Sivu 129/218
Re: Lisäkokemuksia Lada 110:sta
Lähetetty: 14.2.2009 9:21
Kirjoittaja Sepi
peelo kirjoitti: Ovipimputin (ei ainakaan uutena) pimputtanut kahdeksaa kertaa ovea avattaessa (ja suljettaessa, kuuluu ulos asti).
Kyllä tuo pimputusmäärä on ihan normaalia, jos avain vain jää virtalukkoon. Kun olen jättänyt avaimet paikoilleen, niin on jo tullut refleksiksi nykästä niitä autosta lähtiessä ihan himpun verran virtalukossa ulospäin. Eipä ole sitten turhia pimputtellut.
Re: Lisäkokemuksia Lada 110:sta
Lähetetty: 14.2.2009 11:50
Kirjoittaja Lada Scandinavia
Minun Lada 111 ja 2000 mallisessa on myös vika, että akku menee tyhjäksi noin 20 tunnin kuluttua.
Miinuskaapeli on irti ja kun laittaa kaapelikengän akunnapaan, niin kipinöi. Eli joku kuluttaa virtaa, kun kaapelikengät akussa kiinni. Tarkistustoimenpiteet on jo tiedossa, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä/tutkia niitä.
Viime viikolla yritin laittaa käyntiin, mutta ajonestovalo ei syttynyt, ei edes virtapäällä. Ovivalokytkintä painelin ja ei mitään tapahtunut. Paiskasin oven kiinni ja otin akun - kengän irti ja härnäsin kaapelikengällä akun napaa, eli irti pois muutaman kerran. Sitten - kengä kiinni ja auton sisälle kokeilemaan.
Ei lähtenyt estovalo vilkkumaan, no virta päälle ja valo vain vilkahti.
Pidin toisella kädellä lakritsaa ja kiinni tunnistimessa ja toisella kädellä renkkasin, että virta päälle ja pois muutaman kerran.
Sitten starttasin ja niin Lada hörähti käyntiin.
Tällä Ladalla ei kyllä kehtaa mihinkään lähteä, ennenkuin kaikkin on kunnossa.
Re: Lisäkokemuksia Lada 110:sta
Lähetetty: 14.2.2009 12:06
Kirjoittaja Jaska HKI
....Kyllä nolottaa,tuskin maltoin vajaan viikon olla poissa täältä,mutta mitä sille geeneilleen voi
Käyntihäiriöt ovat olleet poissa viimeisen Deltan käynnin jälkeen.Sytytystulppien kuoppiin en ole katsonut mutta ainut fiksaus oli se Volvon täyttökorkin tiivisteen lisäys entisen päälle.Kuljettajan ovikytkimen nappi ei aina tule ulos eikä täten resetoi ajonestolaitetta.Olen oppinut painamaan sen käsin aivan pohjaan niin johan naksahtaa.
Re: Lisäkokemuksia Lada 110:sta
Lähetetty: 14.2.2009 12:09
Kirjoittaja Jaska HKI
peelo kirjoitti:pressa kirjoitti:Onhan se niin että kun tämänkin ketjun lukee niin satakympin ei pitäisi toimia hetkeäkään. Minä olen nyt jo vuosia ajanut omallani eikä mitään ihme ongelmia ole ollut. En tiedä olenko poikkeava kun työni puolesta olen joutunut kalliitakin länsi autoja korjauttamaan.
Ilmeisesti olet poikkeava; minä en nimittäin työni puolesta ole joutunut
mitään autoja korjauttamaan.
Länsiautoihin verrattuna Ladassa on se ero että niiden vikojen paikallistaminen (varsinkin sähkövikojen) on pirullisen hankalaa. Onhan se tosiasia että 110-mallissa on mystisiä sähkövikoja joita ei edes Deltan korjaajat (ammattimiehet) pysty arvaamaan. Äitini 110 tyhjentää säännöllisen epäsäännöllisesti akun ja vikaa ei ole löydetty, etsitty on sekä Delta-Auton asentajien (oikeasti vanhoja Lada-asentajia joiden ammattitaitoon luotan) että tavallisempien korjaamoiden toimesta toista vuotta. Ei selitystä, missä tahansa voi olla vikaa.
Sähköinen lasinnostin toisen takalasin osalta rutisee ilmeisesti viallisen hammastangon vuoksi paikallaan, keskuslukko on poistettu käytöstä toimimattomana (epämääräistä rutinaa). Lasinpesunesteen merkkivalo palaa säiliön ollessa täynnä, valvontakeskus kellon alla pimputtaa
aina oven avauksen yhteydessä. Tässä muutamia.
Jos jollakin on antaa vinkki jonka perusteella vika löytyy, lupaan lähettää 20 € setelin palkkioksi. Auto seisoo tälläkin hetkellä korjaamon pihassa. Ajettu on kokonaiset 62 000 km. ja muistaakseni kolmas akku on menossa. Laatua?
Minulla lähes samoilla kilometreillä ensimmäinen akku,mutta toinen laturi.Laatua?
