Postin jako
Postin jako
Palveleeko postinjako systeemi kaikkia kunnolla?
Asutaan kerrostalossa, muutaman kerran vuoteen tulee ihan vieraitten ihmisten kirjeitä, lehtiä meidän lattialle postiluukusta. Alkuaikoina vein tuttavien postin heidän osoitteeseensa, nyt muutaman vuoden olen kiikuttanut tuohon konttorille vikaosoitteeseen tulleen postin.

warre 353w sedan,
Re: Postin jako
Täytyy sanoa että kiitettävästä. Tulee säännöllisesti samaan aikaan, jakajasta riippuen joko 12 tai 13. Posti on ehyttä ja rypistymätöntä. Jos väärää postia tulee, niin on lähettäjästä johtuvaa.
Ainoastaan pakettipalvelujen hinnoittelusta tulee miinusta. DHL tuo saksasta koti ovelle samaan hintaan kuin posti 100km:n päästä 10km:n päähän olevalle konttorille. Kaippa se posti tuossa kohdin repii sitä rahaa, että syrjäkylille kulkisi posti ollenkaan
,_,/ukka

Autoton on huoleton
Re: Postin jako
Läheltä seurannneena voin seuraavaa kertoa:
-kuun vaihteessa paljon sairaslomia (paljon jaettavaa,työtyytyväisyys heikkoa)
-paljon sairaslomia työn rasittavuudesta ja yksitoikkoisuudesta johtuen.Sairaseläkkeelle noin 60 vuotiaana.
-osa työnjohtoa pihalla hommista,työ ei jakaannu tasaisesti työntekijöiden kesken,mistä seuraa kateutta ja kyräilyä.Osalla 6t/pv töitä ja osalla 8t/pv,silti palkka sama.
-palkkaus heikko työn rasittavuuteen nähden
-vaihtuvuus suurta,jatkuva työvoimapula
-loma aikalakeja ei noudateta.Esim.Vaimo piti viime viikolla 2pv vuoden 2007 kesälomaa
-huonot työsopimukset,pekkaset ym. tuntematon käsite
-mainosten määrä ei nosta juurikaan palkkaa,kuten jossakin HJEX:illä missä koululaiset jakavat mainoksia.

- Lada Scandinavia
- Viestit: 1655
- Liittynyt: 12.7.2005 18:17
- Paikkakunta: Turun tienoo
Re: Postin jako
Kaikkia pyritään palvelemaan tasapuolisesti.ff8728 kirjoitti:Palveleeko postinjako systeemi kaikkia kunnolla?
Asutaan kerrostalossa, muutaman kerran vuoteen tulee ihan vieraitten ihmisten kirjeitä, lehtiä meidän lattialle postiluukusta. Alkuaikoina vein tuttavien postin heidän osoitteeseensa, nyt muutaman vuoden olen kiikuttanut tuohon konttorille vikaosoitteeseen tulleen postin.
Lajittelukeskuksesta lajitellaan posti ja siellä tapahtuu virheitä, varsinkin, kun ulkomailta tulleita työntekijöiden suomen kieli ei ole parasta.
Alueesi vakituinen postinjakaja kyllä pyrkii jakaamaan postit oikein.
Kun vakituinen poissa, esim, SL lomalla tai vuosilomalla, niin silloin joku toinen sen työn tekee ja epäilisin, että silloin ne virheet tulevat.
Myös postinjakelutyö nykyisin on kovasti kuormitettua, eli kaikkea silppua ja sälää jaetaan hirveästi ja se heijastuu myös laatuun.
Tuleeko väärää postia kuitenkin samalla sukunimellä, kuin teidän sukunimi?
Minä en ole perusjakelussa töissä ja siksi en tunnista sitä puolta.
Yöllä on myös kiire noiden sanomalehtien kanssa ja myös yöjakoon sullotaan kaikkea mainospaperia ja pyritään saamaan kaikki hyöty jakajista.
Re: Postin jako
Tulee ajoittain postia ihan tuntemattomalla sukunimellä, ei läheltäkään liippaa. Ollaan asuttu tässä osoitteessa yli 14 vuotta. Kesäpuoleen tulee enemmän vikapostia.
warre 353w sedan,
- lada 1200s
- Viestit: 647
- Liittynyt: 10.3.2004 11:34
- Paikkakunta: Urjala
Re: Postin jako
Kerrostalossa tulee naapurin postia muutaman kerran vuodessa meidän laatikkoon,
sattuu olemaan sama sukunimi kun mulla.
sattuu olemaan sama sukunimi kun mulla.
Re: Postin jako
Tervehdykset toivottelen.
Asun rivitalossa ja asuntoyhtiöllämme on postilaatikot rivissä taloittaen ja asuntojen mukaisessa numerojärjestyksessä. Postinjako laatikoihin on tapahtunut moitteettomasti. En ole kuullut asukkaiden valittavan koko aikana. 30 vuotta tulee kesäkuun alussa täyteen. Sitä en pysty sanomaan, että millaista postia vaille olemme jääneet, mutta nähtävästi emme mitään tärkeätä.

Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet 

Re: Postin jako
Oikein ne on tännekii tullu,välil eri aikaa,mut ei sen välii,ku ei mullakaa oo koskaa kiire mihinkää.
2108(kesäauto)
2109(varaosa-auto)
H-D 125 SX(projekti)
Fiat Bravo 1.9-07(ajossa)
Fiat Marea 1.8 -00(ajossa)
2109(varaosa-auto)
H-D 125 SX(projekti)
Fiat Bravo 1.9-07(ajossa)
Fiat Marea 1.8 -00(ajossa)
Re: Postin jako
Yleensä kyllä postit tulee hyvin ja ajallaan. Joskus saattaa tulla joko naapurin posti tai sitten saattaa olla ihan tuntemattomankin kirjeitä laatikossa. Harvinaista tuo kyllä on postin määrään nähden. Ihme ettei tule useamminkin vääriä posteja.
http://oulunseudunladailijat.dy.fi:8080/index.html http://latushka83.dy.fi:8080/latushka/tervetuloa.html
2107 -94, 1200L -88, Peugeot 307 -05
2107 -94, 1200L -88, Peugeot 307 -05
- Lada Scandinavia
- Viestit: 1655
- Liittynyt: 12.7.2005 18:17
- Paikkakunta: Turun tienoo
Re: Postin jako
Tuo on kylläff8728 kirjoitti:Tulee ajoittain postia ihan tuntemattomalla sukunimellä, ei läheltäkään liippaa. Ollaan asuttu tässä osoitteessa yli 14 vuotta. Kesäpuoleen tulee enemmän vikapostia.
käsittämätöntä, jos aivan eri nimelläkin tulee.
Monasti jos on juuri muuttanut, niin silloin voi tulla ex asukkaan postia alkuunsa.
Viime yönä ylimääräisellä alueella ja kerrostalossa, luki yhdessä asunnon ovessa näin.
EI MAINOKSIA, EIKÄ HUONOJA UUTISIA.
Muistaakseni tolla aikamedialla on sellainen lehti kuin HYVÄ SANOMA.
Sellaisen varmaan saisi laittaa jos olisi yö jakelussa, ko tuote.

