Sivu 1/2
VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 14.8.2015 11:33
Kirjoittaja sakke
Syksyllä 2011 oli tullut sekoiltua jo jokunen vuosi muiden merkkien parissa, kun yhtäkkiä keksin avata Nettiauton ja silmiini osui kyseinen 2103. Myyjä, eräs vuosia Virossa työskennellyt herrasmies, oli pitkään ihaillut tätä komennuksillaan ja kun hänelle oli käynyt ilmi, että omistaja oli mennyt edes ja perikunta myymässä autoa pois, niin tämä vaihtoi nopeasti kotimaata ja saapui tänne Albaniaan. Melko nopeasti tämän jälkeen kuitenkin auto sai lopullisen omistajansa, meikäläisen.
Yhteiset neljä vuotta on mennyt pääosin Ladan managerina toimien; sitä on pyydetty jos jonkinnäköisiin paikkoihin ja kaikkeen on toki suostuttu kun sukurutsaa ja kansantanhua ei kukaan ole ehdottanut. Kiitos kaikille täälläkin autoa eteenpäin vinkanneille. Ohessa nopea ja pintapuolinen läpileikkaus tapahtumista.

Tokihan naisiakin joskus kyytiin nousee

Komisario Merivaaran siviilipoliisiautona Kaappari-elokuvassa

Menopeli-lastenohjelmaa ja Max Car Show'ta tultiin ihan kotipihalle asti kuvaamaan

Max Car Show @ MTV MAX

70-luku pikakelauksella -ohjelman kuvauksissa

Joskus joutuu liiallisten hankintojen johdosta ulkoruokintaankin

Nämä pari kuvaa ovat New York Timesin projektista

Tämä ohjelma tulee syksymmällä ulos valtakunnanverkosta.
Re: VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 7.9.2015 10:29
Kirjoittaja sakke
Re: VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 7.9.2015 15:17
Kirjoittaja Uitukki
sakke kirjoitti:

Komisario Merivaaran siviilipoliisiautona Kaappari-elokuvassa
Tupakoitko itse tuossa autossa ja oliko tuo tupakointi autossa pakko tekijöiden saada elokuvaan? Vai eikö haitannut sinua? Toki eihän se parin savukkeen poltto autossa periaatteessa mitään haittaa kun kunnolla tuulettaa. Vakituiseen jos poltetaan niin alkaa haju tarttumaan.
Re: VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 7.9.2015 15:29
Kirjoittaja sakke
En. Ei tuota savustamista etukäteen mainittu, mutta eipä siinä tämmöinen tavis voi käsikirjoitusta oikein lähteä uusiksi rustaamaan ja laskin itsekin että eipä tuo kerta nyt mitään meinaa kun ikkunatkin oli auki. Oli siellä kuvauspaikalla erikseen henkilö, joka tsekkasi ettei autoihin tullut jälkiä jne ja siivosi myös tarvittaessa.
Re: VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 7.9.2015 20:28
Kirjoittaja Uitukki
Minusta aika törkeää ettei kysytä lupaa. Itellä ei tulis mieleenkään polttaa toisen autossa ilman lupaa.
Re: VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 10.9.2015 12:59
Kirjoittaja Ladaritari
Mikään ei ole niin raivostuttavaa jos sotketaan toisen autossa tahalleen tai jos kiellosta huolimatta poltetaan autossa sisällä. Itse olen ollut aina tosi tarkka autoistani ja on muutamia välikohtauksia tullut viikonloppu iltaisin/öisin kun on jotakin kaverin kavereita ollut kyydissä, muutama on pistänyt kysymättä röökin palamaan ja olen nostanut hirveän metelin, kun kiellosta huolimatta ei ole rööki sammunut ja olempa kuullut sellaisenkin lauseen että "mitäs meinasit asialle tehdä?", on Lada pysähtynyt tien sivuun hyvinkin nopeasti ja juippi lentänyt takapenkiltä pihalle. Eihän muutama kerta tosiaan haittaa tee jos on ikkunat auki ja tuollein jonkun elokuvan/ohjelman kuvauksissa, mutta itseäni nyppii hirveästi kun on jotakin autoa suurella vaivalla pitkään rakentanut ja sitten tulee joku maailmanomistaja takapenkille sotkemaan ja haisemaan, se on kyllä ihan kunnolla punainen vaate härälle...
Re: VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 24.9.2015 9:39
Kirjoittaja sakke
Ylimääräisten talousmarkkojen pitäminen PayPal-tilillä eskaloitui irtovalkosivujen ostamisen muodossa. Jokunen on jo nutissut, että ei tämmöisiä voi 70-luvun autoon asentaa. Minun mielestäni varsin maukkaan näköiset, kunhan nyt ensin saa tukevasti kiinni. Taitaa samalla mennä vanteet puhallutukseen ja maaluuseen.

Re: VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 24.9.2015 11:04
Kirjoittaja Ladaritari
Kyllä nuo valkokylkiset renkaat minun silmään ainakin näyttävät tosi hyvältä

Re: VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 24.9.2015 13:20
Kirjoittaja Tommisatta91
On kyllä varsin komian näköset, suorastaan kauniit tuossa(kin) autossa

mistä muuten hommasit nuo

itelle kans ajatellu valkosivuja ja aitoja valkosivurenkaitakaan ei ihan raaski ostaa

Re: VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 24.9.2015 14:33
Kirjoittaja Uitukki
Hyvin sopii myös minun mielestäni tuplikseen nuo kun muotoilu on aika -60-lukulaista vielä. Kanttikseen en enää laittaisi.
Re: VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 24.9.2015 14:39
Kirjoittaja Tommisatta91
Nyrkkisääntönä voitaneen pitää sitä, että jos autossa on muutakin pyöreää muotoilua kuin renkaat niin valkosivut sopii tyyliin..?

Re: VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 24.9.2015 15:39
Kirjoittaja t tulppu
Mullain Oli 79 mallia vuotta Yks ja kaks...Melkein Musta tai Jonkun sotkos Mutta hyvin vaihtoi väriä kelien ja katselu kulmien mukaan,, Enkä tarkoita ruoste kukka värin vaihtoa.. Mutta tykkään tästä mallista ihan Jonkin verran. Että todella hieno on tuo Sinun Autosi..
Re: VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 24.9.2015 15:39
Kirjoittaja t tulppu
Tuplat tuplalampulle..
Re: VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 24.9.2015 19:49
Kirjoittaja sakke
Kiitos vaan positiivisista kommenteista.
Tommisatta91 kirjoitti:mistä muuten hommasit nuo
Tuolta. Muutama päivä tilauksesta DHL:n lähetti koputtelikin jo ovella.
Uusi kromimaskikin on nyt tilauksessa ja saapunee vielä tänä vuonna.
Re: VAZ-2103 - 1979 - "KAX-103"
Lähetetty: 25.9.2015 10:36
Kirjoittaja t tulppu
https://www.facebook.com/75182847487365 ... 50/?type=3
Suunnilleen tämän värinen, jos sattuu kuva aukeamaan..