Venäläinen televisio 2015

Politiikkaa, maailmanparannusta ja muuta hölynpölyä, joka ei suoraan liity Ladoihin ja autoiluun.
eurosamu

Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja eurosamu »

Katselen aina silloin tällöin RTR, RI, Shanson, Musicbox ym. naapurikanavia. Tänään oli täysi Neuvostoliitto voimissaan RTR Planeta kanavalla. Elokuva 1981-vuodelta tuli juuri ja nyt jatkuu taas uudella neuvostoelokuvalla. Hauska katsella noita Ladoja ja Volgia.
Johtuu varmaan tästä voitonpäivän juhlinnasta. Asearsenaalia on esitelty R1 kanavalla, komeita haupitseja on rustattu tankin päälle. Varmaan painaa pikkaisen enemmän tuollainen haupitsitankki, kun tavallinenkin hyökkäysvaunu on varmaan 10000 kg paikkeilla.
Muistan joskus vuonna -93, kun ensi kerran lähettivät PAL-järjestelmällä ohjelmaa 4ghz alueella. Natasha Koroleva lauloi jotain Malinkaja Stranaa lapsien keskellä. Siitä on edetty digitaalisiin satelliittikanaviin ja nyt on HD-kanaviakin runsaasti.
Toivottavasti nyt Popeda-päivillä esitellään sen uuden hyökkäysvaunun tekniikkaa. Kiinnostaa hieman onko siinä turbiinimoottori , kuten amerikkalaisilla. Vie kuulemma aivan älyttömästi polttoainetta se jenkkien turbiini.
Mitä kanavia tapaatte katsella? Onko se sitä musiikkikanavaa enimmäkseen, kuten meikäläisellä. Höystän venäläisiä musiikkikanavia puolalaisilla Disco Polo ja Vox, Powertv ym diskohumppakanavilla.
Avatar
toktornivako
Viestit: 2003
Liittynyt: 8.11.2007 23:50
Paikkakunta: Kangasala

Re: Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja toktornivako »

Ei ole Venäläistä televisiota, mutta on satelliitti boksi jossa on Venäläinen NTV Plussan kortti ja noin 250kanavaa, sieltä olen katsellut Formulat ja MotoGP:n lähetykset ynm:turhuketta, vanhoja Venäläisiä sotaelokuvia/elokuvia sieltä on niin kauvan(+10vuotta)tullut kuin muistan, en tiedä mistä tankista on kyse mutta ainakin T55:sen paino on jo 36t ja sotkakin(T34) jo 30t.
Tilauksesta Ladan Vara/Viritys osat suoraan entisestä Neuvostoliitosta
Myös Теплостар-Адверс ajoneuvo lämmittimet.

Avatar
samarai
Lada kerhon jäsen
Viestit: 10463
Liittynyt: 25.9.2003 23:24
Paikkakunta: г. Тарту , Э€€P

Re: Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja samarai »

Kyse on varmaan tästä "Armatasta".

Kuva

Kuva



Painoa sillä näyttää olevan 48t.

Tuossa kerrotaan X-muotoisesta 12-sylinterisestä "gas turbine supercharged"?
Eikös noi tähänastiset venäläisten tankkien koneet ole olleet V-12 dieseleitä?

Olisko tuo "kaasuturbiini" sellainen millä saadaan ruiskutettua lisäpolttoainetta, vähennettyä näin turbon viivettä ja saada voimaa pienemmillä kierroksilla? Silloin kai sitä voisi nimittää "kaasuturbiiniksi" vaikka kyse on kai lähinnä kuitenkin "turbosta"?
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
eurosamu

Re: Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja eurosamu »

samarai kirjoitti:Kyse on varmaan tästä "Armatasta".

Kuva

Kuva



Painoa sillä näyttää olevan 48t.

Tuossa kerrotaan X-muotoisesta 12-sylinterisestä "gas turbine supercharged"?
Eikös noi tähänastiset venäläisten tankkien koneet ole olleet V-12 dieseleitä?

Olisko tuo "kaasuturbiini" sellainen millä saadaan ruiskutettua lisäpolttoainetta, vähennettyä näin turbon viivettä ja saada voimaa pienemmillä kierroksilla? Silloin kai sitä voisi nimittää "kaasuturbiiniksi" vaikka kyse on kai lähinnä kuitenkin "turbosta"?
Se haupitsitankki oli kyllä paljon suurempi kuin tämä uutuustankki. Jos tämä Armata painaa 48 tonnia, niin se haupitsitankki täytyy olla puolta painavampi eli jotain 100 tonnia. Täytyy olla hyvät tiet, ettei tankki uppoa liejuun. Virallinen juhlapäivä lähestyy, eli 09.05.. Varmaan hurjat juhlat, kun Suomen ja Saksan häviötä fiilistellään. Pitää tutkia, jos venäläiset ovat jo siirtyneet streaming-lähetyksiin, silloin kuka tahansa voisi katsoa naapurin kanavia ilman satelliittipeiliä. Esimerksi Saksan Vox.de lähettää Autodoktor-ohjelmat netissä, jotta suomalaisetkin voivat katsoa, kuinka nykyajan EODB-autoja korjataan. Varmaan ZDF:n Heuteshow näkyy nykyään netissäkin. Sitä kannatta katsoa, niin näkee miten Angela ohjaa Saksan vakoilukuvioita "rautaisella kädellä".

