VAZ-21072 - 1985 - Ikuisuusprojektin tuntematon tulevaisuus
Lähetetty: 2.7.2015 13:23
Vuonna 2007 tammikuussa pääsin armeijasta pelattuani siellä vuoden neuvostotekniikan parissa. Koska rynnäkköpanssarivaunuja oli vähän myynnissä, mutta jotain neuvostoliittolaista piti saada alle, ostin Ladan. Ajelin sillä rakkauden kesän 2007 ja alun seuraavasta kesästä, kunnes jakohihna katkesi. Mitään vaurioitahan ei tullut, mutta en jaksanutehtinytviitsinyt sitä ihan heti korjata ja auto seisoi osan kesästä. Syksyllä vaihdoin hihnan ja ajelin koslan opiskelupaikkakunnalle talon parkkipaikalle.
Seuraavana vuonna katsastus meni vanhaksi, mutta ajatuksena oli edelleen vähän remontoida pahimpia lahovikoja pois ja katsastaa auto ajoon seuraavaksi kesäksi. Seuraava kesä tuli, ja pari seuraavaakin kesää, mutta leimalle ei ehditty. Sen sijaan pahimpia lahoja tuli hitsailtua pois, rempattua vuotava kaasutin, vaihdettua vuotavat pakosarjan tiivisteet, koritinattua vähän lahoja pois ja muuta pientä. Viimeisimmät huoltotoimenpiteet tein kesällä 2012.
Hyvin alkaneet opinnot keskeytyivät valmistumiseen, ja muutto tuli naapuripaikkakunnalle. Lada jäi vähän puoliluvattomasti vanhan talon parkkipaikalle kasvamaan sammalta ja odottamaan uutta glasnostia. Viime vuodet mielenkiinto on kohdistunut enemmän käyttöauton kunnossapitoon, moottoripyörän huoltoon, talon remontoimiseen, parisuhteeseen ja muuhun tyhjänpäiväiseen, ja Lada on vaipunut unohduksiin.
Viime viikolla kuitenkin odotti postilaatikossa karhukirje maksamattomasta parkkisakosta. Joku oli lopultakin huomannut että jumankauta, Ladan ei pitäisi olla siellä missä se oli. Tästä suivaantuneena painuin eilen hyvän ystäväni kanssa evakuoimaan vanhusta. Näky oli aika lohduton. Renkaat olivat tyhjät, vasen takaovi kasvoi sammalta, konehuoneessa oli linnunpesä. Avain kuitenkin sopi edelleen lukkoihin eivätkä vandaalitkaan olleet kehdanneet noin kauniille autolle mitään tehdä. Pumppailin kumit, pitivät ilmaa. Varoitusvaloja syttyi kun avainta käänsi. Annoin vähän apusähköä, ja ranskalaisen sähkö tuntui kelpaavan neuvostoliittolaisellekin. Startti pyöritti iloisesti, mutta ei edes lupaillut. Kippasin tuoretta bensaa tankkiin. Koetin ryypyttää kaasarin kurkkuun, mutta ei vieläkään lupaillut. Kokeiltiin kipinä, ei näkynyt. Vedin hyppyjohdon akulta puolalle kun epäilin ettei saa sähköä virtalukon kautta, yleismittarikin jäi kotiin joten jännitteet mitattiin katsomalla kipinöikö hyppyjohto. Ei vieläkään. Pyörittelin vähän puolan maadoituksia ja kipinä löytyi. Kokeiltiin taas startata ja jumankauta, lähti käyntiin! Tyhjäkäynti löytyi heti, ei tarvinnut pitää kaasulla käynnissä tai starttailla montaa kertaa. Kokeilin ajaa parkkipaikan ympäri ja kulki eteen ja taakse, vaihteet löytyivät, kytkin kytki ja jarru jarrutti.
Ajeltiin kosla läheiselle, luvallisemmalle parkkikselle odottamaan uutta glasnostia. Vähän oli tahmean tuntuinen ohjaus ja muutenkin hallintalaitteet olivat ryytyneet, tai sitten vuosia kestänyt länsiautoilu on vain pehmittänyt miehen. Nyt pitäisi keksiä mitä tuolle tekisi. Aika, taidot, raha ja viitseliäisyys eivät riitä kunnostamaan tuosta mitään helmeä, joten museorekisteröinnistä on turha haaveilla. Ruman mutta ajokuntoisen tuosta voisi saadakin. Työkaverilla olis maalausvehkeet, jos haluaisi saada vähän vähemmän ruman ulkoasun. Eipä tuosta varmaan kukaan niin paljon maksa, että myydäkään kannattaisi niin kauan kuin vaan on joku paikka missä tuota voi itse pitää. Itsestään se ei kuitenkaan leimakuntoon tule, joten pitäisi ainakin tsekata pohjan nykyinen lahotilanne, herkistellä jarrut, käydä valot, töötit ja pyyhkijän sähköt läpi ja vaihtaa pilalle ruostunut/hapettunut umpio ennen kuin tuota kehtaisi edes käydä ehdottamassa katsastuskonttorilla.
