Sivu 62/78
Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 10.8.2013 20:17
Kirjoittaja AI
Idän Ihmeet tuli käytyä KZL-9:llä. Hyvin toimi ilman ongelmia. Kuolonkolari tuli menomatkalla ajettua, tipusta näkyy jalat etumaskin ritilöiden välistä.
Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 26.8.2013 20:23
Kirjoittaja AI
KZL-9 on tänään korjattu ja katsastettu. Stefoja ei sitten mistään löytynyt joten vaihdoin pelkät kengät. Ja eikä sitä stefaa olisi tarvinnutkaan sillä se oli ehjä, öljyt jarrukilvessä ja -rummussa oli jo edellisen remontoijan jäljiltä. Toisesta kengästä oli irronnut paloja ja oli kitkapinta poikki. Kaikki lähti suosiolla irti eikä mitään hajonnut. Vasemman puolen kenkiä en vaihtanut. Tasaisesti piti jarrut. Käsijarrua kun kokeili niin ensin piti vain oikea ja vasta lopussa tuli vasen mukaan kun nosti kahvan ylös asti. Perin jäykkähän tuo vaijeri siellä vasemmalla olikin. Mutta nyt on sitten ajoaikaa marraskuun 2014 loppuun. Stefoja kyllä sain mutta vääriä, Motonet myi kardaanin puolelle tulevaa ja "tavallisesta varaosaliikkeestä" sain jotain minikokoisia muovistefoja. Itänaapurista on kyllä tilattu mutta ei kerennyt tähän hätään mutta onhan seuraavaa remonttia varten sitten valmiina.
Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 5.9.2013 19:03
Kirjoittaja AI
AI kirjoitti:Itänaapurista on kyllä tilattu mutta ei kerennyt tähän hätään mutta onhan seuraavaa remonttia varten sitten valmiina.
Aika pitkät on toimitusajat kun ei vieläkään ole stefat saapuneet. Eikä kyllä noin vuosi sitten toiselta venäjänkävijältä tilatut raidetangonpäätkään ole vielä tulleet vaikka jo kerran niiden perään kyselin. Mutta eipä tässä mikään kiire ole...
Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 17.9.2013 18:25
Kirjoittaja AI
Tämä (KZL-9) vaan toimii, ei mitään häiriöitä ole ilmennyt. Ehkä jo ensi kuussa ajan tämän pihan perälle odottamaan ensi kesää, riippuu miten lumet tulee ja ilmat kylmenee.
Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 8.10.2013 20:46
Kirjoittaja AI
Eilisellä renkaanhakureissulla oli kamera mukana:
http://lada1970.1g.fi/kalusto_kzl-9_kuvat.html
(25 viimeistä kuvaa)
Lada 1971 näyttää nykyään tällaiselta:
http://lada1970.1g.fi/kalusto_ifo-11/if ... 13_001.jpg
Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 9.10.2013 11:32
Kirjoittaja 'aatee'
Ajanpatina on kaunista

Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 9.10.2013 18:13
Kirjoittaja Uitukki
Missä on tuo talo missä Kaunotar on kuvattu Simon rajan jälkeen mikäli kuvat ovat ottojärjestyksessä?
Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 9.10.2013 20:22
Kirjoittaja AI
Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 17.10.2013 19:54
Kirjoittaja AI
Tänään käytin 1971 Ladaa katsastuskonttorilla Lahdessa Plus Katsastuksessa, 29 € maksoi ja katsastusmies oli kuin kone, ei yhtään ylimääräistä sanaa sanonut. Mihinkään toisarvoisuuksiin ei puuttunut mutta vasemman etujousikupin reunaa ja oikeaa etupitkittäispalkkia halusi vielä paikattavan. Pikkujuttu mutta harmillista kun ei vielä autoa käyttöön saanut kun tammikuun loppuun mennessä olisi pitänyt katsastaa.
Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 25.10.2013 13:41
Kirjoittaja AI
Tänään sain 1971 Ladan katsastettua. 25 € maksoi jälkitarkastus. Venähti yli viikoksi kun en saanut aikaisemmin hitsattavaksi vaikka seuraavan päiväksi yritin ehdottaa, mutta kerinneehän tuolla nytkin ajella. Uuden akun ostin talven varalle kun tuo paikoillaan oleva Zap tyhjenee 20 asteen pakkasella. Työvälineet sun muut kamat siirtelin KZL-9:stä tämän kyytiin ja huomenna kahden aikaan aamulla lähden työreissuun. KZL-9:ää en vielä poistanut liikenteestä jos vaikka jotain häiriötä tämän 1971:n kanssa ilmenee. Eikä tuota kai välttämättä koko talvena tarvitsisi liikenteestä poistaa kun vakuutusmaksu on reilut puolet mersun vastaavasta ja verot vain viidesosan, eli kahden Ladan liikennekäytössä pitäminen tulee halvemmaksi kuin yhden mersun!
Tankatessa huomasin että tankin korkki on pirun tiukassa. Hyvin se pyörii jengoilla mutta oli jämähtänyt kiinni että sai ihan tosissaan kääntää ennen kuin aukesi. Enkä nyt olevinaan sitä edes tiukkaan viikko sitten kääntänyt.
Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 27.10.2013 8:36
Kirjoittaja AI
Hyvin toimi 1971 työreissun. Tyhjäkäynti tässä on pirun suurella, varastolla katsoin että ryyppy kyllä menee päältä pois eli kaasuttimessa läppä on täysin auki. Meinasin että jossain vaiheessa päivää säädän tyhjäkäyntiä pienemmälle mutta välillä se kuitenkin kävi normaalikierroksilla mutta taas välillä kauhean suurella joten vielä jätin säätämättä. Se hyvä puoli tuossa suuressa tyhjäkäynnissä on että se lähtee liukkaasti liikkeelle, ei sammu vaikkei kaasua painaisikaan. Bensamittari heiluu täyteen tankkaamisen jälkeen sadan kilometrin ajon jälkeen kuin hullun m*lkk*, en muista oliko se ennenkin tuollainen. Kun tankki menee puolilleen niin mittari (tai siis viisari tietenkin) lakkaa heilumasta. Valot välillä vilkkuu, jossain lataussysteemissä jonkinlaista hapettumaa, tätä vikaa tässä on ollut ennenkin, sulaketta on putsattu ja vaihdettu mutta ei ole sillä korjaantunut. Ehkä ne vihreät abikot jotka ovat lataussäätimessä... Mutta pirun hyvin tämä kulkee tuolla 1,7-koneella!
Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 29.10.2013 14:08
Kirjoittaja AI
Liimailin takalasiin "LUJAA LAATUA: LADA"-tarran. Kaksi noita olen aiemmin liimannut mutta tämä kolmas ei kyllä onnistunut. Olisikohan tuossa hommassa joku minimilämpötila? Kuplia sinne väkisin jäi vaikka niitä paineli pois ja tarran taitoksen kun paineli pois niin minuutin päästä se oli siellä uudestaan. Otin välillä tarran irti ja lisäsin astianpesuainevettä mutta muuta tulosta sillä en saanut aikaiseksi kuin että sinne väliin jostain ilmestyi kärpäsenraatoja. Tällä lailla tarra olisi pitänyt tuohon KZL-9:ään liimata mutta tähän 1971:een sen olisi kyllä suonut onnistua paremminkin. No, eipähän näytä vastaliimatulta.
Mikähän kumma tuon kaasuttimen ryypyssä on? Aamulla kun sen vetää kokonaan päälle ja käynnistää auton niin se alkaa vetämään nuppia sisäänpäin. Auto kun ei ole käynnissä niin nuppi pysyy ylhäällä. Varsinkin talvella voi olla hankalaa kun menee raapimaan ikkunoita niin ryyppy menee itsestään pois päältä. Näillä keleillä sitä voi pitää kädellä päällä.
Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 3.11.2013 10:23
Kirjoittaja AI
Torstaina ennen kuin KZL-9:llä lähdin reissuun lisäsin öljyä ja otin kastuneen ja kiinni jäätyneen rätin pois tuulilasin edessä olevasta kaukalosta. Ei olisi kannattanut sillä kuskin puoleiselle pesusuuttimelle menevä letku katkesi. Nykäisin suuttimen irti ja yritin letkua pujottaa paikoilleen mutta eihän se onnistunut kun on niin tolkuttoman ohutta letkua. Piti sisälle mennä ja tulitikulla lämmittää letkua että pehmeni ja sai venytettyä suuttimen päälle. Kummallisen ohutta letkua joku tuohon on jostain löytänyt, vettäkään ei kunnolla lasille tule mutta eihän tuota kesäkäytössä juuri tarvitsekaan, talvella tuolla systeemillä ei kyllä oikein pärjää kun suolamoskaa koko ajan lasille lentää.
Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 3.11.2013 14:46
Kirjoittaja AI
Ostin ja laitoin paikoilleen uuden akun 1971 Ladaan. Tarkoitus oli ostaa joku laadukas Varta tai Bosch. Kävin Lahdessa akkuliikkeessä, Lainion Akussa mutta kukaan ei ollut minun rahoistani kiinnostunut eikä tullut akkua myymään joten menin kilpailevaan Akku-Ässään. Sieltä ei merkkiakkuja sopivia löytynyt mutta myyjän mukaan serbialainen Asian Horse on vähintään yhtä hyvä (= niitä on jäänyt hitosti myymättä ja pitää eroon päästä?) joten sellaisen sitten ostin. Saapa nähdä toimiiko ja kestääkö, on sillä sentään vuoden takuu. Sittemmin hoksasin että Biltemasta olisi saanut akun kymppiä halvemmalla ja jopa neljän vuoden takuulla!
Re: Lada 1970, 1971, 1972 & 1972
Lähetetty: 3.11.2013 16:53
Kirjoittaja pressa
Itse ostin uuden 60Ah halppoisakun joka maksoi 39,90e ja silläkin on vuoden takuu. Kyselin miten takuu toimii niin vastaus oli että jos viikon pelaa niin turha valittaa, kaikki johtuu sen jälkeen autosta ja sen latausjärjestelmästä. Viime talvi kuulemma näitä myyty eikä yhtäkään ole ollut viallista. No koska autossani on matala latausjännite niin tänään laitoin yhden diodin millä nostin latausjännitettä tuonne 14,2 voltin huiteisiin.