Maakaasuauto

Sekalaiset Ladailuun ja laajemmin autoiluun liittyvät asiat. Keskustelua katsastuksesta, työkaluista, varaosista, maahantuonnista yms.
Tupolev
Viestit: 238
Liittynyt: 10.12.2007 19:23

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja Tupolev »

Tasan vuoden olen ajanut maakaasuautoa. Ja hyvin on mennyt. Tänään olin vuosihuollossa mittarilukemalla 10’966 km. Ilma oli tyypillinen ilmastomuutos-ilma; lämmintä oli 6 astetta ja vettä satoi, joten jäin odottamaan huollon valmistumista. Kulutin aikaa juomalla kolme kuppia hyvää cappuccinoa, ja lukemalla iltasanoman, kauppalehden ja Mitsubishi mainoslehden. Mainoslehdessä oli kehuttu uutta Mitsubishin MiEV-sähköautoa, ja veikattu, että Euroopassa vuonna 2015 myydyistä henkilöautoista sähköautoja on 25 %. Saapas nähdä!

Ennen kuin huolto oli valmis, ehdin käydä potkimassa uusien Opeleiden pyöränrenkaita ja juttelemassa automyyjän kanssa. Autonmyyjä oli sitä mieltä, että Opeleiden laatu on koko ajan parantunut ja niillä uusilla autoilla on mukava ajaa. Kahden tunnin jälkeen vuosihuolto oli valmis. Työnjohtaja sanoi, että pitää varata uusi huoltoaika, sillä autonasentaja oli löytänyt vikoja: etumatkustajan oven tiiviste oli vähän irronnut ja pyyhkimien vipukatkaisija tuntui hieman väljältä, joten ne vaihdettaisiin takuuna. Hieno homma, sillä itse en ollut havainnut mitään vikaa, paitsi kuljettajan maton oikea kiinnike, joka nyt tuli korjattua. Huoltolasku oli 108,30 €, joka oli kohtuullinen. Laskussa sapettaa vain yksi kohta: laskuun oli merkitty, että pissapojan säiliöön olisi lisätty 1 litra tuulilasin pesunestettä. Se ei voi pitää paikkansa, sillä minä täytin pissapojan säiliön piripintaan pihalla, ennen kuin luovutin auton avaimet huollolle. Olin ostanut tuulilasin pesunestettä neljä 5 litran kannua tarjouksesta 1,49 €/kannu. Varmaankin huollossa oli saatu mahtumaan 1 ml pesunestettä, ja minimiveloitus sille on 2,70 €.
Joen musikka
Viestit: 2028
Liittynyt: 30.6.2005 19:58
Paikkakunta: Öllölä,Tuupovaara Joensuu

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja Joen musikka »

Kiitoksia TU-???:lle laadukkaasta viestiketjusta!Vaikka aihe ei ole itselleni henkilökohtainen,se on kiinnostava.Jostain syystä se ei ole saanut kiihkeitä besserwissereitä takajaloilleen.
Kun vuosi on kulunut,ehkäpä jonkinlainen välitilinpäätös..?
2112,-04,hopea
1119,-07,harmaa
1119,-08,hopea
ex:2105x3,2107x3,2104x2,2109x2,2110x2,2108,2111x3,2112x3,1117,1119.
Vielä kun pääsis Popetan kyytiin!
Avatar
Jokari
Viestit: 7715
Liittynyt: 10.3.2005 20:32
Paikkakunta: Kymenlaakso™

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja Jokari »

Joen musikka kirjoitti: Kun vuosi on kulunut,ehkäpä jonkinlainen välitilinpäätös..?
Ilmaston lämpenemisen hidastuminen on johtunut vain ja ainoastaan Tupolevin valinnasta ajaa maakaasulla.
- Joka kerta kun liikenteessä näkee etuvetoisen Ladan, niin v*tuttaa ainakin tunnin.

Member of Kymenlaakson Kusipäät™
Avatar
samarai
Lada kerhon jäsen
Viestit: 10463
Liittynyt: 25.9.2003 23:24
Paikkakunta: г. Тарту , Э€€P

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja samarai »

Tupolev kirjoitti: Laskussa sapettaa vain yksi kohta: laskuun oli merkitty, että pissapojan säiliöön olisi lisätty 1 litra tuulilasin pesunestettä. Se ei voi pitää paikkansa, sillä minä täytin pissapojan säiliön piripintaan pihalla, ennen kuin luovutin auton avaimet huollolle. Olin ostanut tuulilasin pesunestettä neljä 5 litran kannua tarjouksesta 1,49 €/kannu. Varmaankin huollossa oli saatu mahtumaan 1 ml pesunestettä, ja minimiveloitus sille on 2,70 €.
Täysin sama asia sapetti itseä 20v. sitten Transitin takuuhuollossa. Sillä erolla, että oli saatu mahtumaan n. 1dl pesunestettä ja loput 1litran Sinol-pullosta oli laitettu apumiehen penkille. Alkoi senverran hitsaamaan, että menin samantein korjaamopäällikön juttusille ja kysyin mikä tämä pesunestehomma oikein on? Vastaukseksi sain, että "sillä käytiin koeajolla ja kokeiltiin ajovalopesurien toimintaa". :o Oliskohan tuo selitys vieläkin jonkin tuon suuntainen? :lol:
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
xum128

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja xum128 »

Terve!