Tuosta turbiinimoottorista vielä. Käsittääkseni turbiini on moottori, jossa on vain pyöriviä osia, se on suosittu voimanlähde helikoptereissa. Joku on asentanut kiihdytysmoottoripyörään sellaisen ja lähtee aika äkäisesti, kun hilaa kierrokset korkealle. Turbiinimoottorissa on huono vääntömomentti pienillä kierroksilla. Yksi vaihtoehto on se, että venäläisessä uutuustankissa on hybridimoottori, jossa mäntämoottori hoitaa matalien kierroksien vääntömomenttia ja turbiini on huipputehojen tukena tai sitten turbiini on vain pakokaasuturboahtimena syöttämässä ilmaa mäntämoottorille. Se voi olla myös mekaaninen ahdin, kuten Mersun henkilöautoissa. Ei venäläiset varmaankaan halua kertoa, miten se moottori toimii, kun se on varmaankin sotasalaisuus.
Avatar
Jouska
Viestit: 3007
Liittynyt: 24.9.2003 10:33
Paikkakunta: Esboo

Re: Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja Jouska »

Moi,

On aika vaarallinen tankki tuo Armata jos loppujen lopuksi painaa vain 48 tonnia. Se on todella vähän nykyaikaiselle taistelupanssarivaunuille. Itse en noista moottoreista paljon ymmärrä, mutta turbiinimoottori on kanssa mun käsittääkseni niin kuin eurosamu juuri kertoi. Vähän niinkuin kuin potkuriturbiini lentokoneissa, mutta ilman potkuria. :)

Jos vielä pääase on niin hyvä kun väitetään, lienee se parhaimpia taisteluvaunuja maailmassa ellei paras. Voi olla ettei singolla saa helposti tuhottua tuollaista. Telamiina kyllä tepsii siihen.
***************************************************************
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
Avatar
Jouska
Viestit: 3007
Liittynyt: 24.9.2003 10:33
Paikkakunta: Esboo

Re: Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja Jouska »

Moi,

Niin tai ne vanhat moottorit käyvät ihan millä poltto-aineella vaan.
***************************************************************
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
Avatar
toktornivako
Viestit: 2003
Liittynyt: 8.11.2007 23:50
Paikkakunta: Kangasala

Re: Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja toktornivako »

Jouska kirjoitti:Moi,

Niin tai ne vanhat moottorit käyvät ihan millä poltto-aineella vaan.
Kyllä muistaakseni tämänkin moottori on suunniteltu käymään sillä polttoaineella mitä on kulloinkin saatavilla.
Tilauksesta Ladan Vara/Viritys osat suoraan entisestä Neuvostoliitosta
Myös Теплостар-Адверс ajoneuvo lämmittimet.

Avatar
samarai
Lada kerhon jäsen
Viestit: 10463
Liittynyt: 25.9.2003 23:24
Paikkakunta: г. Тарту , Э€€P

Re: Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja samarai »

Hieman tutkiskelin lisätietoja.

Armatassa on Tseljabinskin traktoritehtaan valmistama 12Н360 - kaasuturbiinilla turboahdettu dieselmoottori.

Kuva

http://chtz-uraltrac.ru/catalog/items/206.php


Kaasuturbiinia yksinomaan voimanlähteenä on käytetty T-80 mallissa
http://en.wikipedia.org/wiki/T-80#cite_note-12

En itse kyllä löytänyt yhtään yli 50T painoista venäläistä tankkia

http://en.wikipedia.org/wiki/T-95
tuolta löytyy sivun alareunasta "Over 50 tonnes" - "BM Oplotkin" on ukrainalainen.


Venäläisiä kanavia (ja paljon muutakin) streaming lähetyksinä voi katsella täältä
http://torrent-tv.ru/channels.php
Windowsilla ja AcePlayerilla (Ace Stream P2P Multimedia Plug-in) ainakin toimii hyvin

Youtubessa Voitonpäivän online seuranta
https://www.youtube.com/watch?v=MxvAELrTbTc
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
Avatar
Jouska
Viestit: 3007
Liittynyt: 24.9.2003 10:33
Paikkakunta: Esboo

Re: Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja Jouska »

Moi,

Olisit katsonut vähän laajemmalla otannalla. Länsimaiset vaunut ovat paljon painavampia kuin Venäläiset. Itse odotin vaunun olevan länsimaisia vastaava painon suhteen. Mutta eihän siinä näytä olevan kuin pieni torni.

