Sivu 8/17

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 17.11.2012 14:59
Kirjoittaja JPM
Nyt vähän kuvia ja kertomusta todisteeksi että pienen hiljaiselon jälkeen projekti nytkähtelee mukavasti eteenpäin. Illat kun pimenee niin jotenkin tallissakin viihtyy paremmin.

Kuskin puoleinen tuulilasin alakulma oli mätä. Onneksi ruoste rajoittui vain pintapeltiin, eli sen kun vaihtoi ruostuneelta alueelta niin hyvä tulee. Tuo lokarin sauma mietityttää että mitä siellä muhii. Lokaria en kuitenkaan ala tuon takia aukaisemaan, pitää raapia pohjaa myöden puhtaaksi ja kunnon myrkyt perään että ruoste pysähtyy.
Kuva
Uutta peltiä tuossa on parinkymmenen sentin matkalla. Ei pitäisi paljoa kittiä tarvia.

Seuraavana vuorossa oli kuskin puolen etukulma siitä puskurin pään kohdalta. Aivan pitsiä eli alareuna pois ja uutta tilalle.
Muotoilin korjauspalat planishing hammerilla eli paineilmatoimisella vasaralla. Jälki on sileää ja nopeaa verrattuna vasarointiin.Kuva

Tässä etukulmaa korjauspalat heftissä, toisesta palasta jo saumat hiottu alustavasti:
Kuva

Lopuksi vielä riipaisin uteliaisuuttani kuskin puolen helmapalkin auki. Sitä on joskun 80-luvulla auton ensimmäisen omistajan toimesta paikattu hitsaamalla 10x40cm pelti minkä lie vaurion päälle. Onneksi kotelo on sisältä erittäin hyvässä kunnossa. Tuo ruskea väri ei ole ruostetta vaan kotelosuojaa tai mitä lie teräketjuöljyä.
Samalla lähti myös vasemman etulokarin taka-alareuna vaihtoon:
Kuva
Lokarin sisäänkin kun kurkistelee niin erittäin hyvässä ja ruosteettomassa kunnossa.

Tämän illan ohjelmassa olisi siis tuon helman korjailua. Pellistä pokata uusi pintapelti, nurjalle puolelle maalit jne.
Koteloon kurkistelin sisälle ja yllättävän hyvässä kunnossa on. Vedenpoistumisaukot ovat auki eli kotelo on pysynyt kuivana vaikka on ulkona seissytkin. Pitää jollakin muovisella nuohousharjalla putsata ja ruutata kotelomassat sisään niin säilyy seuraavat 50 vuotta.

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 20.11.2012 22:18
Kirjoittaja JPM
Helman korjauspalat valmistettu suht hyvälle mallille. Vielä pitää viimeistellä, porata pari reikää tuohon etuosaan ja siloitella muotoja. Myös alareunaan pitää porata pistehitsausta varten reiät. Aikaahan tähän nykertämiseen menee, näihin kahteen pellin palaan varmaan 3-4 tuntia.

Kuva

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 21.11.2012 17:53
Kirjoittaja Zapsky
Kyllä taas on niin komiata touhua että huhhuh! Aivan kuin valmiita paloja tehtaalta!

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 21.11.2012 19:10
Kirjoittaja pressa
Toki tuohonhan saisi valmiita korjauspalojakin edullisesti, mutta itse tekemisen riemu jää pois jos valmiita paloja laittelee.

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 21.11.2012 20:13
Kirjoittaja Flaiman
Aiemmisssa viesteissä kerroit käyttävän millistä peltiä. taitaa korjauspalat olla kaikki 0,8 tai ohuempaakin.
Käyttöautoon jos osaisi nuin hyvin peltejä taivutella niin ei pakkelia tarvitsisi ollenkaan.

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 25.11.2012 17:39
Kirjoittaja Lada-Jussi
vautsi, tää onkin oikein kunnon projekti, lisää tämmöistä, jos itekin osaisin jotain tehdä niin tekisin jotain tämmöstä

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 8.12.2012 23:12
Kirjoittaja JPM
Kiitoksia taas kannustavista sanoista! :D

Pitkästä aikaa tallissa jotain ähersin, pellin paloja pahvisabluunan mukaan muotoon ja vararengaskaivon ihmettelyä mistä suunnasta alkaisi paikkamaan. Joulun ja uudenvuoden välipäivät tässä jo himottaa, jos saisi silloin kunnolla aikaiseksi. Kaasupullo vain alkaa olemaan melko tyhjänä, se pitäisi muistaa täytättää ennen pyhiä.

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 29.12.2012 21:29
Kirjoittaja Verronen
Onkos tämä edistynyt :D

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 31.12.2012 0:29
Kirjoittaja JPM
Pikkuhiljaa etenee, muutama tunti viikossa. Aikaa on harrastuksiin liian vähän. Nyt on työn alla varapyöräkotelon pohja. Hidasta hommaa kun pyrin tekemään alkuperäistä vastaavaa. Laitan kuvia jahka ennätän.

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 1.1.2013 17:17
Kirjoittaja JPM
No nyt muutama kuva. Varapyöräkotelon pohjapeltiä olen värkännyt. Betonista valoin muottia ja hydrauliprässillä painelin muotoonsa karkeasti. Sitten vasarointia sekä käsipelillä että planishing hammerilla. Tässä muutama kuva prosessista:

Ensimmäinen painaisu:
Kuva

Kötöstykseltä näyttää tässä vaiheessa:
Kuva

Lisää puristelua, nyt muotoon sahatun puupalasen avulla:
Kuva

Nyt jo näyttää joltakin:
Kuva

Seuraava vaihe on paikoilleen sovittelu ja reunojen viimeistely:
Kuva

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 1.1.2013 18:57
Kirjoittaja 1200L Red
Ei huono lainkaan :D

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 1.1.2013 20:57
Kirjoittaja PöyhöinKuusaalt
Hieno on ja varmasti parempi kuin korjauspeltipala. Tosin korjauspeltipala on niin halpa että se voisi olla hyvä vaihtoehto.

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 1.1.2013 21:51
Kirjoittaja maako
Nostan kyllä hattua sulle JPM, todella mahtavan näköistä jälkeä! 8)

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 7.2.2013 22:42
Kirjoittaja JPM
Tattista vaan. Hitsailut ja sepitys taas nytkähdellyt eteenpäin, ollut muuta projektia ja kaikenmaailman romuskaa haittona.
Kuskin puolen helmapalkin takapäätä kävin äsken puoltoista tuntia paikkailemassa. Totesin että kuskin puoli alkaa olla suht hyvällä mallilla.

Re: 1200L 1980 entisöinti

Lähetetty: 11.2.2013 23:23
Kirjoittaja JPM
Vasemman puoleinen iskaritolppa oli jarruputken pidikkeen puoleisesta reunasta turpoillut pahaenteisesti saumoistaan.
Ruostepeikkohan se oli päässyt tekemään tepposiaan. Laikkasin alareunan auki, onneksi runkopalkki oli aivan kunnossa sisältä.
Tuossa kohdassa on muistini mukaan neljä peltiä pahimmillaan päällekkäin. Siellä on ruosteella hyvä ässehtiä.
Korjauspalasta en tee noin monimutkaista, vaan 3mm plootusta uutta tilalle.

Pitäis tallikameraan muistaa ottaa uudet patterit mukaan jotta sais kuvia.