Sivu 72/78

1970

Lähetetty: 1.9.2015 11:17
Kirjoittaja AI
1970 Ladan käytin korjaamolla takajarrusylinterin ja kenkien vaihdossa. 50 € reilun tunnin työstä. Ei nyt suuresti kiinnostanut alkaa tappelemaan pihalla noiden kanssa. Korjaamolta kun lähdin niin kävin testailemassa jarruja, alkuun tuntui puoltavan vasemmalle. Aikani jarruteltuani puolto hävisi ja ajoin Nastolan A-katsastukseen. 25 % heittoa oli takajarruissa, vasen puoli jossa siis uudet sylinteri ja kengät piti paremmin. Myös oikeaan etuiskunvaimentimeen kannattaa kuulemma kiinnittää huomiota, alkaa olemaan vähän rajoilla. Hyvin tarkka mutta asiallinen tuntui katsuri olevan. Katsastusmies ihmetteli kovin tuota rekisterikilpeä kun on MU-alkuinen eikä kuitenkaan ole museorekisteröity. Ihmetteli millä perusteella moinen on annettu mutta eipä hänelle sinänsä kuulu. Lahteen en Plus Katsastukseen lähtenyt viemään, sen verran M*lkk* katsastusmies, varsinkin asiakaspalvelun osalta oli että vien rahani jatkossa muualle. Niin, ja nyt on sitten 1 vuosi ja neljä kuukautta ajoaikaa kun meni läpi ja on ensimmäinen mahdollinen päivä kun tuon pystyi katsastamaan kun on 01.01.1970 rekisteröintipäiväksi merkattu. Ajelen tankkia vähän tyhjemmäksi ja tungen takaisin talliin.

Re: VAZ-2101 - 1970, 1971, 1972 - Neljä mustakilpistä Ladaa

Lähetetty: 2.9.2015 21:19
Kirjoittaja Uitukki
Ihan muuten vaan mielenkiinnosta. Onko tietoa missäpäin tuo OY on pyörinyt uutena kun Oulun läänin kilvet on?

Re: VAZ-2101 - 1970, 1971, 1972 - Neljä mustakilpistä Ladaa

Lähetetty: 2.9.2015 22:31
Kirjoittaja Flaiman
Onko tuo MU-rekkarinen sitten ollut joskus aiemmin museorekisteröitynä?

Re: VAZ-2101 - 1970, 1971, 1972 - Neljä mustakilpistä Ladaa

Lähetetty: 3.9.2015 7:11
Kirjoittaja pressa
MU-tunnus on ihan tavallinen tunnus, joka on annettu Mikkelinläänissä rekisteröidylle autolle.

Re: VAZ-2101 - 1970, 1971, 1972 - Neljä mustakilpistä Ladaa

Lähetetty: 3.9.2015 7:45
Kirjoittaja AI
Uitukki kirjoitti:Onko tietoa missäpäin tuo OY on pyörinyt uutena kun Oulun läänin kilvet on?
Ei ole. Mulle se tuli Ylivieskasta.
Flaiman kirjoitti:Onko tuo MU-rekkarinen sitten ollut joskus aiemmin museorekisteröitynä?
Ei.
Pressa kirjoitti:MU-tunnus on ihan tavallinen tunnus, joka on annettu Mikkelinläänissä rekisteröidylle autolle.
Tämä ei ole koskaan ollut rekisteröitynä Mikkelin lääniin. Uutena rekisteröity Neuvostoliitossa, sitten Virossa ja vuonna 2006 Kotkassa Suomessa.

KZL-9

Lähetetty: 3.9.2015 11:12
Kirjoittaja AI
Eilen hidastetöyssyn yli ajaessa täydessä kuormassa kuului ihme kolaus. Sen jälkeen kun ajoi töyssyn yli kuului kuin olisi pakoputki raapaissut asfalttia. Kurkkasin alle ja totesin pakoputken olevan paikoillaan mutta oikea iskunvaimennin takaa oikealla oli irronnut kannakkeineen taka-akselista. Niin siististi revennyt että näytti kuin olisi leikattu irti. Saaneekohan tuollaista uutta Venäjältä? Ei oikein koko taka-akseliakaan moisen takia huvittaisi alkaa vaihtamaan. Pitää nyt ensiavuksi se hitsata kiinni. Toinen vaihtoehto olisi irrottaa koko iskari yläpäästään ja ajella ilman (siis vain ensiavuksi!), ainakin eilen sillä ihan hyvin pystyi ajamaan mitä nyt vähän kuopissa huojui...
http://lada1970.1g.fi/kuvat/samsung/isk ... /_full.jpg

Re: VAZ-2101 - 1970, 1971, 1972 - Neljä mustakilpistä Ladaa

Lähetetty: 3.9.2015 12:14
Kirjoittaja t tulppu
Valehteleeko minun silmäni.. olen näkevinäni että pitkittäinen alatukivarsi on ohuempi pikkuisen keskiosasta eteenpäin.. Mutta laitat hitsaten kiinni läpyskän kuten se on ollut ennenkin kiinni ja hyvä tulee..