Tässä lueskelin koko topicin ja on mukavaa lukea näinkin yksityiskohtaista selostusta.

Tuli vaan mieleen kysymys ladasta ja sen nestekaasu käytöstä:
Anoppi kertoi, että hänen ensimmäinen auto oli lada ja se toimi nestekaasulla. Muistaako kukaan onko tälläisiä ladoja vielä/ollut olemassa suomessa vai onko kummitus huijannut herkkäuskoista?

Ilmeisesti tämä anopin eka auto on jostain n.20 vuoden takaa. En hokannut kysyä vuosimallia tms.

Sentään asia vähän raapaisee aihetta, joten en viitsinyt tehdä uutta topikkia(älkää lynkatko).
Avatar
köhmä
Viestit: 998
Liittynyt: 11.5.2006 22:12
Paikkakunta: Sisä-Suomi

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja köhmä »

Haulla löytyy jotakin lisäinfoa aiheeseen.
Taikka sitten laiskemmille on suora linkkikin: http://www.ladakerho.fi/ladaboard/viewt ... nestekaasu

Maakaasun loputtua alamme varmaan käyttää kuukaasua :lol:
Voephan se olla niinnii tae suattaahan se olla olematakkii...
Avatar
Pavlovits
Lada kerhon jäsen
Viestit: 9732
Liittynyt: 24.8.2004 11:43
Paikkakunta: Varkaus

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja Pavlovits »

Olen ajellut Toyota-trukilla, jossa oli samanlainen moottori kuin silloisessa Corollassani. Ei siinä kovin ihmeellisiä lisälaitteita bensa-Corollan moottoriin ollut. Takana vain tavallinen nestekaasupullo. Ihan tavallisen näköinen kaasutin, kai siinä jotain letkuliittimiä sun muita pikkunippeleitä oli, en sitä silloin tarkemmin tutkinut.
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
xum128

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja xum128 »

Moro!

Juu, kiitosta köhmälle suorasta linkistä ja hienoa, että sait tehtyä kaasu ladan valmiiks. Olis pitänyt ittekkin tajuta käyttää hakua ensin ja si vasta kysellä.

Jäin silti kaipaan tietoa noista 70-80 luvun nestekaasuautoista. Onko jollain kokemusta? Olis hienoa kun joku kertois vähän omasta tai tutun erikoisuudesta.

Voi tehdä joko oman topikin tai jatkaa tähän, jos tupoleville sopii?
Tiedän kyllä kuinka ärsyttävää se on kun toiset kirjoittelee ot:ta toisen topikkiin, mutta kun liippaa kuitenkin niin liki aihetta.
kolli10

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja kolli10 »

:) Maakaasu Ladoja ja Mosseja viriteltiin, niin kutsutun ensimmäisen energiakriisin aikoihin -70 luvun loppupuolella.
Autoihin sai valmiin lisä korokkeen kaasariin. Voitiin valita sekä bensa että kaasu. Mangneetti ventiilillä hoidettiin vaihto. Trukkipullo oli takakontissa telineeseen kiinnitettynä. Cabiinin ja takakontin väli eristettiin ilma-kaasutiiviiksi ja kontin pohjaan avattiin tuuletusreijät vuotojen varale. Verokäytäntö oli dieselvero.
Samaan aikaan Saabeihin keksittiin petrooli polttoaineeksi. Valtioneuvosto viisaudessaan teetti lain, että verovapaata polttoainetta käyttäviin ajoneuvoihin Saabia lukuunottamatta sovelletaan 26 kertaista dieselveroa. (ton luvun voitte tarkistaa VM päätökset) en ihan varma tosta luvusta mutta ei heitä paljon. :(
Ajelin Mossella että Ladalla pullolla ajoi noin 230-260 km. Oli hiukan laiskenpi kun bensalla mutta matka-ajossa ei huomannut eroa. Öljyt kirkkaita 10 000 km vaihtovälein ja suodatin kuin uusi. Ainoa hankaluus oli käynistys jos unohti vaihtaa bensalle ennen sammuttamista. Eli kaasarin tuli olla polttoainetta täynä kun käynnisti. Siis bensaa. kaasulla oli hankalampi etenkin kylmällä siis pakkasilla. :? :D Anopilla ei ole dementiaa kysele lisää kuinka auto toimi :D


Lada 112 ja IC pikappi
Avatar
Pavlovits
Lada kerhon jäsen
Viestit: 9732
Liittynyt: 24.8.2004 11:43
Paikkakunta: Varkaus

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja Pavlovits »

