Suupertojen jousimetsästys sallittava kaikille suurpedoille

Mie olen kiinnostunut tietämään, kuinka susi ja karhu eli osmotso (otso, osmo) tappavat poron? Pedot lisäävät ruoantuotannon hintaa.
Poronkasvatus on Euroopan arvokkain lihantuotantomuoto muiden käyttökohteidensa lisäksi, etenkin kunhan sen tuotanto voitaisiin palauttaa takaisin luamualkutuotannoksi. Yleensä lihantuotanto vaatii valtavia määriä rehua, mm. viljaa joka voidaan syöttää suoraan ihmiselle, mutta poro on tässä suhteessa ekologisempi. Kehoittakaamme mm. Suomen Rehu Oy:n verkkopalautepalvelun kautta yhtiötä korvaamaan soija pororehussa rypsillä, mikä onkin yhtiön mukaan mahdollista. Näin vältymme dna-manipuloidun rehun suurelta vaaralta. Porojen lisäksi suurpedot tappoivat mm. lampaita viime alkukesällä valtavasti pieneltä tilalta Savukoskella.
Sutta vastaan tarvitaan kaksi asetta: kepillä härnätään hyppäämään se ilmaan, jolloin pistetään keihäällä tai kepillä, jonka päässä on puukko tms. Ylitorniossa on rakennettu myös taidokkaita susikeihäitä.
Olen lakka- eli hillasuolla kulkiessani pitänyt mukanani karhukeihästä. Rakensin kookkaasta vesurista kunnon pitkäteräisen karhukeihään. Karhukeihään kantamisessa tulee tietenkin noudattaa kansallisen teräaselain määräyksiä.
Suurpetoja kaadetaan Pohjois-Amerikassakin laillisesti jousimetsästysaseilla, ja tämä tulisi pikimmiten sallia meilläkin. Suurpetojen siirtämistä Sipoonkorpeen ja Nuuksioon ei tule tietenkään sallia, sillä esim. karhu juoksee vuorokaudessa kaksisataakin kilometriä, eikä kansallispuistojen muuttamisessa - ne aitaamalla - eläintarhoiksi ole mitään järkeä. Olen itsekin nähnyt suurpeto ahman jäljet kolmasti Lapissa, Kilpisjärven pohjoispuolisessa erämaassa, kaikki saman - Kilpisjärveltä Haltille ulottuneen vaellukseni aikana vuoden 2008 lokakuussa, jo arktisissa olosuhteissa. Tein retken vain ekokasviseväät rinkassani, koska halusin välttää dna-manipulaatiomenetelmällä tuotettua valeravintoa kuten soijaa, maissia, rapsia, riisiä, tomaattia, papaijaa, linssejä, pellavansiemeniä, pähkinöitä, sokeria ja näillä jo laajalti tuotettuja eläinkunnan tuotteita ja syöpää aiheuttavaa laihdutusaspartaamia (E951) ym. Tein kuitenkin äärimmäisen tyhmästi jätettyäni ekomaitotuotteista etenkin ekoedamjuuston matkasta, ja jouduin siksi kivennäisainetäydennyksenä turvautumaan maastosta keräämieni poronsarvien paahtamiseen. Ahma saattoi liikkua reitillä vegaanieväideni heikentämän kehoni vaistoten miettien, että "peurahan tai poro se tuossa kai". Ahma tappaa poron
puremalla niskaan lamauttaen niskahermot - jättäen sen kitumaan - ja sännäten seuraavia tappamaan tai repien silmät porolta, jottei se pääse pakoon. Ahman metsästykseen tulisi myöntää jousimetsästyslupia, ja esim. kantasaamelaisille, miksei muillekin kotimaisille laillisille metsästäjille, voisi sallia sen tiettyyn aikaan vuodesta jousiaseella vapaasti. Tänä talvena Uuraisilla ilves pakeni ensin koiraa puuhun, ja hyppäsi sieltä koiran kimppuun repien ja purren sen kaulan auki kuudesta kohtaa.
Skodan - takatuupparin - lehtijousi näytti kelvolliselta ehkäpä jalkajousen rakentamiseen.

Re: Suupertojen jousimetsästys sallittava kaikille suurpedoi
Vaikka esi-isäni Iivana Shemeikka oli Karjalan kuuluisimpia karhunkeihästäjiä, en minä kyllä hirviäisi lähteä keihäspelillä karhun kanssa vastakkain.
Uutisissa tuli juuri arvio, että susia olisi Suomessa noin 150 yksilöä.

Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
-
- Viestit: 2004
- Liittynyt: 30.6.2005 19:58
- Paikkakunta: Öllölä,Tuupovaara Joensuu
Re: Suupertojen jousimetsästys sallittava kaikille suurpedoi
Iivanahan rampautti jalkansa muistaakseni metsästysreissulla suht nuorena miehenä joten vaativammat (hiihto- ja juoksulajiset)metsästysmuodot jäivät vähemmälle runonlaulun ja kanteleensoiton tieltä varsinkin ikämiehenä.Pavlovits kirjoitti:Vaikka esi-isäni Iivana Shemeikka oli Karjalan kuuluisimpia karhunkeihästäjiä, en minä kyllä hirviäisi lähteä keihäspelillä karhun kanssa vastakkain.
Jos olisin Mesikämmen,kauhistuisin saadessani vainun Klasusta joka löyhkäisi valkosipulille,yrttimausteille,luomusaippualle ja köyhälle ituravinnolle.Luultavasti jalkahikikään ei miellyttäisi.
Perusjuttu on kuitenkin,että Klasu on IHMINEN jota kammoan ja inhoan kaikkine inhottavine ominaisuuksineen.Jos kuitenkin Klasu osaisi juonitella itsensä tuulen alapuolelta luokseni kesken päiväunieni jolloin tietenkin olisin äkäinen ja säikähtynyt,saattaisin unimielissäni kuvitella häntä hyökkääjäksi tai saaliiksi jolloin KARHUn tehtävä on ilmoittaa kuka on kuka.Mikäli Klasu keihäineen tai ilman osoittaisi olevansa hyökkääjä - tai pakeneva saalis - niin tokihan siihen on reagoitava!
Muuten,Klaus - kun en sinua tunne kuin tekstien kautta,epäilisin että sinulle on helppoa jutella itseksesi.Se on erittäin hyvä keino karkoittaa villieläimet metsässä liikkuessa.Itse lauleskelen,se toimii vielä paremmin!

2112,-04,hopea
2112,-06,musta
2111,-06,musta
1119,-07,harmaa
1119,-08,hopea
ex:2105x3,2107x3,2104x2,2109x2,2110x2,2108,2111x2,2112x2,1117,1119.
Vielä kun pääsis Popetan kyytiin!
2112,-06,musta
2111,-06,musta
1119,-07,harmaa
1119,-08,hopea
ex:2105x3,2107x3,2104x2,2109x2,2110x2,2108,2111x2,2112x2,1117,1119.
Vielä kun pääsis Popetan kyytiin!
Re: Suupertojen jousimetsästys sallittava kaikille suurpedoi
Karhukeihäs omasuojaaseena on kyllä täyttä asiaa. Pitäisi ehkä hommata sellainen, ja käyttöohjeet myös. Se karhu voi tulla morjestamaan ihan omatoimisestikin, ja se voi olla vihainen.
Myös muut suurpedot ja hirvet tulevat joskus hieromaan tuttavuutta. Ja jos ne eivät ole kivalla päällä, on hyvät neuvot ja vanhat konstit tarpeen. Itse olen kuullut monia juttuja aiheeseen liittyen, ja monta kertaa parjatut tuliaseet ja moottorikulkeneuvot ovat olleet pelastus.
Myös muut suurpedot ja hirvet tulevat joskus hieromaan tuttavuutta. Ja jos ne eivät ole kivalla päällä, on hyvät neuvot ja vanhat konstit tarpeen. Itse olen kuullut monia juttuja aiheeseen liittyen, ja monta kertaa parjatut tuliaseet ja moottorikulkeneuvot ovat olleet pelastus.
Re: Suupertojen jousimetsästys sallittava kaikille suurpedoi
Karhuilta puolustautumisen luonnonmukaisin naisille jo ammoin annettu neuvo: helmat korviin, alushousut (jos on) nilkkoihin ja pyllistys karhun suuntaan.
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Re: Suupertojen jousimetsästys sallittava kaikille suurpedoi
^ Toinenhan oli se että heittää p''kaa karhun silmille.
Seuraavaksi varmaan kysytte, että mistä sitä siihen hätään saa?? Kertovat, että kyllä sitä tulee siinä vaiheessa ihan molemmista lahkeista

Avensis stw
Ex.21093 -00
Ex.21093 -00
Re: Suupertojen jousimetsästys sallittava kaikille suurpedoi
Eikös sellainenkin tapa ollut, että heittäydytään kasvoilleen maahan ja leikitään kuollutta. Tämä tapa on ainakin todettu hyvin toimivaksi, sillä tähän päivään mennessä ei kukaan vielä ole ilmoittanut joutuneensa karhun tappamaksi maatessaan kasvoillaan hillasuossa. Ja ainahan sitä voi varoiksi turauttaa pienet karkotuskakatkin?1500i kirjoitti:^ Toinenhan oli se että heittää p''kaa karhun silmille.
Seuraavaksi varmaan kysytte, että mistä sitä siihen hätään saa?? Kertovat, että kyllä sitä tulee siinä vaiheessa ihan molemmista lahkeista
Re: Suupertojen jousimetsästys sallittava kaikille suurpedoi
Eiköhän se ole ihan hyvä että noita isoimpia otuksi ei koiteta jousilla kaataa... haavakkoja tulee ilmankin, että aletaan kylvämään noita tikkuja pitkin mettiä.
Toisaalta jousimetsästys on kyllä paljon enemmän sellaista ei niin nopeiden tilanteiden hommaa.

1600SL "Jallulada" - kovassa ajossa \o/
Weber / Torsen / Plaza Sport -30mm
Weber / Torsen / Plaza Sport -30mm
Re: Suupertojen jousimetsästys sallittava kaikille suurpedoi
KlausSilander kirjoitti:Mie olen kiinnostunut tietämään, kuinka susi ja karhu eli osmotso (otso, osmo) tappavat poron? Pedot lisäävät ruoantuotannon hintaa.