Sivu 5/8

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 30.4.2009 14:04
Kirjoittaja Tatu Waloranta
Tarkoitus olisi tulla käymään :)

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 30.4.2009 20:06
Kirjoittaja samarai
Sunnuntaina olisi tarkoitus ajella Lahteen. Ajattelin mennä nyt vanhaa Lahdentietä, niin pääsee suoraan siihen Salpausselälle. Kun viime vuonna menin moottoritietä, niin tuntui turhalta kiertämiseltä.

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 1.5.2009 14:21
Kirjoittaja PöyhöinKuusaalt
Täällä päin aletaan hiljallee Lataamaan Lataa rekvisiitalla ja tietenkin Latautumaan rakennusretkeen. Homma on aika hyvällä mallilla. Minun tehtävänihän on ollut järjestää kaikkea PikkuKivaa, jotka olen itse suunnitellut. Kympillä pitää minun osuus hoitua siis kymppi omasta pussista, kun Kerho ei sponssaa mitenkään. Ei edes niiden kuuluisien Makkaroiden verran :lol:

No tietysti tuohon kymppiin eivät sisälly mitkään autonkäyttökulut. Mutta niitä nyt en viitsi laskeskella. Kalliiksi tulisi.

Mutta ihan mukava lähteä ja mennä huomennakin vähän edustamaan.

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 2.5.2009 14:58
Kirjoittaja Tatu Waloranta
Tulipa käytyä, hienoa oli :) Itä kalusto oli hyvin kasattu yhteen... Tuli myös bongattua FSO:n vanhamerkki Popedan puskurin päällä :D
Parkkipaikkaa etsiessä tuli, joku kerholainen Ladalla vastaan morjestaen...kuka lie ollut?

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 3.5.2009 10:04
Kirjoittaja PöyhöinKuusaalt
Väliaika tietona voidaan mainita, että joitain ihmisiä oli kiinnostunut Kerhosta ja liittymisestä. Muutama kai liittymisohje/kerhomainos läpyskän ottikin minunkin siinä ollessani.

Ongelmaksi muodostui jälleen se netti. No en minä netissä sitten, Ei minulla oikein ole tuota nettitietoa eikä käyttöä, Jaa eikö sitä voi tässä liittyä, Ettekö voisi lähettää jälkeen päin niitä liittymistietoja ja viitenumeroita, No mitenkäs se nyt näin pitää mennä. En minä sitten taida. Tämän tyyppisiä kommentteja oli liian paljon.

Tehtiin PorsaanReikä. Ja syy on vain ja ainoastaan yksin minun, joten haukut ja kiroukset tähän osoitteeseen.

Eli sovittiin, että vaikka ei ole luvallista ottaa vastaan pelkkää yhteystietoa ja nimeä, johon jälkikäteen toimitetaan viite niin, hankalissa tapauksissa tämä mahdollisuus ANNETAAN!

Jäykkiin kaavoihin ja hankaliin yksioikoisiin toimintamalleihin ei ole syytä kangistua. Joustoa, luovuutta, supliikkia ja kauppamiehen pelisilmää vaaditaan usein ja sitä on oltava tarjolla.

Minä siis lupasin toimittaa yhteystiedon antaneelle tilinumeron ja viitenumeron, johon jäsenmaksun voi maksaa, jos vallitseva systeemi tuntuu mahdottomalta. Pyydetään ensinnä s-postiyhteystietoa. Jos tätä ei ole niin puhelinnumeroa. Numeroon joko soitetaan tai mieluummin lähetetään viesti. Ja minä lupasin tämän työn tehdä.

Katsotaan tuleeko tällaisia liittymishalukkaita. Tietenkin suositaan VIRALLISTA liittymistyyliä.

LadaKerho on jäsenistöltään runsas ja monipuolinen. Monet näytteilleasettajat kerholaiset ihmettelivät jäsenmäärän suuruutta. Kävin kiertelemässä ja jututtamassa monia. Meidän on todellakin mietittävä sitä, haluammeko pitää Kerhon jäsemmäärältään suurena vai mieluummin pienenä Spesialistien yhteisönä, kuten monissa kerhoissa on. Tätä voi kukin ajatella kohdaltaan. Käytäneen sitten tästä keskustelua myöhemmin.

