Sivu 7/9

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 13.12.2014 20:11
Kirjoittaja paavon
Hieman venähtänyt tämän asian vieminen eteenpäin oman aikaansaamattomuuteni takia, mutta palaillaan nyt tähän taas.

Kuten sanoin, otin yhteyttä tietosuojavaltuutettuun ja totesi keskustelualuiden ja vastaavien olevan todella harmaata aluetta että käytänössä näitä ei ole katsottu henkilörekisteriksi mutta kehotti ottamaan yhteyttä Fobbaan vielä, kun kysyin myös muita tähän liittyviä asioita.

"Ylläpitäjällä ei ole velvollisuutta viestiä poistaa kuin lapsipornografian ja vihapuheen osalta. Kauppakumppanin ruotimisessa asiallinen ja totuudenmukainen palaute on yleensä ok, mutta suunsoitto siinäkin tapauksessa, että on huijattu, voi täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Eli tapauskohtaisesti tarkastellaan."

Tässä vielä fobban parivuotta vanha kirjoitus vihapuheesta, http://markofobbaforss.puheenvuoro.uusi ... 9-vihapuhe josta mainintana " Vihapuheeseen liittyviä rikosnimikkeitä ovat esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan, julkinen kehottaminen rikokseen, uskonrauhan rikkominen, laiton uhkaus ja kunnianloukkaus" Eli käytänössä siitä tuskin ihan kovin heppoisin perustein saa vihapuhettakaan aikaisin, ja kuten sanottua luultavasti ylläpito puuttuisi tilanteseeen tavalla tai toisella ennenkuin tilanne menisi näin pitkälle vaikka siihen ei varsinaisesti olisi ehkä lain puolesta vaatimuksia.

Se että foorumilla ei ollut ainakaan minkäänlaista vastuunvapautus lauseketta, ei käytänössä taida juuri vaikuttaa tilanteeseen suuntaan tai toiseen. Eli ylläpito ei ole vastuussa käytänössä kirjoittelusta ellei edellä mainutut kohdat täyty jolloin niitä pitäisi moderoida eli aivan kaikesta ylläpitokaan ei tämän tietämyksen varjossa voi luistaa. Pitää myös ottaa huomioon että vaikka täällä jostain ihmisestä kirjoitellaan asioita joita hän ei haluaisi hänestä kirjoiteltavan, ei ylläpidolla ole lain puitteissa velvollisuutta poistaa niitä vaikka kirjoituksen kohteena oleva ihminen sitä pyytäisikin. Eli voin toki itse kirjoitella millasia ehtoja ja pyyntöjä tänne, mutta se että millaista lainvoimaa niillä on, onkin sitten toinen asia.

Muutkaan Ylläpidosta ei varmasti ymmärrettävästi syistä haluaisi ruveta selvittelemään toisten ihmisten riitoja, eli ainakin omasta puolestani toivoisin malttia. Omasta puolestani olen pahoillani ylireagoinnistani, eli voidaan jatkaa samaan malliin ainakin toistaiseksi kuten ennenkin. Poistamiani nimiä ja yhteystietoja en pysty kovin helposti palauttamaan, eli en niitä kuin erittäin painavista syistä ajatellut mahdollisuuksien mukaan palauttaa.

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 13.12.2014 20:29
Kirjoittaja pressa
Eli kuten jo aiemmin totesin: Eli kaikki tämä sensurointi varmuudeksi eikä mistään ole varmaa tietoa, nyt vain paavon päättänyt pyyhkiä tämänkin ketjun pois. Ja koska ei huvita niin vanhasta varmuuskopiosta ei viitsi tietoja kaivaa, koska on vanhaa asiaa eikä itsellä ole tarvetta osakauppaan, kun Venäjältä itse saa kaiken hommattua. Paskaako sitä ajattelemaan muita jotka (ehkä9 tekevät kauppaa foorumille rekisteröityneiden kanssa ja tulevat (ehkä näiden velmujen toimesta) huijatuksi uudelleen...

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 13.12.2014 22:17
Kirjoittaja Pavlovits
Tässäkään asiassa ei ole mitään ongelmaa, jos sitä ei vartavasten haluta tehdä.
Takavuosina tuosta ylläpidon vastuusta kirjoittajien mielipiteistä yritettiin myös tehdä ongelmaa.
Ei niitä mörköjä kannata kaivella esille.

