjoitti:Nojoo, ajattelin että toinen järkevä versio kerhon nimestä olisi Ladakerho, kun yhdyssanahan se joka tapauksessa on. Mutta ei siinä mitään, jos kerholaiset haluaa, että kerhon nimi on Lada Kerho niin korjaan sen version sitten jatkossa Pravdan teksteihin. Vai? Seuraavassa Pravdassa tosin nimi taitaa olla vielä monella eri tavalla, koska oikoluku on jo tehty.

En kyllä voi sille mitään että Lada Kerho näyttää musta yhtä hyvältä kuin Kukka Kauppa, Tampere Talo tai Särkän Niemi.
Hyvin sanottu.
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
JTM
Viestit: 364
Liittynyt: 16.9.2005 23:13
Paikkakunta: Kymi

Viesti Kirjoittaja JTM »

Minäkään en oikein tykkää Tampere Talosta, mutta ei se mitään kun ei sitä usein tarvitse katsella.
Misha
Viestit: 1560
Liittynyt: 25.9.2003 16:11
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Misha »

Ladakerho -siis yhteen, on kieliopillisesti oikea muoto. Mutta, eikös pienet kauneusvirheet ole Ladankin ominaisuus? Että ihan sopivaa tuo.

Lada kerho pitäisi kyllä kirjoittaa niin, että eka on isolla ja toka on pienellä.
Harry is a pothead and the sorceror is stoned!
Avatar
pressa
Viestit: 10420
Liittynyt: 25.9.2003 13:23
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Kirjoittaja pressa »

Tua kirjoitti:Nojoo, ajattelin että toinen järkevä versio kerhon nimestä olisi Ladakerho, kun yhdyssanahan se joka tapauksessa on. Mutta ei siinä mitään, jos kerholaiset haluaa, että kerhon nimi on Lada Kerho
kysehän ei ole halusta vaan päätöksestä joka on perustavassa kokouksessa tehty
perusteluina se että lada on täydellinen mitään siitä poistamatta tai siihen lisäämättä
siksi Lada Kerho ry. ja kerhokin on kirjoitettu isolla koska se ei ole mikä tahansa kerho
se että internet sivustolla lukee lada viivakerho johtuu siitä että aivan ensimmäisetsivut (ei tjj-produktionsin) oli vammaistyötä tai jotain
Avatar
Lada-Jussi
Viestit: 10242
Liittynyt: 24.9.2003 17:48
Paikkakunta: Janakkala

Viesti Kirjoittaja Lada-Jussi »

minä olen välttänyt koulussa äidinkielen tunnit, mutta käsitykseni on että kieliopillisesti Lada-kerho on yhdyssana ja tosissaan väliviivalla koska erisnimet erotetaan viivalla, Lada on tuotemerkki ja vielä vieraskielinen sellainen joka myös antaisi syyn väliviivan käyttöön.

Mutta miksi sitten Lada Kerho erikseen? siksi että se on kokonaisuudessaan erisnimi, tai jonkinlainen tuotemerkki tai jotain, se on sellaiseksi rekisteröity. jos katsoo firmojen ja tuotteiden nimiä niin helposti löytää monenlaisia tekstejä missä ei ole kieliopista tietoakaan.

kirjoitus asulla voidaan tässä tapauksessa siis helposti erotella onko puhe juuri Lada Kerho ry:stä vaiko vain yleensä Lada-kerhosta esim. "Lada Kerhon vuosikokouksessa päätettiin...." ja "maailmalla on paljon erillaisia Lada-kerhoja..."

mielipiteitä?
Kuva "Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
erkkimalinen
Viestit: 581
Liittynyt: 6.10.2005 20:21
Paikkakunta: Kymi

Viesti Kirjoittaja erkkimalinen »

LADA KERHO ry, aika miehekäs noin erikseen, Rölli-Peikko suomensi tuon ry:n = rymytään yhdessä. :wink:
Kyllä lähtee..!
ladamaster
Viestit: 1384
Liittynyt: 23.9.2003 20:41
Paikkakunta: Tervakoski / Janakkala

Viesti Kirjoittaja ladamaster »

Kuten pressa mainitsi virallisesta nimestä, siis olkoon niin; mielestäni.

... luodaan me omat kirjoitussäännöt, usein oikea kirjoitustapa on se mihin on satuttu tottumaan. Kuinka moni on kuullut svetisismeistä ja jatkaa vaan suorittamista ja maailma senkun vaan pyörii silti eteenpäin.
Avatar
samarai
Lada kerhon jäsen
Viestit: 10463
Liittynyt: 25.9.2003 23:24
Paikkakunta: г. Тарту , Э€€P

Viesti Kirjoittaja samarai »

erkkimalinen kirjoitti:LADA KERHO ry, aika miehekäs noin erikseen, Rölli-Peikko suomensi tuon ry:n = rymytään yhdessä. :wink:
joo ja toi capslock versio on mielestäni paras kaikista. Ilmaisee, että ollaan tosissaan liikkeellä asian puolesta eikä pelkästään lämpimikseen harrasteta. :wink:
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
Avatar
,_,/ukka
Viestit: 3007
Liittynyt: 19.5.2004 12:16
Paikkakunta: PohjoisPohjanmaa

Viesti Kirjoittaja ,_,/ukka »

Ja jos ei jollekkin tuo virallinen nimi kelpaa, niin ainahan voi perustaa oman kerhon ja antaa sille just semmosen nimen ku haluaa :-)

,_,/ukka
Autoton on huoleton
JTM
Viestit: 364
Liittynyt: 16.9.2005 23:13
Paikkakunta: Kymi

Viesti Kirjoittaja JTM »

,_,/ukka kirjoitti:Ja jos ei jollekkin tuo virallinen nimi kelpaa, niin ainahan voi perustaa oman kerhon ja antaa sille just semmosen nimen ku haluaa :-)

,_,/ukka
Just näin.
erkkimalinen
Viestit: 581
Liittynyt: 6.10.2005 20:21
Paikkakunta: Kymi

Viesti Kirjoittaja erkkimalinen »

Ei kai kukaan ihan tosissaan väännä kättä nimestä. Lada Kerho ry:n aloitus sivullakin on käytössä muoto Lada-kerho. Samaa porukkaa ollaan ja rymytään yhdessä. :wink:
Kyllä lähtee..!
Vastaa Viestiin