Re: VAZ-2101 - 1970, 1971, 1972 - Neljä mustakilpistä Ladaa

Lähetetty: 3.9.2015 13:34
Kirjoittaja AI
Kyllä kuva valehtelee, kännykkä on ylivalottanut sen. Ei ole ruoste vielä sitä noin ohueksi syönyt.

KZL-9

Lähetetty: 4.9.2015 14:49
Kirjoittaja AI
Iskarin kiinnityssysteemi hitsattu taka-akseliin kiinni. Saas nähdä kuinka kauan pysyy, hieman jäi epäilyttämään. Kumma juttu että noin paksu rauta oli siististi revennyt poikki. Hieman pelottaa jos tukivarren kohdalta repeää, sitten kyllä matka katkeaa. Ehkä viisainta olisi koko taka-akseli jossain vaiheessa vaihtaa.

Re: VAZ-2101 - 1970, 1971, 1972 - Neljä mustakilpistä Ladaa

Lähetetty: 4.9.2015 22:54
Kirjoittaja t tulppu
Ajelet nätisti ja seurailet tilannetta ja pikku hiljaa hankit vermeet uusille tai paremmille osille... Jätät revittelyn nuoremmille kuskeille ja autoille.

KZL-9

Lähetetty: 6.9.2015 6:54
Kirjoittaja AI
Eilen työreissu heitetty ja ei ainakaan vielä hitsaus revennyt. Vähän kyllä pelotti ensimmäisen kerran hidastetöyssyn yli ajaa... Juu, ei noi paikat revittämällä hajoa mutta kun jokaista kuoppaa ja töyssyä jota tämän hyvinvointivaltion ja -kuntien ylläpitämissä teissä nykyään on ei yksinkertaisesti pysty kiertämään. Ja sitten kun noita töyssyjä vielä vartavasten rakennetaan.

Re: VAZ-2101 - 1970, 1971, 1972 - Neljä mustakilpistä Ladaa

Lähetetty: 6.9.2015 7:54
Kirjoittaja t tulppu
Joo Viimeiseen 10vuoteen tieverkostot huonontuneet paljon. Viime syksynä maalta tullessa sumua ja pimeää. Niin ei mitään mahdollisuuksia väistellä monttuja. Mutta onneksi ei monttuja tavattu... Kohta Suomi-Pietari välillä tiet paremmassa kunnos kuin meillä saman kokoiset pätkät..

1970

Lähetetty: 7.9.2015 16:03
Kirjoittaja AI
1970 ajettu takaisin talliin ja poistettu liikennekäytöstä. Joku 200 km sillä tuli tänä vuonna ajettua. Tankki jäi vielä puolilleen bensaa. Ehkä imaisen pois, ehkä en...

KZL-9

Lähetetty: 18.9.2015 18:17
Kirjoittaja AI
Kaksi viikkoa nyt ajettu hitsaamalla korjatulla taka-akselin iskarinkiinnikkeellä, hyvin on kasassa pysynyt. Yksi päivä hoksasin että takaa oikealta koko omistusaikani kuulunut kolkotus on hävinnyt. Olisiko tuosta iskarin kiinnikkeestä etupuoli voinut olla ollut jo poikki koko ajan? Luulisi sen katsastusmiehen huomanneen. Mutta minkä kolina sieltä on voinut hävitä? Outo juttu.

KZL-9

Lähetetty: 24.9.2015 7:36
Kirjoittaja AI
Joutui sitten KZL-9:n kanssa kolariin. Oli parkissa kun huomasin että harmaa pikkusitikka peruutti suoraan päin ja Lada heilahti. Osui oikean takapuskurin käpyyn. Puskurin alta peltiä oli vääntynyt mutta muistaakseni se oli vääntynyt jo aikaisempien omistajien aikana eli mitään vahinkoa ei tapahtunut. Ja nyt vanhasta kuvasta tarkastin ja oikein muistin. Jäipähän sitikkakuskille muisto muovipuskuriin. Vanha kuva lommosta:
http://lada1970.1g.fi/kalusto_kzl-9/kzl-9_2010_009.jpg