Onko tämä kehitystä?

Politiikkaa, maailmanparannusta ja muuta hölynpölyä, joka ei suoraan liity Ladoihin ja autoiluun.
Avatar
Pavlovits
Lada kerhon jäsen
Viestit: 9732
Liittynyt: 24.8.2004 11:43
Paikkakunta: Varkaus

Onko tämä kehitystä?

Viesti Kirjoittaja Pavlovits »

Elin lapsuutini pienessä maalaiskirkonkylässä.
Siellä oli viisi ruokakauppaa. Jokainen lauantaimakkarasatagrammanen siivutettiin erikseen ja kaikki vehnäjauhot punnittiin juuri sen kokoisiksi kuin haluttiin. Kylällä oli kolme huoltoasemaa, ja kaikissa kysyttiin tankataanko täyteen, katsotaanko öljyt, ilmanpaineet, ja tuulilasi pestiin kysymättä. Pankkeja oli kolme, ja ainoa asia, joka täytyi tehdä itse, oli nimikirjoitus kuitin alle. Vaatekauppoja oli neljä, yksi kenkäkauppa, ja kaikissa oli muutakin palvelua kuin tavaran pussitus ja rahastus.

Nyt asun samankokoisessa taajamassa. Vuodenvaihteeseen asti olimme maalaiskunnan syrjäkylä, nyt ison kaupungin taajama. Ruokakauppoja on kaksi. Palvelu pitää sisällään rahastuksen. Huoltoasemia ei ole yhtään, pankkeja yksi, jossa asiointi on suurelta osin itsepalvelua, vaate-tai kenkäkauppoja ei ole yhtään.
Nämäkään yritykset eivät tunnu kannattavan, koska lomautuksia ja irtisanomisia tuntuu olevan tulossa.
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Avatar
Ukki
Viestit: 1876
Liittynyt: 3.2.2007 9:00
Paikkakunta: Kajaani

Re: Onko tämä kehitystä?

Viesti Kirjoittaja Ukki »

Tervehdykset toivottelen.
Tietysti se on kehitystä. Tietäväiset sanovat sen olevan sitä kilpailua, joka on markkinatalouden yksi perusopeista. Kaikki keskittyy ja siirtyy suurempiin yksiköihin, jotka voivat kilpailla hinnoilla, kun volyymit ovat huomattavasti isommat, kuin pienellä "Kivijalkakauppiaalla"
Ennen perhe tuli toimeen yhden henkilön palkalla, nyt tarvitaan molempien vanhempien palkka toimeentuloon, joka ei tahdo enää riittääkään esim. pääkaupunkiseudulla. Kun vähänkin kriittisemmin tarkastelee maailmanmenoa ja unohtaa Kauniit ja rohkeat, niin hetikohta hoksaa, että suunta huonompaan tavallisen rahvaan osalta jatkuu.
Mutta kun valta on sillä jolla ovat aseet komennossaan ja nämä Risupartavihreät aseista kieltäytyjät paasaavat "Vallankumouksesta" varmaankin luudanvarrella. Mitenkä näiden kanssa ja heidän seuranaan valtaa kumoaisi, muuta kuin suurilla puheilla ja julistuksilla, runoilla ja lauluilla. Eikä kumous näillä eväillä tapahdu. Joten elellään vaan ja seuraillaan ironisesti hymyillen ja myhäillen maailman menoa.
Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet :-)
Avatar
FSO
Viestit: 235
Liittynyt: 1.7.2005 21:39
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Onko tämä kehitystä?

Viesti Kirjoittaja FSO »

Pavlovits kirjoitti:Nyt asun samankokoisessa taajamassa. Vuodenvaihteeseen asti olimme maalaiskunnan syrjäkylä, nyt ison kaupungin taajama. Ruokakauppoja on kaksi. Palvelu pitää sisällään rahastuksen. Huoltoasemia ei ole yhtään, pankkeja yksi, jossa asiointi on suurelta osin itsepalvelua, vaate-tai kenkäkauppoja ei ole yhtään.
Nämäkään yritykset eivät tunnu kannattavan, koska lomautuksia ja irtisanomisia tuntuu olevan tulossa.
Raha ratkaisee, ja ihmiset äänestävät lompakoillaan. Tietenkin mm. maaseudun autioituminen vaikuttaa palveluja vähentävästi (kysyntää ei ole riittävästi). Kulkuyhteydet ovat kuitenkin nykysellään varsin hyvällä tolalla joten kansan kynnys matkustaa lähimpään asutuskeskittymään palveluiden perässä on varsin matala. Lomautukset ja irtisanomiset taas liittyvät tällä hetkellä pitkälti globaaleihin talousnäkymiin jotka hillitsevät kuluttamista.
Daewoo-FSO Polonez Atu Plus 1.4 GLI 16V | FSO Polonez 1.5 SLE | FSO Polonez 1.5 SLE | FSO Polonez 1.6 SLE ja kauden mukaan vaihtuvia huumoriautoja

1980-luvun EdustusPoloneesi.
Entistäkin enemmän katetta hinnalleen.
Avatar
Lada-Jussi
Viestit: 10242
Liittynyt: 24.9.2003 17:48
Paikkakunta: Janakkala

Re: Onko tämä kehitystä?

Viesti Kirjoittaja Lada-Jussi »

viikonloppuna karttaa katsellessa alkoi hieman huvittamaan nykysuuntaus, kun mm. Kouvola on nyt melkein sama kuin kymeenlaakso, pinta-alaltaan ylipuolet kai? Hämeenlinnaakin on maakunnan reunalta toiselle, kohta lienee jokainen maakunta on kunta. Onko maakunnat kuntia vai valtiota? Jos ne on valtiota niin sitten ei ainakaan tarvii kunnille jakaa rahaa, eikä kunnissa tarvii ihmetellä että ei ole rahaa, on vain valtion rahaa ja yksityistä rahaa, jonka suhde kallistuu yksityisen suuntaan, vaikkakin ei kovin tasaisesti kaikille, mutta tää on kehitystä
Kuva "Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
Avatar
Pavlovits
Lada kerhon jäsen
Viestit: 9732
Liittynyt: 24.8.2004 11:43
Paikkakunta: Varkaus

Re: Onko tämä kehitystä?

Viesti Kirjoittaja Pavlovits »

Heti tuli vuodenvaihteessa lisää kuluja, kun meistäkin tuli kaupunkilaisia. Kaupunkiajohan kuluttaa selvästi enemmän polttoainetta.
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Vastaa Viestiin