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 16.1.2015 19:50
Kirjoittaja Toveri Sladimir
Erehdyin laittamaan Eurajoelle Mathiakselle paketin jälkivaatimuksella, niin takaisinhan se tuli ja maksoin postikulut kahteen suuntaan ja jälkivaatimuspalkkion. Nimi kuulusti tutulta, mutta ei lähettäessä tullut mieleen.

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 16.1.2015 20:18
Kirjoittaja pressa
No sittenhän sensurointi on onnistunut, kun pystyy taas kusettamaan kun varoitustiedot on poistettu. Iso käsi sensuurille....

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 16.1.2015 20:23
Kirjoittaja juippi11
Kuuluisa tekstiviestihuijari on aktivoitunut kuulemma taas, ja ehtii vastailla kaikenlaisiin ostoilmoituksiin. Kyseessä on poliisin tuntema, monta kertaa tuomittu tyyppi, mutta en viitsi täällä julkaista nimeä? No etunimi on Sami ja sukunimi on myös suomalainen ajovaatemerkki. Jos myyjä tarjoaa jotain tekstiviestillä, ja vain lähetys on mahdollinen, niin kyseinen tyyppi varmaan asialla. Joskus lähettää yllättävän oikeanlaisia kuviakin olemattomista tuotteista. Esimerkki: "Moro, Kuusamosta löytyisi tuollaiset Samaran alkuperäiset pölykapselit, jääneet tarpeettomiksi auton myynnin jälkeen. Laita 20 euroa ja 8 euroa postikuluihin tilille xxx, niin paketti lähtee huomenna. Ystävällisin terveisin Aarne". Kyseessä ei ole mikään kirjoitustaidoton idiootti, vaan todella taitava tyyppi. jos tulee tuollainen viesti, niin kannattaa kokeilla vaikka seuraavaa: Sano että kaveri asuu siellä ihan vieressä, ja voisi huomenna tulla hakemaan tuotteen. Jos yhteydenpito loppuu niin huijari on ollut asialla.

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 18.1.2015 0:28
Kirjoittaja degen
Mainittuun Samiin viitaten: Kannattaa googlata myyjän puhelinnumero ja pankkitilin numero. Noilla tiedoilla löytyy paljon juttuja näistä tunnetuista huijareista, mm. kyseinen Sami löytyy todennäköisesti googlaamalla tilinumero. Tämä sama sälli on käyttänyt myös useita eri prepaid-numeroita tai ihan tavallisia eri liittymien numeroitakin, joilla myös löytyy googlella juttuja hänestä. Sami vaatii myös aina maksua etukäteen tilille tai jonkinlaista etumaksua tilille ja loput jälkivaatimuksella. Nouto ei käy, ja syiksi tulee kaikenoloisia selityksiä. Hän käyttää myös useita eri nimiä. Sami saattaa myös olla ostamassa jotakin, esim. autoa, ja silloinkin on pidettävä varansa, ettei lähde kiesi ilmaiseksi uudelle omistajalle. Kauppoihin tulee sisältymään silloin kaikennäköstä konstailua maksun ja papereiden teon suhteen.

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 20.1.2015 9:02
Kirjoittaja PöyhöinKuusaalt
Nytkö siis voin lisätä tänne jälleen noiden muutaman "epäilyttävän" kauppakumppanin nimet? Siis niiden, joiden kanssa homma ei ole mennyt niinkuin oltiin sovittu.

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 5.2.2015 10:34
Kirjoittaja PöyhöinKuusaalt
Laitetaan nyt tähänn pelkkä nimmari uudelleen tiedoksi, kun samainen käyttäjä on aktiivinen ostelupuolella.

nakk3z

Ei lunastanut sopimuksen mukaisesti tilaamiaan jarruosia. Kaikki tuontia, maksua, toimitusta ja aikataulua koskevat asiat oli sovittu. Kun oli maksun aika ilmoitettiin vain ettei tavaraa tarvitakaan.

Olkoon rehellisyyttä, vähemmän rehellisyyttä tai epärehellisyyttä, mutta tiedoksi muille että kannattanee ottaa esim. etumaksu tämän käyttäjän kanssa kaupoille lähdettäessä.

