Autokoulun mopo- ja mopoautokirja
Mopot ovat muuttuneet helppokäyttöisiksi ja yleistyneet melkoisesti. Nykyisin myös tytöt mopoilevat paljon.
Mopoilijoille tuli ajokorttipakko hieman toistakymmentä vuotta sitten. Viime aikoina on säädetty pakolliseksi myös ajokorttitutkintoa edeltävä opetus, ja tutkintoon kuuluu kirjallisen osan ohella myös ajokoe. Muutosten taustalla on ollut niin turvallisuus- kuin erittäin selkeä kaupallinenkin tavoite.
Autokoulun mopo- ja mopoautokirja on
Opetustarvike Oy:n kustantama ja
Suomen Autokoululiiton hyväksymä oppikirja mopoilijoiksi aikoville. Kirjan on toimittanut
Teppo Vesalainen.
Teoksen sisältö on jäsentymätön, eivätkä tärkeät asiat erotu vähemmän merkityksellisistä.
On vaikea hyväksyä sitä, että liikenteen perussäännöt, kuten yleinen huolellisuus- ja varovaisuusvelvoite, erityinen varovaisuusvelvoite niitä kohtaan, joilla on vaikeuksia liikenteessä, sekä tilannenopeuden oikea valinta on onnistuttu käsittelemään niinkin epäselvästi, kuin nyt on tehty. Kirjan tekijöiden olisi tässä syytä ottaa oppia usein moititusta lakitekstistä ja suoraan lainata tieliikennelain 3., 23. ja 30. pykälä teokseen, varustaa ne kehyksin ja luthermaisin opetuksin kehysten alle.
Otan esimerkiksi kirjan otsikon
Oikea tilannenopeus alla käsitellyn: Kohdassa selostetaan eri nopeusrajoituksia pitkällä tekstillä ja kuudella valokuvalla nopeusrajoitusmerkeistä; yksi kuva ja lyhyt tekstinpätkä käsittelevät varsinaista tilannenopeusasiaa. Tilannenopeuden käsite on kirjan tekijöiltä todella pahasti hukassa. Suosittelen TLL 23:n lukemista ja omaksumista.
Mopoilijoiden toiminta kevyen liikenteen väylillä on herättänyt keskustelua ja synnyttänyt onnettomuuksia. Autokoulun mopo- ja mopoautokirja ei valitettavasti paranna tilannetta. On anteeksiantamatonta, että mopoilijan toiminta kevyen liikenteen väylällä kuitataan kirjassa yhteensä parin kappaleen mittaisella tekstillä, joka sekin on hajautettu useaan eri paikkaan. Vaikuttaa siltä, että teoksen kirjoittajilla ei itsellään ole kokemusta ainakaan nykyisestä mopoilusta.
Kokemusta ei liene moottoripyöräilystäkään, sillä sen luulisi näkyvän
Mopon hallinta – osuudessa. Osuus on lyhyt ja anniltaan laiha, kaarreajon osuus suorastaan heikko. Tietenkään kirjassa ei ole ohjeita siitä, miten ajotaitoa voi kehittää ajokortin saamisen jälkeen.
Erittäin laajasti on sen sijaan selostettu pysäköintimääräyksiä, sivutolkulla, aivan liian laajasti verrattuna moneen muuhun asiaan. Pysäköinti ei ole mopoilun ongelma. Toki mukaan on mahtunut se klassinen virhekin, että mopoautossa muka tarvitsisi käyttää pysäköintikiekkoa. Toki saa, mutta ei tarvitse.
Kirjan kuvitus on runsas ja värikäs, mistä on pitänyt kirjassa annettujen tietojen mukaan huolta peräti seitsemän eri tahoa. Suuri osa kuvista on informatiivisesti hyödyttömiä poseerauksia, joiden sekaan tietoanniltaan merkityksellisemmät kuvat katoavat kuin pienipyöräinen mopo Saharaan. Moni kirja päältä kaunis.
Mopo on monille ensimmäinen tieliikenteessä käytettävä moottoriajoneuvo, jolla saadut kokemukset ja opitut tavat vaikuttavat loppuelämän. Mopoilu ansaitsisi siksikin paremman oppikirjan.
Vaikutelmaksi jää, että kirja on tärkeät asiat hukannut teos, jonka tekemisen päätarkoitus on pönkittää autokoulujen asemaa mopokorttivalmentajana, ja olla perusteena korkeille kurssihinnoille.
***
Autokoulun mopo- ja mopoautokirja, toim. Teppo Vesalainen, Opetustarvike Oy, 2011, 1. painos, 143 sivua, paljon kuvia, Suomen Autokoululiiton hyväksymä oppikirja, ISBN 978-952-5247-30-5
) 