Ajoneston purkaminen.
Ajoneston purkaminen.
Morjesta kaikille!
Tuli tuossa hommattua elämäni ensimmäinen Lada, Samara 2002 vuosimallinne ja hieno peli onkin. Ongelmia kuitenkin tuli taivaalle, viikko takaperin ajoneston koodiavain meni sirpaileiksi.
Olen lukenut palstan läpikotaisin, ollut yhteydessä Delta-autoon ja selvittänyt oikeastaan kaiken mahdollisen. Edelliset omistajat ovat punaisen masteriavaimen kadottaneet, eikä kenellekkään ole mustia koodiavaimia jäänyt ekstroja, Delta luonnollisesti tarjosi nättiä 1176e arvoista pakettia, josta en ole oikein innostunut. Autossa on leimaa jäljellä vielä sellaisen 24.2.11 asti ja katsastuksen läpi meno on 50/50 osastoa, joten suurta innostusta minulla ei ole tuohon rahaa upottaa..
Onko jollain olemassa jotain vinkkiä siihen, miten tuon ajoneston saisi neuralisoitua, sen pelkkä irrottaminen ei auttanut, tämän ehdin jo kokeilla, jos tuon saisi pois päältä ja auton sitä kautta vielä kulkemaan, voisi auton helmikuussa pystyä sitten edes peltoautoksi kauppaamaan(tai no kyllä ajattelin kokeilla jos vielä leimasta saa). Muussa tapauksessa taitaa lähteä purkuun..

Re: Ajoneston purkaminen.
Eipä siinä varmaan mitään konstia ole jos se ainoakin "mustapampula" on kappaleina. Pois kuittaamiseenkin sen tarvitsi ja on sen ikäinen auto jo, että sitä ei saa pois käytöstä muutenkaan.
Purkaamoilta voisi kysellä poksia ja ajonestoa, mutta yleensä eivät ole älynneet ottaa kaikkia tykötarpeita talteen joten ovat lähinnä roskis tavaraa, mutta sehän on niiden häpiä...
Purkaamoilta voisi kysellä poksia ja ajonestoa, mutta yleensä eivät ole älynneet ottaa kaikkia tykötarpeita talteen joten ovat lähinnä roskis tavaraa, mutta sehän on niiden häpiä...
Avensis stw
Ex.21093 -00
Ex.21093 -00
Re: Ajoneston purkaminen.
Kiitos vinkistä, tsekkailin että lähiseudulta löytyisi yhdeltä purkamolta 2002 jossa olisi valmistenumerostakin puolet oikein. Ajoneston löysin autosta kyllä välittömästi, mutta onko se ohjausjärjestelmä siellä keskikonsolissa lämppärin alapuolella, vai mikä laite sieltä löytyy joka on täynnä piuhoja?1500i kirjoitti: Purkaamoilta voisi kysellä poksia ja ajonestoa, mutta yleensä eivät ole älynneet ottaa kaikkia tykötarpeita talteen joten ovat lähinnä roskis tavaraa, mutta sehän on niiden häpiä...
Re: Ajoneston purkaminen.
Ohjainpoksi on tosiaan siellä keskikonsolin muovin takana.
Avensis stw
Ex.21093 -00
Ex.21093 -00
Re: Ajoneston purkaminen.
Kävin irti kiskaisemassa, tommonen Bosch 2111-1411020-50 näyttäisi olevan kyseessä.1500i kirjoitti:Ohjainpoksi on tosiaan siellä keskikonsolin muovin takana.
Oletan, että molempien on oltava tismalleen samasta autosta, mutta uskaltaako tuohon laittaa jonkun vanhemman 00-01 vuosimallisen vehkeen systeemit, joku purkamo mainosti 00 autosta olevaa boxia joka ei tarvitse ajonestoa..
Re: Ajoneston purkaminen.
Tuli vielä tämmönen mieleen, jonkin verran kävin venäläisten foorumeita läpi googlekääntäjän avulla ja lopputuloksena oli pohtia, voiko tuota nykyistä boxia millään tavalla päivittää/resetoida, kaikenlaisia päivitystiedostoja nuo chiprussia.eu tarjoaa kyllä..
Re: Ajoneston purkaminen.
Ei mene -00 (ja joissain tapauksessa -01) boksi, koska ovat eri päästönormilla. Samarasi on jo Euro3 normien mukainen, joten siellä on enemmän tavaraa pellin alla ja vaatii konttorilla OBD-testin.
Joka tapauksessa jo -00 mallista löytyy ajonesto. Tuli pakolliseksi jossain 90-luvun puolella, Eurosamaroita on ilman, mutta viimeiset niistäkin poikkeusluvalla (ja täysin erilaisella GM:n ruiskulla).