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 21.2.2015 11:07
Kirjoittaja Lateski
Rahoja ei tullut. Omaa tyhmyyttäni lähetin osat, kun rahat piti olla tulossa jo.

Lahtaaja foorumilla, Samuli Lyyjynen Helsingistä.

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 24.8.2015 20:33
Kirjoittaja trambler
Toistan Lateskin viestinsä:
Rahoja ei tullut. Omaa tyhmyyttäni lähetin osat, kun rahat piti olla tulossa jo.

Ostaja Ari Pitkäniemi Lahdesta.

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 9.10.2015 23:24
Kirjoittaja samarai
Ebayssa näkyy pyörivän useita huijarikauppiaita jotka myyvät lähinnä olemattomia tabletteja ja navigaattoreita yms.lähinnä tietotekniikkaan liittyvää ns. "halvalla". Nyt on jo useampi tällainen huijari sattunut kohdalle. Tuleehan ne rahat takaisin ebayn kautta, mutta harmittaa tällaiset koijarit. Kannattaa kyllä hieman tutkia sitä myyjän historiaa. Se rekisteröimisvuosi ei kuitenkaan merkitse mitään,koska näilläkin oli joku 2004 , mutta lähihistoria myynnistä lähes olematon. En tiedä miten ne pystyy uudelleen rekisteröitymään, jos niiltä on joskus jo poistettu tili? Myyntihinta tai jos huuto on menossa "liian halvalla", niin voi näköjään epäillä vahvasti, että kyseessä voi ollakin huijari.

Suurin osa on tietysti oikeita myyjiä. Olenkohan mä nyt jonkun +100 kauppaa (suurin osa moottoripyöriin liittyviä) tehnyt siellä, joista viisi "kauppiasta" on ollut feikkejä ja kaikki tällä "tietotekniikkaosastolla".

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 10.10.2015 13:30
Kirjoittaja jta
Kertaakaan ei vielä ole itelle sattunu huijari kohdalle tuolla mutta kai sekin vielä joskus kohdalle osuu. Olisiko noiden myyjien kohdalla käyny että olisi kaapattu tunnukset? Joskus kalastelevat noiden hiljenneiden tunnuksia ja jos saavat kaapattua niin alottavat huijaukset näillä tunnuksilla. Huutiksessakin tuota kohtaa silloin tällöin vaikkakin harvemmin. Luonnollisesti palautteet aina kannattaa lukea jos ei ole entuudelta tuttu myyjä.

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 11.10.2015 3:06
Kirjoittaja samarai
Joo näin voi olla ja joku voi olla kaapannut useampia vanhoja tilejä, eli itse huijareita ei tarvitse olla niin paljon.

Mä oikein pidä myöskään ebayn tapaa reagoida näihin huijauksiin ostajan kannalta kun on jo maksanut ostoksen.
Kun ebay saa tiedon huijarimyyjästä, niin tilauksen kohdalle tulee tällainen ilmoitus ja vaihtuu "Feedback" nappula "Resolve a problem" nappulaksi:

Kuva

Tuossahan vaan käsketään odotella "mahdollisen" tuotteen saapumista ja ei ole mitään syytä huoleen. Pyydetään vielä ottamaan yhteyttä myyjään.
Tämän myyjän tili on kuitenkin jo poistettu ebaysta, joten eihän tältä huijarimyyjältä voi enää mitään kysellä - onko mitään tulossa. Ja eihän sieltä tietysti mitään tulossa ole, sehän nyt on selvä. Mutta pitäisi kuitenkin odottaa mahdollista olemattoman tuotteen saapumista, ennen kuin tekee tuon "resolven".
Tällä hetkellä odottelen kolmea tilausta "saapuvaksi", joita ei kuitenkaan tule koskaan. Kahdesta olen saanut jo rahat takaisin Paypal tilille.

Re: EPÄREHELLISET kauppakumppanit

Lähetetty: 25.10.2015 5:22
Kirjoittaja samarai
Nyt näkyy Ebay palauttaneen (24.10) rahat Paypal tilille kaikista em. kolmesta huijarille maksetusta tilauksesta. "Case is closed".