VW Golf Variant 2.0 GL 1995 PIIKA
Lähetetty: 28.12.2010 6:15
Aloitetaan nyt tämä tarina sitten yleisön pyynnöstä tai siitä huolimatta. En viitsi siirtyä mihinkään VokkariVoorumiin ainakaan toistaiseksi, koska tunnen edelleen olevani LataMiäs.
Tänään 28.12.2010. ostan kyseisen kulkineen pakon edessä, koska VäliPala ei toistaiseksi halua toimia työjuhtana eikä omassa kalustossa ole nyt yhtään vaihtoehtoa, jonka voisi saada liikenteeseen. IIZI kyllä olisi, mutta sen kanssa on talvirengasongelma, lohkolämmittimen istukasta ovat vastuspuikot katkenneet ja muutenkin se on kesäkäyttökunnossa tuossa katoksessa.
Tämän nimeksi tuli VIATON. Enteileekö nimi katastrofia jää nähtäväksi. Nimi tulee tämän päivän mukaan eli Viattomien Lasten Päivän. Toivotaan, että nimi on hyvä enne, koska paljon on ollut vaikeuksia viimeisen puolentoista vuoden aikana käyttökulkimien kanssa. Liikaakin vaikeuksia.
Kun tänään tehdään kaupat niin täytyy uudelleen kysellä kaikki huollot, jotka omistaja on teettänyt sen puolentoista vuoden aikana, jolloin VIATON on ollut hänen vaimonsa käyttöautona. Omien sanojensa mukaan myyvät auton, koska tuli perheenlisäystä ja vekotin jää pieneksi. Siis vaimo tahtoo isomman VolkkariFarkun. Ja silloin on vaihdettava kun Hallitus määrää.
Volkkari on siis ollut ensikosketukseni autoon muinoin. Putkahdettuani lämpimistä vesistä ulos kylmään maailmaan (tosin se elokuu oli kuuma) minua tarinan mukaa kuljetti ensimmäisenä VW 1200. Tällaisen auton takaikkunasyvennyksessä moottorin kehrätessä ja säksättäessä alla oli tuutinut ja tuudittunut uneen lukemattomat kerrat. Eli palasin tässä nyt sitten alkujuurilleni.
Ajelin joskus välillä 1600cc Jetalla 90-luvun vaihteessa ja ihaistuin sen jämäkkyyteen. Itselläni oli IsäMikon 205 Pösö pääasiallisena kulkimena. Siitäkin pidin, mutta Isäni ei jatkuvien vikojen takia. Jo vuosia olin haaveillut Volkkarista. Niinhän oli TakaPotkunkin kanssa. Kun ei hätäile niin joskus nämä haaveilut tulee toteutettua.
Autokokemukseni järjestyksessä ovat siis: VW 1200 -66 (myös VW 1300 ???), Lada 1200 2101 -71, Saab 96 -69 ja Volvo Amazon ??? Saappia ja Volvoa ei minulla vielä ole ollut itselläni. Ehkä noidenkin aika tulee vielä joskus.
"Iskä! Miksei meil o Volvoo? Ostettas Volvo. No, onneks sentää Volvo tulee takaan." Tällaista tarinaa jauhoin silloin kun meillä oli Saab 96. KuplaVolkkareiden aikaan en liikaa vielä autoista jauhanut. -71 Nappiksessa sanoin ensimmäiset autoiluun liittyvä sanani: "Aja!!!" kun menimme Hankasalmen Hankamäkeen lypsylle. PappaVainaa väitti että olivat muutenkin ensimmäiset selkeimmät sanaseni. "Aja!!!" kajahti Reetalle etupenkkien välistä kardaanitunnelin päältä.
Nyt siis kuitenkin tuonne ihan alkujuurille. Tämän VIATON -vekottimen ostin enimmäkseen tunteella. Siis minulla oli tunne että nyt on Volkkarin aika. Heti ajettuani tällä, minulla oli tunne että tämän ostan, vaikka toinen vaihtoehto, Skoda Felicia 1.9d 1998 houkutteli kovin. Se oli muutettu 2paikkaiseksi pakettiautoversioksi. Sekin oli hyvä, mutta ajattelin, että miksei minullakin olisi oikeus, mahdollisuus ja varaa kerrankin hankkia vähän ajomukavuutta, hiljaisuutta ja tunnepohjaista fiilistä hyvästä kulkupelistä. Skoda olisi ollut enemmän karu työjuhta, mutta epäilin, että sen kanssa saattaisi heti pompata esiin niitä kivoja pikkuvikoja, joita taas päästäisiin värkkäämään.
Tuo Volkkari on lämmin! Skoda ei sitä ollut. Volkkari on siisti. Skoda ei ollut. Volkkarissa on lähes virheetön tai ainakin ruosteeton maalipinta. Skodassa oli ruostekukkaa. Volkkarin apukuskin jalkatilassa on kuulemma yksi paikkaus tyypillisessä kohdassa. Skodan pohjassa ei ollut paikkauksia, mutta toinen helma oli ajettu pistehitsaussaumasta lyttyyn. Volkkarissa kaikki ulko-osat olivat ehjiä. Skodassa oli etupuskurin vasen kulma hivenen palasina ja maski puuttui kokonaan. Volkkarilla on ajettu n. 270 000km ja Skodalla 230 000. Hinnassa n. 600 - 700e ero. Volkkari tietenkin kalliimpi. En kyllä puhuttanut Skodan hintaa enkä tehnyt tiukkaa tajousta.
Mutta siis tästä alkaa tällaisen Volkkarin taival VIATON -nimisenä minun hoteissani. Tänään olisi ollut myös Piia -nimipäivä, mutta en tiedä olisiko siitä ollut iloa nimenä. Mutta nytpä keksi. Piian nimipäivä ja Viattomien Lasten Päivä. Piian eli Piikojen nimitäivä! Piiat saavat juhlia. Kenties jokaisella Piialla on navetasta vapaapäivä.
Nimeksi tuleekin ViatonPiika!
15.5.2011 Nimeksi vaihtuu PIIKA!