wileeni kirjoitti:Kadyrov sanoi yhden epäillyistä järkyttyneen ranskalaisten pilakuvista. Lausunnosta Kreml myönsi hälle kunniamerkin (aktiivisesta yhteiskunnallisesta toiminnasta).
Myös (lännen mielestä) Litvinenkon myrkyttänyt Lugovoi sai kunniamerkin (isänmaalle tehdyistä palveluksista).
Luulisin, että nuo Kadyrovin ja Lugovoin kunniamerkkiprosessit aloitettiin jo ennen Nemtsovin murhaa ja tämä oli nyt vain "yhteensattuma" (ehkä). Kadyrovin joukkojahan on taistellut Ukrainassa, luulen että alunperin tästä oli tulossa palkinto. Joka tapauksessa tällaisella hetkellä tuollaisten "sankareitten" palkitseminen antaa selvän sanoman - Kadyrov on "hyvä jätkä Venäjälle" ja poliittiset murhat on Venäjän nykyoloissa luvattuja. Ja että homma on Putinin kontrollissa. Sitä että hän suoraan olisi Nemtsovin murhan takana en kuitenkaan usko, silloin ei murhaajiakaan olisi löydetty. Taas oliko hän tietoinen tästä ennakkoon, se on mielestäni loogisempi. Se että Dadajev tappoi Nemtsovin, Kadyrov kiittää Dadajevia ja Putin palkitsee nyt juuri Kadyrovin viittaisi tähän "yhteensattumaan" (Ukraina ja Nemtsov). Litvinenkon tapauksessa ei varmaan ole kahta sanaa.
Kadyrovkaan ei silti välttämättä ole turvassa. Jos jotain "sattuu" (Kadyrov vie hautaansa seuraavan Venäjän sankarin tittelinsä), niin silloinhan Putinilla on ässä hihassa - Kadyrovhan oli minun ystävä - annoin hänelle silloinkin kunniapalkinnonkin. Tämähän oli jo toinen Putinin antama Venäjän sankarin kunniamerkki Kadyroville, ensimmäisen hän sai v.2004 taistellessaan Tsetseeni-kapinallisia vastaan. Voi olla yksi vaihtoehto Kadyrovin "kunniallisesta sivuunsiirtämisestä". Pelkkää teoreettista spekulointia kuitenkin, tuskin Putinilla on varaa Kadyrovia syrjäyttää luottomiehenään.
Aika vaikea (FSB:llekään) on syrjäyttääkin, sillä Kadyrovilla on suuri sukulaisarmeijansa (kadyrovtsy) henkivartijoina ja lisäksi kuulemma erittäin arka ja varovainen. Hänen isänsähän Ahmat Kadyrov murhattiin pommiattentaatilla kymmenisen vuotta sitten.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tämäkin on outo "yhteensattuma"
Nemtsovin murhan tunnustanut Zaur Dadajev vapautettiin sisäministeriön joukoista omasta tahdostaan - mutta vasta murhan jälkeen! Sitä ennen hän oli lähtenyt 30-päiväiselle lomalle (27.tammikuuta).
Suurin osa "sotaharjoituksissa" surmansa saaneet VF:n sotilaat olivat myös ottaneet "lomaa" ja Ukrainassa kaaduttuaan - olivat juuri edellisenä päivänä lopettaneet sopimuksensa.
http://top.rbc.ru/politics/10/03/2015/5 ... 3b17e80c8e
------------------------------------------------------------------------------------------------
Pavlovits kirjoitti:Aika paljon asian vierestä, mutta kun tuo Tehtaankatu mainittiin...
Vuonna -44 neuvostopommittajat tuhosivat Neuvostoliiton lähetystön. Kun Suomi oli aloittanut hyökkäyssodan, piti sen sotakorvauksena rakentaa uusi Tehtaankadulle.
Neuvostoliitto otti myös Viron Helsingin suurlähetystön kiinteistön (Itäinen Puistotie 10 Kaivopuisto) haltuunsa elokuussa 1940 sen miehitettyä Viron kesäkuussa 1940 (Zdanovin johdolla) ja sinne sijoitettiin Neuvostoliiton suurlähetystön kirjasto ja kauppa. Neuvostoliitto kuitenkin luovutti tämän kiinteistön v. 1970 Suomelle. Tämä tuli ilmeisesti silloin "ystävällisenä korvauksena" NL:n haltuunottamasta Suomen Tallinnan lähetystön kiinteistöstä (Kohtu 4), jossa viimeinen suomalainen sammutti valot elokuussa v. 1940. Viron saksalaismiehityksen (v.1941-44) jälkeen Suomen Tallinnan lähestystö kiinteistö siirtyi virallisesti myös sotakorvauksena Neuvostoliitolle v.1947.
Kaivopuiston kiinteistön Suomi myi v.1978 Bulgarialle ja erinäisten vaiheiden jälkeen se siirtyi takaisin oikealle omistajalleen Virolle vasta v.1994. Tallinnan kiinteistön Suomi sai Virolta puolestaan takaisin vuotta aikaisemmin (v.1993) vastavuoroisesti koska Suomi puolestaan lupautui hankkimaan tuon Kaivopuiston kiinteistön takaisin Virolle.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
pavlik morozov kirjoitti:Muistaako toverit itsesensuurin ajalta kun ne oikeat kokkarit ei kelvanneet hallitukseen, ns "yleiset syyt" perusteluna. Faija kavi syntymani aikoihin kuuntelemassa ns remonttiryhman juha rihtniemen vaalipuhetta. Konsensusliike joka yritti sailyttaa valit kekkoseen ja neukkulaan. Rihtniemi kuoli keuhkokuumeeseen ennen vaaleja ja j vikatmaa teki itsemurhan. Aloin miettimaan etta ei sattumoisin olisi tehtaankaadulla ollut tekemista asian suhteen. Kekkosen ystavan vladimir stepanovin erikoisosaamisalaahan tiedettiin kanadassa olleen emigranttiaktiivien hoiteleminen. Asiaahan ei varmasti olisi vuodettu jos olisi poloniumia kaytetty jo tuolloin.
Nämä tuntuu itsestä aikaa kaukaa haetulta. Ei näistä kuitenkaan mielestäni ollut minkäänlaista uhkaa Neuvostoliiton vaikutusvallalle Suomessa. Kekkonenhan kuitenkin asioita junaili täysin, ei siinä mitään salamurhia tarvittu että asiat hoidettiin Neuvostoliiton halujen mukaisesti. Eiköhän nämä pääasiassa olleet näitä omia NL:n sisäisiä juttuja/länteen loikanneita kohtaan, jos niitä tehtiin.
Sen muistan, että aikoinaan Jörg Haiderinkin kuolemaa jotkut epäili FSB:n lavastamaksi onnettomuudeksi. Olisi nyt varmaan kuitenkin mieleinen henkilö Itävallassa Venäjälle. Kuten Marine Le Pen Ranskassa.
Olisko hommat mennyt täällä vähän näin ?
Kaikki tähdet näät kun katsot lehtiin eilisiin
toiset kuolivat pois, toiset elävältä haudattiin
Toiset nousivat itse ja toiset nostettiin
toiset julmasti myytiin, toiset siististi ostettiin
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»