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 3.5.2009 11:38
Kirjoittaja Yogi
Noissa tapahtumissa on sallittava jonkinlainen joustavuus, ei ole järkeä "torpata" uusien jäsenehdokkaiden kiinnostusta sillä, ettei tarjota mitään joustoja. Just näissä tapahtumissa ja messuilla kaikenlaisia uusia liittymisiä suuntaan ja toiseen tehdään. Itsekin tulin tilanneeksi Mobilistin vuosikerran ja olisi tuntunut aika oudolta, jos sitä ei tuolla olisi voinut tilata, kun niillä oli esittelypiste ja kaikki.

Tatu Waloranta; se olin luultavasti minä, joka moikkasin. Parkkista etsiessä tuli vastaan vaalea kantticombi, jossa liehui kerhoviiri. Punaisella nappiksella olin. Hieno show oli ja harrasteparkissakin useita Ladoja Lada-kerhon pisteen lisäksi.

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 3.5.2009 16:27
Kirjoittaja pressa
väliaika tietoa annan nyt jo minäkin: kerho ei maksa mistään kilometrikorvauksia eikä hotellilaskuja. Niitä ei makseta kerhonkaaan tapahtumien järjestäjille eikä kenellekkään aktivistille. Kerho ei myöskään alkaa erikseen neljää tekstiviestiä maksamaan koska omaan laskuun muutkin järjestelyjen puhelut soitellaan. On todellakin jo niin että vapaaehtoistoiminta kysyy joskus omaakin panosta ja mikäli pyytettömästi haluaa niin joskus muutama euro menee omiakin rahoja. Eikö siihen yhteystietolappuun sitten kelvannut se minun puhelinnumero jonka kautta liittymiset voisi hoitaa?

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 3.5.2009 18:36
Kirjoittaja PöyhöinKuusaalt
No, olihan se numero siellä. Siellä oli kaikki mitä oli vaadittukin. Eli virallinen liittymisohje ja myös se Pressan numero johon voi lähettää tekstiviestin tai soittaa.

Tämän lisäksi minä, huom. Minä, annoin sen mahdollisuuden, että voi jättää yhteystiedot ja minä järkkään ne viitteet ja tilinumerot vaikka hevon kuusesta niille liittyjille ja käytän omia Hillojani niihin kontakteihin. Tämä on minun sooloni ja minä vastaan siitä täysin ja kokonaan.

En kuitenkaan usko, että tällätavoin kukaan halusi toimia. Ja jos toimi niin niitä on vähän. Joten kuralla oleva budjattini ei kaadu niihin kontakteihin. Ja lienevät päivystäjät sitten ilmoittavan onko näitä tällaisia liittyjiä siellä ollut yhtään.

Enkä kyllä tiedä kuka olisi Kerholta nyt vaatimassa mitään korvauksia. Ihmettelenpä vain kuka meistä sen mahtaisi tehdä. Voi sitä vinkua ja vonkua ja kertoa kuinka rahaa palaa, mutta ei se tarkoita, että kohta jälkikäteen niitä alettaisiin karhuta Kerholta tai joltakin muulta taholta.

Näistä asioista on vaan puhuttava julkisesti. Ei tämä mitään SalaSeuratouhua ole. Minä en sellaisiin porukoihin lähde ainakaan tämän harrasteen puitteissa.

Tästä kohtuu kivasta tapahtumasta ei nyt kannata tehdä mitään suurta ongelmaa. Järjestäjä jo rahastaa tarpeeksi tällä tapahtumalla ja jättää näin hieman hikisen maun suuhun, joten koitetaan nähdä tämä yritelmä nyt hyvänä asiana, joka edistää tätä meidän touhuamme ainakin jollain tavalla.

Monta kertaa huudetaan vastuunkantajien perään. Nyt niitä oli tässä meidän porukassa muutama. Eikö tällaista juuri haluta. Vai haluttaisiinko sellaisia vastuunkantajia, joiden olisi tehtävä mitä käsketään? Mistä silloin taiottaisiin luovuus, innostus ja tekemisen riemu? Ei tekeminen ole kivaa jos ei saa itse keksiä kaikkea mukavaa ja älytöntäkin. Kukaan ei jaksa tehdä vapaaehtoishommia jos ollaan sanomassa että: Ei noin. Älä sitä ainakaan tee. Teet nyt näin kun neuvotaan. Ja annahan kun minä näytän miten tämä on tehtävä.