Mutta katsokaa nyt kuinka lutuinen se on.
Edit: Tämä ketju on jatkoa vanhalle ketjulle jossa raportoin raadon vaiheista. Vanha ketju löytyy täältä.
Seuraavana vuonna katsastus meni vanhaksi, mutta ajatuksena oli edelleen vähän remontoida pahimpia lahovikoja pois ja katsastaa auto ajoon seuraavaksi kesäksi. Seuraava kesä tuli, ja pari seuraavaakin kesää, mutta leimalle ei ehditty. Sen sijaan pahimpia lahoja tuli hitsailtua pois, rempattua vuotava kaasutin, vaihdettua vuotavat pakosarjan tiivisteet, koritinattua vähän lahoja pois ja muuta pientä. Viimeisimmät huoltotoimenpiteet tein kesällä 2012.
Hyvin alkaneet opinnot keskeytyivät valmistumiseen, ja muutto tuli naapuripaikkakunnalle. Lada jäi vähän puoliluvattomasti vanhan talon parkkipaikalle kasvamaan sammalta ja odottamaan uutta glasnostia. Viime vuodet mielenkiinto on kohdistunut enemmän käyttöauton kunnossapitoon, moottoripyörän huoltoon, talon remontoimiseen, parisuhteeseen ja muuhun tyhjänpäiväiseen, ja Lada on vaipunut unohduksiin.
Viime viikolla kuitenkin odotti postilaatikossa karhukirje maksamattomasta parkkisakosta. Joku oli lopultakin huomannut että jumankauta, Ladan ei pitäisi olla siellä missä se oli. Tästä suivaantuneena painuin eilen hyvän ystäväni kanssa evakuoimaan vanhusta. Näky oli aika lohduton. Renkaat olivat tyhjät, vasen takaovi kasvoi sammalta, konehuoneessa oli linnunpesä. Avain kuitenkin sopi edelleen lukkoihin eivätkä vandaalitkaan olleet kehdanneet noin kauniille autolle mitään tehdä. Pumppailin kumit, pitivät ilmaa. Varoitusvaloja syttyi kun avainta käänsi. Annoin vähän apusähköä, ja ranskalaisen sähkö tuntui kelpaavan neuvostoliittolaisellekin. Startti pyöritti iloisesti, mutta ei edes lupaillut. Kippasin tuoretta bensaa tankkiin. Koetin ryypyttää kaasarin kurkkuun, mutta ei vieläkään lupaillut. Kokeiltiin kipinä, ei näkynyt. Vedin hyppyjohdon akulta puolalle kun epäilin ettei saa sähköä virtalukon kautta, yleismittarikin jäi kotiin joten jännitteet mitattiin katsomalla kipinöikö hyppyjohto. Ei vieläkään. Pyörittelin vähän puolan maadoituksia ja kipinä löytyi. Kokeiltiin taas startata ja jumankauta, lähti käyntiin! Tyhjäkäynti löytyi heti, ei tarvinnut pitää kaasulla käynnissä tai starttailla montaa kertaa. Kokeilin ajaa parkkipaikan ympäri ja kulki eteen ja taakse, vaihteet löytyivät, kytkin kytki ja jarru jarrutti.
Ajeltiin kosla läheiselle, luvallisemmalle parkkikselle odottamaan uutta glasnostia. Vähän oli tahmean tuntuinen ohjaus ja muutenkin hallintalaitteet olivat ryytyneet, tai sitten vuosia kestänyt länsiautoilu on vain pehmittänyt miehen. Nyt pitäisi keksiä mitä tuolle tekisi. Aika, taidot, raha ja viitseliäisyys eivät riitä kunnostamaan tuosta mitään helmeä, joten museorekisteröinnistä on turha haaveilla. Ruman mutta ajokuntoisen tuosta voisi saadakin. Työkaverilla olis maalausvehkeet, jos haluaisi saada vähän vähemmän ruman ulkoasun. Eipä tuosta varmaan kukaan niin paljon maksa, että myydäkään kannattaisi niin kauan kuin vaan on joku paikka missä tuota voi itse pitää. Itsestään se ei kuitenkaan leimakuntoon tule, joten pitäisi ainakin tsekata pohjan nykyinen lahotilanne, herkistellä jarrut, käydä valot, töötit ja pyyhkijän sähköt läpi ja vaihtaa pilalle ruostunut/hapettunut umpio ennen kuin tuota kehtaisi edes käydä ehdottamassa katsastuskonttorilla.
Mutta katsokaa nyt kuinka lutuinen se on.
Edit: Tämä ketju on jatkoa vanhalle ketjulle jossa raportoin raadon vaiheista. Vanha ketju löytyy täältä.
