2002 Samaran pelkääjän jalkatilassa napsuu rele

Etuvetoiset Ladat: Samara, 110 ja 117/119 eli Kalina ja muut uudet Ladat.
Vastaa Viestiin
audiq
Viestit: 967
Liittynyt: 5.9.2005 16:17
Paikkakunta: Tuusula

2002 Samaran pelkääjän jalkatilassa napsuu rele

Viesti Kirjoittaja audiq »

Vuosihuoltoa tein -02 Samaraan ja huomasin koeajolla, että pelkääjän jalkatilasta kuuluu releen napsutusta. Lähinnä tuota ilmeni, kun peruutti ja jarrutti, niin juuri ennen pysähdystä kuului napsuntaa.

Myös eteenpäin ajaessa ja juuri ennen pysähdystä napsahti rele joskus, mutta selkeästi harvemmin kuin pakilla. Ja vauhdin himmasin voimistuvalla jarrutuksella. Rullaavammissa pysähdyksissä ei ääntä kuulunut. Napsahtelu oli epätasaista rytmiltään. Viittaisi siis kontaktihäiriöön.

Lähimpänä napsutus tuntui olevan pelkääjän jalkatilassa olevaa päärelettä. Ilmeisesti tuon releen napsahtelu pitäisi kuitenkin ilmetä muinakin ongelmina.

Enempää en autoa tällä kertaa kuitenkaan katsonut järkeväksi tutkia, ettei vikadiagnoosia tehdessä synny ECM:n muistiin vikakoodeja, jotka haittaisivat lähipäivinä edessä olevaa katsastusta.

Maajohtoja yritin kuitenkin kuikuilla ja akulta lähtevät kaksi kappaletta tarkistin, sekä nokka-akselin asentotunnistimen alle tulevan muutaman johdon nipun. Lisäksi jarrutehostimen paikkeille, tulipeltiin tulevan yhden mustan johdon.

Kävi myös mielessä, että kun auton ruiskun yhteydessä (ilmeisesti Bosch MP7.0) mainitaan "epätasaisen tien tunnistin", että voisikos tuollainen toiminto pitää jotain ääntä aktivoituessaan, mutta ilmeisesti ei.
Ilmeisesti toiminnon tarkoitus on kertoa ECM:lle, että sylinterikohtaiset erot käynnissä johtuvat vaikka nimishiehen kiharoista, eikä ongelmista moottorissa.
Avatar
Sdelano v SSSR
Viestit: 2282
Liittynyt: 12.4.2006 1:00
Paikkakunta: Montemurlo/Zelenogorsk/Johanssons

Re: 2002 Samaran pelkääjän jalkatilassa napsuu rele

Viesti Kirjoittaja Sdelano v SSSR »

Terve!

Syystä en osaa sanoa muuta, kuin että epätasaisen tien anturi - ja sen toiminnan seuraukset -ovat ainakin minun korviini kantautumattomat. (Tosin se ei paljon todista, kun olen kymmeniä vuosia ajanut moottoripyörillä, harrastanut ampumista ja olen vielä tuliasemapuolen tykkimies, joten en onneksi kaikkea naputusta kuule:) )

Arviosi epätasaisen tien anturin merkityksestä on sama kuin minun.

Päärele ohjaa seuraavia toimia:

- moottorinohjausyksikkö (jolle tulee eri kautta myös jatkuva akkujännite)
- bensiinipumpun rele (ohjausvirta)
- jäähdyttimen puhaltimen rele (ohjausvirta)
- 1. happianturi
- 2. happianturi
- bensiinisuuttimet
- ilmamassa-anturi
- ajonopeusanturi
- polttoainehöyryventtiili
- nokka-akselin asentotunnistin

joten pääreleen kontaktihäiriöt mahdollisesti ilmenisivät muutenkin kuin napseena.

Ne kaksi muuta relettähän ovat bensiinipumpun ja jäädytyspuhaltimen.

