
Ylemmässä kuvassa siis Saksassa myyty Lada Aleko.

Ford Escortin 1,8 dieselillä. Mosse tietysti oikeasti.
Eli tosiaan Mossen Aleko ja Talbot 1510 kuvissa.samarai kirjoitti:Mieleen tuli pikku trivia, mitähän eroa näillä on:
(muuta kuin puskurit jms.)
Herätevirtajohdon liitin laturissa hapettunut. Uusi liitin tilalle ja nyt toimii merkkivalo ja lataus.JohnDoe kirjoitti:Kun vihdoin urakka oli tehtyä, niin eipä sitten sytykään latauksen merkkivalo. Huomenna sitä joutuu sitten tutkimaan, missä vika on. Mittariston puolella vika ei ole, ja enpä tietenkään tullut kiinnittäneeksi huomiota, paloiko merkkivalo katsastusreissulla tuossa GLS:n mittaristossakaan. Testasin vielä useammalla irrallisella mittaristolla, eikä valo syty missään. Vika siis on johdotuksessa jossain matkalla tai sitten laturin päässä.
Oikeastaan koski aika monta asiaa tuo motivaationpuute elämäntilanteesta johtuen, mutta alkaa taas kiinnostus tietyllä tapaa palailemaan. Kuitenkin semmoinen merkittävä ero on, että täytyy järkevämpään suuntaan hoitaa autojen määrä. Tilaa, aikaa ja ennen kaikkea rahaa kuluu liikaa. Uskomattoman kalliiksi tulee pitää autoa liikennekäytössä, vaikkei sillä paljoa ajaisikaan. Sitten, kun ei ole lämmitettyä säilytystilaa harrasteautoille, niin menevät seisonnassa käytännössä pilalle, vaikkeivät ihan taivasalla olekaan.sakke kirjoitti: Tsemppiä sinne JohnDoelle Talbotien alle ja väliin. Ilmeisesti kevyttä lamatilaa pukkaa fiiliksessä ko. merkin suhteen jos olen oikein ymmärtänyt.