Joten toivotaan että tämä tapahtuma antoi toiminnastamme hyvän, mukavan ja innostavan kuvan näyttelyvieraille. Lisäksi on toivottavaa että tapahtuman tekijät ovat hyvillä mielin. Varsinkin muutama, jotka uhrasivat kokonaisen viikonlopun tälle tapahtumalle ja paljon muutakin aikaa. Minä en kuulu näihin vaikka nyt vähän puuhastinkin, ideoin ja järkkäsin.

Ei tässä kiitosta kalastella. Hyväksyntä on jo riittävää. Tuomiota emme ota kontollemme. Otamme tietenkin kaiken vastuun tästä riehasta, mutta jos ottaa vastatakseen asiasta ottaa myös vallan siitä. Kyllä tämä olisi nyt hyvä nähdä oikeanlaisena aktiivisuutena ja sellaisena vastuunkantona, jota niin usein huudellaan järjestötoiminnassa.

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 3.5.2009 20:45
Kirjoittaja Jokari
Kelleen tarttunut kuvia kerhon osastosta niille jotka eivät paikalle päässeet? Eipä näkynyt vilaustakaan ladoista harrastelijakuvaajien gallerioissa...

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 3.5.2009 21:05
Kirjoittaja markku
Heh ..... minäkin katsoin kuvia eräältä foorumilta ja monta sivua oli kaunokaisia mm opel kadet gt ja toyota corolla gt ym ym mutta EI YHTÄÄN LATAA :lol:

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 3.5.2009 21:17
Kirjoittaja Jokari
Ja ennenkaikkea Kankkusen nykyinen, ex. Mikkola Audi S1 8)

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 3.5.2009 21:20
Kirjoittaja markku
Jokari kirjoitti:Ja ennenkaikkea Kankkusen nykyinen, ex. Mikkola Audi S1 8)
No joo mutta minä nähnyt sen monesti TOSITOIMESSA joten pidän muistot yllä :twisted: :twisted: :twisted:

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 3.5.2009 21:33
Kirjoittaja PöyhöinKuusaalt
Vielä on ihmeteltävä että tuota meidän Touhotustamme halutaan kommentoida tyyliin: Kerho ei sitten sitä ja Kerho ei sitten tätä ja Eikö se nyt kelvannut ja JurnunJurnun. En voi kun IHMETELLÄ :idea: :( :idea:

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 3.5.2009 21:45
Kirjoittaja Lada-Jussi
viikonloppu tuli vietettyä Lahdessa, nyt on jalat tohjona, mutta muuten ihan hyvä mieli. Pikaisella googletuksella löysin Ladastakin kuvia, mutta oli sellaisiakin gallerioita, joissa oli suoraa hypätty ohi "neuvosto-osaston" eli tarkoitan sitä riviä jossa oli kaikki Neukkumerkit, kuten myös Lada. No jokaisella on makunsa, minä pidin kyllä tätä "neuvosto-osastoa" laadukkaana. ihmiset halusi tukea kerhoa ostamalla kerhotuotteita, mutta tuo liittymisen vaikeus oli ikävämpi puoli. Papereita jaettiin, mutta käytännössä ei voi tietää paljonko show tuo uusia jäseniä joukkoomme. Eiköhän ensi vuonna lähdetä taas mukaan, vaikka kallista puuhaa toi on, mutta mitä sitä ei tekisi harrastuksen eteen.

Re: Classic Motor Show 2009

Lähetetty: 3.5.2009 23:26
Kirjoittaja pressa
Lada-Jussi kirjoitti: Muistakaa, että kaikki on kuitenkin tehty nollabudjetilla.
PöyhöinKuusaalt kirjoitti: joutuu maksamaan sisäänpääsymaksun, jos haluaisi mennä Edustamaan Itseään ja kertomaan älyttömiä juttuja Lataamisen maailmoista.
PöyhöinKuusaalt kirjoitti: Kympillä pitää minun osuus hoitua siis kymppi omasta pussista, kun Kerho ei sponssaa mitenkään. Ei edes niiden kuuluisien Makkaroiden verran
PöyhöinKuusaalt kirjoitti:Vielä on ihmeteltävä että tuota meidän Touhotustamme halutaan kommentoida tyyliin: Kerho ei sitten sitä ja Kerho ei sitten tätä
Luetun tekstin voi käsittää niin monella eri tavalla: hotelli, bensa ja tekstiviesti kuluista on kyselty kerhoa maksajaksi. Näyttelystä olen kuvia katsonut ja yhtä hieno osasto meillä on ollut kuin muillakin (enkä siitä ole mielestäni mitään komentoinut)