Mikä näissä oli perimmäinen tarkoitus. Tuskin se tuohon energiakriisiin liittyi, ilmastonmuutostahan ei ollut olemassakaan. Oliko joku verotusjuttu, vai muuten pienemmät käyttökustannukset. Ainakaan tankkauksen helppoudestakaan ei voinut olla kysymys, ja sitten vielä tuo takakontin tiivistys.
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
kolli10

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja kolli10 »

:D Toveri se oli sitä samaa propakandaa kuin nyt, että bensa loppuu jos sen käyttöä ei saada kuriin. Toinen oli polttoaineiden hinnat, ne nousivat samaan aikaan huomattavasti. Haettiin halvenpaa polttoainetta. Ei se pullon vaihto huoltiksella kestänyt sen kauenpaa kuin tankkauskaan ja näkyy niitä trukki pulloja olevan edelleen hyvin varustautuneilla huoltiksilla. Niitähän edelleen käytetään trukeissa. :)

Lada 112 ja IC pikappi
Avatar
Mara
Viestit: 1403
Liittynyt: 11.5.2006 17:44
Paikkakunta: Kymenlaakso™
Viesti:

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja Mara »

Pavlovits kirjoitti:Mikä näissä oli perimmäinen tarkoitus.
-Ajatus oli, että tehtäisiin näyttelytarkoituksiin Lada, joka ei kuluta tippaakaan bensaa. Ja niin tehtiin.

-Auton suorituskyky ei polttoaineen vaihdoksesta juuri putoa, mutta polttoainekulut putoavat lähes puolella. Kun autoissa on alkuperäinen bensiinin käyttömahdollisuus tallella ja kaasusarjan hinta on edullinen, ei ole ihme, että kaasuautoja rakennetaan sarjatyönä.

-Nestekaasu palaa puhtaammin kuin bensiini, eivätkä palamisjätteet sekoitu öljyyn. Siksi Rautasavon Auto suosittelee öljynvaihtovälin kaksinkertaistamista. Uuden auton takuu säilyy silti.

-Korkea oktaaniluku (noin 120) auttaa myös kestämisessä. Nakutusta on vaikea saada aikaan. Nakuttamattomuus ja venttiilien puhtaanapysyminen pidentävät varmasti huoltovälejä.

-Ladalla sadan kilometrin bensat maksavat noin 30,- ja saman matkan kaasut noin 19,-.
Säästöä syntyy 35%.

-KaasuLadan dieselvero on 225,- vuodessa. Kaasulla on ajettava vuosittain vain 2200km, jotta veron määrä saadaan takaisin pienentyneissä polttoainekuluissa.
Tuossa muutama perustelu vuodelta 1980.
Eipä siinä kauaa tainnut mennäkään, kun 20-kertaisella dieselverolla sössittin tämä ja monet muut aikansa hienot innovaatiot. :|
Ilmeisesti suuren osan kaasuautoista, tai ainakin Ladoista, teki Kuopiolainen Rautasavon Auto, jolla oli Ladan edustus.
-Ja motivoitunutta henkilökuntaa, ennenvanhaan sellaistakin taisi olla, vrt. esim. Delta..
Ensimmäinen koevedos oli rakennettu keväällä 1980.
2102 16V ex.
2103 -75
kolli10

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja kolli10 »

:) Kyl se valmistus lähti ihan pääkallonpaikalta siis Lauttasaaresta! Koska takuut oli ne mitkä määrättiin sieltä. Ei ruuvia eikä mutteria vaihdettu ilman Autoexportin takuu osaston lupaa. :( .
:) Me tehtiin niitä siis Auto-Perhelässä ehkä vajaa 100 kpl :)


Lada 112 ja IC pikappi
Avatar
köhmä
Viestit: 998
Liittynyt: 11.5.2006 22:12
Paikkakunta: Sisä-Suomi

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja köhmä »

Voi voi sentään...
Eiköhän kannattaisi jatkaa tätä keskustelua vaikka tuolla nestekaasutopiikissa, niin ei saastuisi tämä asiallisen hyvä topiikki toisarvoisella jauhannalla!!

Lainaa:
"Maakaasu Ladoja ja Mosseja viriteltiin, niin kutsutun ensimmäisen energiakriisin aikoihin -70 luvun loppupuolella."

Tuskimpa oli kyseessä maakaasu...taas kerran kaasut sekaisin??
Voephan se olla niinnii tae suattaahan se olla olematakkii...
kolli10

Re: Maakaasuauto

Viesti Kirjoittaja kolli10 »

:? Niin kyseessä oli "Propaani" :D Anteeksi jos se noin tiukalle ottaa! Kaasulaitteet joita silloin asennettiin oli emämaasta kotoisin ja niillä ajettiin siellä maakaasulla. Eikö tässä juuri haeta niitä kokemuksia miten kaasu sopii autoiluun. Suomen lainsäätäjähän tässä on avain: voiko puhtaampia polttoaineita käyttää vapaasti vai onko maksettava se 20 kertainen dieselvero, että niitä käyttää. :D Kyllä se MAAILMA PELASTUU KUN HALLITUSHERRAT SEN PÄÄTTÄVÄT.

lLada 112 ja IC pikappi
Vastaa Viestiin