Käytetyn puutavaran käyttö ja rakennustavaran CE-merkintä
Lähetetty: 23.6.2013 1:42
http://www.tukes.fi/fi/Kuluttajille/Kot ... joituksia/
"Aiemmin käytöstä poistettuja ratapölkkyjä ja sähkö/puhelinpylväitä myytiin vapaasti ja niitä käytettiin paljon piharakentamisessa, pengerryksissä, aitoina, portaikkoina ja hiekkalaatikoissa. Rakennelmista huuhtoutuu kuitenkin syöpävaarallisia tehoaineita maaperään ja tätä kautta esimerkiksi ravintokasveihin, kaivoveteen tai hiekkalaatikon hiekkaan."
Ilmeisesti jollain älyttömällä virkamieslogiikalla noita tehoaineita ei kuitenkaan huuhtoudu maastoon samalla tavalla käytössä olevista ratapölkyistä ja sähköpylväistä. Kun tavallinen tallaaja sitten rakentaa pihalleen leikkimökin samasta tavarasta, niin se onkin hengenvaarallista ja ympäristörikos. Vahvasti tuntuu siltä, että tämänkin kiellon todellisena tarkoituksena on estää käytetyn tavaran hyötykäyttö ja työllistää jätteenkäsittelylaitoksia sekä pitää talous pyörimässä.
Täällä pohjavesialueella on junarata ja valtavasti sähkö- ja puhelinpylväitä. Eihän tuota raanavettä enää uskalla juoda. Pitää tästä lähtien ostaa pullovettä ettei saa syöpävaarallisia tehoaineita kehoonsa.
Mitenkäs nyt, kun rakennustavaralta aletaan vaatia CE-merkintää? Saako tämän jälkeen kuitenkin vielä myydä kaupassa myös vaikkapa CE-merkitöntä puutavaraa, jos siitä onkin tarkoituksena rakentaa irtaimistoa? Entä jos joku kuitenkin rakentaa mökin CE-merkittömästä puutavarasta, joutuuko silloin linnaan? Kuinka paljon tämä CE-merkintä vaikuttaa tuotteen hintaan, jos kerran pienet sahat joutuvat direktiivin takia talousvaikeuksiin? Kuka tästäkin paskasäännöstä hyötyy?
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... sa/1344252
Tuo CE-merkitsemättömästä puusta irtaimiston rakentamisen laillisuus kiinnostaa, koska jokin aika sitten dyykkasin taloyhtiön roskakatoksesta jonkun vanhan sängyn rungon. Purin sen osiin ja sahailin vähän ja rakensin osista itselleni työpöydän. Lankkuja jäi jonkin verran yli ja suunnittelin rakentavani niistäkin vielä jotain. Jos kuitenkin irtaimistonkin rakentaminen on lailla kiellettyä, niin silloinhan minua voidaan epäillä rikoksen suunnittelusta, joka myös kriminalisoitiin tässä äskettäin.
Mihin ylipäätään tarvitaan näin woihan wanha wihtahousu järjetöntä määrää erinäisiä kieltoja? Joka asiasta on nykyään olemassa valtavasti direktiivejä ja kieltoja, joita on pakko noudattaa jos ei halua vaikeuksiin. Direktiivien ja kieltojen tehtailu työllistää valtavan määrän ihmisiä, mutta koko lysti maksetaan verorahoista, eikä siinä työssä muutenkaan synny mitään konkreettista millä olisi arvoa. Muutama päivä sitten toverin kanssa pohdittiin, onko laillista asua autotallissa. Tuntui absurdilta, että tässä maassa tuollaista asiaa ylipäätään pitää miettiä! Pitäisi olla itsestäänselvää, että autotallissa (kuten missä tahansa omistamassaan/vuokraamassaan/hallinnoimassaan paikassa tai vaikka metsässä) SAA asua, mutta Suomessa se ei ole. Varmasti tuotakin asiaa varten on olemassa direktiivejä ja kieltoja.
Tuli vähän rönsyilevä teksti. Mitäs mieltä muut olette näistä uusista direktiiveistä? Minua nämä ainakin hitsit suunnattomasti. En myöskään aio noudattaa niitä. Olisi mukavan kapinallista tehdä vaikka dyykatusta laittomasta puutavarasta joku soitin ja soitella sillä joku oma biisi youtubeen.