Re: Lisäkokemuksia Lada 110:sta
Lähetetty: 14.2.2009 18:10
Kirjoittaja peelo
Sepi kirjoitti:peelo kirjoitti: Ovipimputin (ei ainakaan uutena) pimputtanut kahdeksaa kertaa ovea avattaessa (ja suljettaessa, kuuluu ulos asti).
Kyllä tuo pimputusmäärä on ihan normaalia, jos avain vain jää virtalukkoon. Kun olen jättänyt avaimet paikoilleen, niin on jo tullut refleksiksi nykästä niitä autosta lähtiessä ihan himpun verran virtalukossa ulospäin. Eipä ole sitten turhia pimputtellut.
Tässä tapauksessa pimputtaa vaikka avain on pois virtalukosta.
Re: Lisäkokemuksia Lada 110:sta
Lähetetty: 14.2.2009 18:13
Kirjoittaja peelo
Lada Scandinavia kirjoitti:Minun Lada 111 ja 2000 mallisessa on myös vika, että akku menee tyhjäksi noin 20 tunnin kuluttua.
Miinuskaapeli on irti ja kun laittaa kaapelikengän akunnapaan, niin kipinöi. Eli joku kuluttaa virtaa, kun kaapelikengät akussa kiinni. Tarkistustoimenpiteet on jo tiedossa, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä/tutkia niitä.
Jos vika löytyy niin ilmoitathan siitä täällä?
Re: Lisäkokemuksia Lada 110:sta
Lähetetty: 14.2.2009 19:11
Kirjoittaja Sepi
Ettei se vika sitten vaan löytyisi siitä virtalukosta, kerran se summerikin pimputtelee silloin kun sen ei pitäisi...
Re: Lisäkokemuksia Lada 110:sta
Lähetetty: 15.2.2009 14:38
Kirjoittaja Lada Scandinavia
Tänään tein toimenpiteen ja toimenpide seuraavanlainen.
Akun -kengä irti ja yleismittari väliin, mittari näyttää -146ma.
(Kunnossa olevassa autossa se näyttää alle 10ma.)
Otan yksitellen sulakkeen pois ja poikani katsoo yleismittaria, että tippuuko lukema. Ei tippunut.
Sisavalojen polttimet on pois ja kellokin irroitettu. Onko mahdollista, että jokin virtapiiri ohittaa sulakerasian tai onko jossain muualla lisää sulakkeita.?
Lähetetty: 15.2.2009 14:45
Kirjoittaja Jusu
Jospas laturi on sökö ja purkaa akun? Irrota laturista akulle menevä kaapeli ja kokeile sitten uudelleen.
Re: Lisäkokemuksia Lada 110:sta
Lähetetty: 15.2.2009 20:25
Kirjoittaja Lada Scandinavia
Kiitos Jusu.
Ei muuta, kun otsalamppu päähän ja pihalle.
Irroitin johdon, mutta ei vaikutusta. Sitten syynäsin laturia ja onneksi 110 laturin johdot on helposti esillä. Irroitin ohkasen johdon laturista, jossa on apiko liitin päässä.
OHO, nyt tipahti ja yleismittari näytti -95.3.ma.
Mikahän tämä ohkanen johto on, merkkivalollekko menevä?
Re: Lisäkokemuksia Lada 110:sta
Lähetetty: 15.2.2009 21:27
Kirjoittaja 1500i
Ainakin samarassa ainut abikolla oleva on latauksen merkkivalolle.
Re: Lisäkokemuksia Lada 110:sta
Lähetetty: 16.2.2009 10:32
Kirjoittaja peelo
Sinun tapauksessasi näyttää olevan helpompi etsiä vikaa kun kerran koko ajan vika päällä.
Minun tapauksessani mittaus näyttänyt n. 7 mAh, eli vika ei ole ollut tuolloin päällä. Tosi pirullinen paikallistaa.
Re: Lisäkokemuksia Lada 110:sta
Lähetetty: 16.2.2009 10:50
Kirjoittaja Lada Scandinavia
Juu tästä jatkuvasta viasta on helpompi mennä eteenpäin tutkimisessa.
Seuraava toimenpide on, että ystäväni täysin kunnossa olevan Lada 110:stä otetaan laturi irti ja laitetaan se minuun autooni ja mitataan sitten taas. (joku päivä)
Re: Lisäkokemuksia Lada 110:sta
Lähetetty: 16.2.2009 16:55
Kirjoittaja Jaska HKI
Katsoin sinne tulpan kuoppiin otsalampun kanssa.Hieman oli öljytöhnää nelossylinterin kohdalla,kolmosessa ei sitten yhtään.Huollon jälkeen on sentään ajettu 700km,joten tulpan korkin tiiviste voisi olla syy? Miksiköhän Ladassa on vielä korkin rakenne on 1/2 kierrosta kierrettävä malli.Ainut oikea on se että ventiilikopan kannessa on sisäpuoleinen kierre ja siihen taas kierrettävä muovikorkki joka pitää eikä ongelmia ole.
Re: Lisäkokemuksia Lada 110:sta
Lähetetty: 16.2.2009 17:57
Kirjoittaja pressa
Kiristä jaska niitä korkin siivekkeitä, tai laita paksumpi/pehmeämpi tiiviste.