T-14 Akilleen kantapää voi olla juuri se, että on siinä on liian hienoa tekniikkaa. Eli kestääkö nuo videokamerat tai vastaavat osumia. Ilmeisesti tuo moottori niin hieno ettei kestä mitä tahansa sisuksiinsa.
***************************************************************
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
Avatar
samarai
Lada kerhon jäsen
Viestit: 10463
Liittynyt: 25.9.2003 23:24
Paikkakunta: г. Тарту , Э€€P

Re: Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja samarai »

Jouska kirjoitti:Moi,

Olisit katsonut vähän laajemmalla otannalla. Länsimaiset vaunut ovat paljon painavampia kuin Venäläiset.
Hmm. Mitähän Jouska nyt tarkoitti tuolla laajemmalla otannalla?

Kuva

Itse tarkoitin juuri sitä, että tuosta listasta johon viittasin, ei löydy venäläistä vaunua.

Painavin noista näyttäisi olevan israelilainen "Merkava" 65T.

Joskus muinoin syvällä neuvostoajalla on todella painaviakin vaunuja ollut suunnitteilla, mutta tuotantoon asti niistä ole yksikään mennyt.
http://en.wikipedia.org/wiki/Super-heavy_tank
II maailmansodan aikaisista bongasin tuotantotankeista yli 50T neuvostovaunun "KV-2" 53T , "T-100" prototyypin 58T ja "SMK"-prototyypin 55T ja sen jälkeisestä ajasta "T-10" 52T. Eli noissakin vain kaksi yli 50T tuotannossa ollutta vaunua.



Lattarauta kirjoitti:Miten tuo kaasuturbiinilla ahtaminen toimii?
En ole entisenä muurarina mikään moottoreiden asiantuntija, mutta eiköhän kyse ole siitä, että kyseinen turbo ei syötä pelkkää ilmaa?

http://survincity.com/2010/09/the-engine-near-future/
"There is a gas turbine turbocharger. The mixture occurs by direct injection of fuel."

Tuollainen ratkaisu muuttaakin ahtimen turbiinin teknisessä mielessä varmaan "kaasuturbiiniksi".
Ahtimen rakenne ei tietenkään vielä tee itse moottorista "turbiinimoottoria".
Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
Avatar
Jouska
Viestit: 3007
Liittynyt: 24.9.2003 10:33
Paikkakunta: Esboo

Re: Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja Jouska »

Moi,

Moottori näyttää sekavalta. Ainoa mitä siitä erottaa on kai noi ruiskutuspumput. Onko tuo rivi-, vai V-moottori? Montako sylinteriä??

Laajemmalla otannalla tarkoitin vieläkin painavampia vaunuja, mm. 72 tonnia ollut vanhempi vaunu.
***************************************************************
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
Avatar
Jaska HKI
Viestit: 6714
Liittynyt: 25.9.2003 17:51
Paikkakunta: Eteläsuomen Eldorado

Re: Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja Jaska HKI »

Yhdellä tutulla oli Neuvostoliiton aikaan venäläinen televisio,putkilla ja oikein väreissä.Ongelma oli siinä kun kirjahylly luhistui sen 100kg:n painon :lol: alla
Avatar
Jouska
Viestit: 3007
Liittynyt: 24.9.2003 10:33
Paikkakunta: Esboo

Re: Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja Jouska »

Moi,

Täytyy sanoa, että on ihan uusi asia minulle tuo X-moottori. Luulin jo tienneeni kaikki moottorityypit.

Oli komea paraati katsoin sen Youtubesta. Kaikki oli niin suurta. Sotilassoittokunnassakin oli varmaan 1000 soittajaa.
***************************************************************
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
Avatar
toktornivako
Viestit: 2003
Liittynyt: 8.11.2007 23:50
Paikkakunta: Kangasala

Re: Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja toktornivako »

Katselin eilen olisko nyt ollut Россия2 kanavalta oikein kunnon Äijä urheilua, Танк биатлону, 13 eri maan joukkueet ottivat mittaa toisistaan erillaisissa lähinnä puolustusvoimista tutuissa lajeissa, erityisesti kiinnosti tämä Tankki osio.
Tilauksesta Ladan Vara/Viritys osat suoraan entisestä Neuvostoliitosta
Myös Теплостар-Адверс ajoneuvo lämmittimet.

rotsi4

Re: Venäläinen televisio 2015

Viesti Kirjoittaja rotsi4 »

Yksi syy venäläistankkien keveyteen on tykki joka ei nouse kovin suurilla korotuskulmille. Vaunun tykki siis ei sovellu lentokoneiden ammuntaan näin kadunmiehen kielellä, tuskin myöskään kerrostalojen katoille liikkuvien pulujen tuhoamiseen. Ja alaviistoonkaan sillä ei oikein voi ampua.

Näin jonkun ukrainassa (tai jossain venäjän ja ukrainan välimaastossa) onneksi telkkarin välityksellä järjettömän kokoisen telatykin. Ainakin 15 metriä korkea tykin putken kanssa. Siinä riitti korotuskulmia.
Vastaa Viestiin