Re: Postin jako
Monessa sivistysvaltiossa posti jaetaan kerrostaloissa tuulikaapissa oleviin ryhmäpostilaatikoihin,samalla säästetään valtion rahoja kun muumioituneille vainajille postin ei tarvitse jakaa edelleen sosiaalituki-,asuntotuki ym. päätöksiä.Eräs tapaus Helsingin Maunulassa kun äijä oli maannut kuolleena 6 ja puoli vuotta.Pelkän ruumiin säilömiseen kerrostalohuoneistossa maksoi kaupungille 40 000-50 000€.Asunnon ovelta otetussa kuvassa (väliovi auki) posti ylettyi postiluukun tasolle.
- Zaporozhets
- Viestit: 132
- Liittynyt: 27.4.2008 18:58
- Paikkakunta: TranBck.
Re: Postin jako
Jaahasjaahas.
Ellei ole selvinnyt, niin valaisen asiaa: lähetykset jaetaan _aina_ lähetyksessä olevan osoitteen mukaan, ellei muuta tietoa ole.
Nim. rontti 3v. ja 4kk. ajan.
Ellei ole selvinnyt, niin valaisen asiaa: lähetykset jaetaan _aina_ lähetyksessä olevan osoitteen mukaan, ellei muuta tietoa ole.
Nim. rontti 3v. ja 4kk. ajan.
"Enää nouse kyytiin enkelten en, vaan kävelen ― kautta kivien ja kantojen.
Eräs kaunis päivä kaikki käy kuin tanssi päällä ruusujen
Eräs kaunis päivä kaikki käy -käy kuin tanssi päällä hautojen"
Viikate - Eräs kaunis päivä
JaltaZAZ->Zaporozhets
Eräs kaunis päivä kaikki käy kuin tanssi päällä ruusujen
Eräs kaunis päivä kaikki käy -käy kuin tanssi päällä hautojen"
Viikate - Eräs kaunis päivä
JaltaZAZ->Zaporozhets
Re: Postin jako
Itella mokas pahemman kerran kun jakoi äänestyslippuja ( 20 000kpl) jo ennakkoon äänestäneille metalliliiton vaaleissa.Koska 100%:sta äänestysluotettavuutta ei voinut varmistaa meni koko homma uusiksi."Posti ei ole enää entisensä"

Viimeksi muokannut Jaska HKI, 27.4.2008 20:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- Zaporozhets
- Viestit: 132
- Liittynyt: 27.4.2008 18:58
- Paikkakunta: TranBck.
Re: Postin jako
Joo, ei, se on nykyään Itella.Jaska HKI kirjoitti:Itella mokas pahemman kerran kun jakoi äänestyslippuja jo ennakkoon äänestäneille metalliliiton vaaleissa.Koska 100%:sta äänestysluotettavuutta ei voinut varmistaa meni koko homma uusiksi."Posti ei ole enää entisensä"![]()
"Enää nouse kyytiin enkelten en, vaan kävelen ― kautta kivien ja kantojen.
Eräs kaunis päivä kaikki käy kuin tanssi päällä ruusujen
Eräs kaunis päivä kaikki käy -käy kuin tanssi päällä hautojen"
Viikate - Eräs kaunis päivä
JaltaZAZ->Zaporozhets
Eräs kaunis päivä kaikki käy kuin tanssi päällä ruusujen
Eräs kaunis päivä kaikki käy -käy kuin tanssi päällä hautojen"
Viikate - Eräs kaunis päivä
JaltaZAZ->Zaporozhets
- Lada Scandinavia
- Viestit: 1655
- Liittynyt: 12.7.2005 18:17
- Paikkakunta: Turun tienoo
Re: Postin jako
Valaiset asiaa taskulampulla missä ei ole patteria.JaltaZAZ kirjoitti:Jaahasjaahas.
Ellei ole selvinnyt, niin valaisen asiaa: lähetykset jaetaan _aina_ lähetyksessä olevan osoitteen mukaan, ellei muuta tietoa ole.
Nim. rontti 3v. ja 4kk. ajan.
Minullekkin on tullut postia missä sama sukunimi, mutta eri osoite.
Myös Joulukortteja on tullut samalla sukunimellä, mutta eri osoite.
Ja ei Posti ole mihinkään hävinnyt.
Itella käytetään Lokistikassa ja kansainvälisissä toiminnassa.