Sometimes is never quite enough
11193 U40 110 '07 | 21113 S01 130 '04 | 21124 U51 142 '06
11193 U40 110 '07 | 21113 S01 130 '04 | 21124 U51 142 '06
- Sdelano v SSSR
- Viestit: 2282
- Liittynyt: 12.4.2006 1:00
- Paikkakunta: Montemurlo/Zelenogorsk/Johanssons
Re: Ajoneston purkaminen.
Terve!
Valitettavasti en osaa antaa mitään ohjetta, mutta ajonestoa käsitellään täällä:
http://chiptuner.ru/content/immobil/
Autossasi lienee APS-4 -ajonesto.
menestystä
SvS
Valitettavasti en osaa antaa mitään ohjetta, mutta ajonestoa käsitellään täällä:
http://chiptuner.ru/content/immobil/
Autossasi lienee APS-4 -ajonesto.
menestystä
SvS
Sdelano v SSSR
***
Neuvostoliittolaista - siis erinomaista!
***
Neuvostoliittolaista - siis erinomaista!
Re: Ajoneston purkaminen.
Minulle tuo ei auennut ainakaan meinaan tekstiä....
Avensis stw
Ex.21093 -00
Ex.21093 -00
Re: Ajoneston purkaminen.
Annoin tuon sivun paremmin kieltä osaavaalle suomennettavaksi, mutta sisältöä siinä olisi näemmä ja suht toiveikaskin tuon osalta olen..
Purkaamolta tarjosivat minulle Lada 110 A2002:sesta ohjausjärjestelmää sekä ajonestoa, samat koodit ainakin boxeissa olivat, joten mahtaisivatko pelittää?
Purkaamolta tarjosivat minulle Lada 110 A2002:sesta ohjausjärjestelmää sekä ajonestoa, samat koodit ainakin boxeissa olivat, joten mahtaisivatko pelittää?
Re: Ajoneston purkaminen.
Miksi ei jos ovat kerran kunnossa? Siinä oli siis kaikki mitä siihen kuuluu poksi, ajonesto ja "pampulat" (punainen ja musta)
Tietenkin jos joku tuon ohjeen kääntää ja siitä on apua niin halvemmaksihan se varmaan tulee.
Mitä tahtoivat muuten purkaamoissa noista palikoista?
Tietenkin jos joku tuon ohjeen kääntää ja siitä on apua niin halvemmaksihan se varmaan tulee.
Mitä tahtoivat muuten purkaamoissa noista palikoista?
Avensis stw
Ex.21093 -00
Ex.21093 -00
Re: Ajoneston purkaminen.
150€ vissiin koko paketista pyytävät, mikä nyt on ihan siedettävää verrattuna Delta Auton uusiin vehkeisiin (960€)1500i kirjoitti: Mitä tahtoivat muuten purkaamoissa noista palikoista?
Re: Ajoneston purkaminen.
Yllämainitun linkin sivustolla, hankalin toimenpide on EEPROM muistin tyhjennys. Vaihtelee boxien mallien mukaan. Ja joka tapauksessa pitää olla jonkin asteeen saofta jolla pääset konnunikoimaan moottoriohjaimen kanssa.
Venäjältä sais 150-300€:lla uuden koodaamattoman moottoriohjainboxin.. Näkisin tämän (ajoneston poiston ja boxinvaihdon) helpoimmaksi vaihtoehdoksi..
Toki, kukin tekee miten tykkää.
Venäjältä sais 150-300€:lla uuden koodaamattoman moottoriohjainboxin.. Näkisin tämän (ajoneston poiston ja boxinvaihdon) helpoimmaksi vaihtoehdoksi..
Toki, kukin tekee miten tykkää.

Re: Ajoneston purkaminen.
No, huomenna olisi tarkoitus lähteä purkaamolta 110 osia hakemaan, itse ne pitäisi sieltä purkaa pois, niin onkohan ne 110:sissä samoissa paikoissa kuin mitä Samarassa?