Kaikki edellä kirjoitettu perustuu oletukseen, että Samara on kuten Euro 3 110-sarjalainen.

menestystä

SvS
Sdelano v SSSR

***

Neuvostoliittolaista - siis erinomaista!
Avatar
Voitto
Viestit: 187
Liittynyt: 11.3.2004 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: 2002 Samaran pelkääjän jalkatilassa napsuu rele

Viesti Kirjoittaja Voitto »

Omassa -02 samarassani napsuu myös aika ajoin pelkääjän jalkatilassa.
Olen ajanut tuolla nyt onnellisesti lähes 100000 ajoittaisia napsauksia
kuunnellen, ilman että mieleenikään olisi tullut että kyse voisi olla viasta.

Jos kyse olisi viasta, niin eiköhän se olisi jo tuolla kilometrimäärällä
ilmennyt jotenkin muutenkin kuin napsauksina :)
Voitto
audiq
Viestit: 967
Liittynyt: 5.9.2005 16:17
Paikkakunta: Tuusula

Re: 2002 Samaran pelkääjän jalkatilassa napsuu rele

Viesti Kirjoittaja audiq »

Kiitoksia vastauksista!

Mukava kuulla, että toinenkin napsuva yksilö löytyy. Huoltamallani yksilöllä seuraava rajapyykki on 30tkm, joten aika vähän ajettu yksilö vielä ja taisi olla ensimmäinen isompi huolto autoon.

Koska en itse kyseisellä autolla aja, niin ei ole tietoa, onko ominaisuus vaivannut autoa kuinka kauan. Vakikäyttäjä taas kuuntelee radiota mielummin kuin napsutuksia ja nitinöitä, niin ei hänkään osannut asiassa minua valaista.

Ladan kohdalla tuollaista voisi vielä jossain määrin pitää ominaisuutenakin. Kun ymmärtääkseni se ruiskutusjärjestelmä on hieman pakkoympätty autoon. Joten sen takia ohjaamoon saattaisi kuulua ääniä, joita ei muissa samaa ruiskutusjärjestelmää käyttävissä autoissa kuulu.

Tuli myös mieleen, että mahtaakohan ECM olla kyseisten releiden lähettyvillä? Kun vaikka sormi pääreleellä napsutus tuntui selvimmin, niin en ole aivan varma, että kuuluuko ääni siitä. Jäi sellainen tunne, että välttämättä ei. Eli jos yksikään rele ei napsu, niin mikä sitten voisi napsutuksen aiheuttaa ja olisi lähimpänä kiinnityksiltään päärelettä? -Tulee mieleen ECM.
Avatar
Sdelano v SSSR
Viestit: 2282
Liittynyt: 12.4.2006 1:00
Paikkakunta: Montemurlo/Zelenogorsk/Johanssons

Re: 2002 Samaran pelkääjän jalkatilassa napsuu rele

Viesti Kirjoittaja Sdelano v SSSR »

Terve!

Ohjausyksikkö on joko keskikonsolissa suoraan kaasupolkimen oikealla puolen (110-srj) tai hanskalokeron alla (Samarat). Releet ovat käytännössä aivan yksikön vieressä.

SvS
Sdelano v SSSR

***

Neuvostoliittolaista - siis erinomaista!
audiq
Viestit: 967
Liittynyt: 5.9.2005 16:17
Paikkakunta: Tuusula

Re: 2002 Samaran pelkääjän jalkatilassa napsuu rele

Viesti Kirjoittaja audiq »

Ok, kiitos.
Nyt on taas vuodeksi rekisteriotetta, että ei kai tässä muuta kannata tehdä kuin jäädä seurailemaan tilannetta. Täytyy viimeistään seuraavassa huollossa vielä kuulostella ihan mielenkiinnosta apumiehen kanssa sitä napsutusta.
Avatar
Voitto
Viestit: 187
Liittynyt: 11.3.2004 11:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: 2002 Samaran pelkääjän jalkatilassa napsuu rele

Viesti Kirjoittaja Voitto »

audiq kirjoitti: Mukava kuulla, että toinenkin napsuva yksilö löytyy.
Siis pitää tarkentaa että ei se oma samarani koko ajan napsu
vaan silloin tällöin sieltä jalkatilasta kuluu yksittäinen napsahdus.

Myös aina silloin, jos laitan virran päälle, mutta en starttaa
samantien, kuuluu reilun sekunnin kuluttua yksittäinen napsahdus.
Voitto
audiq
Viestit: 967
Liittynyt: 5.9.2005 16:17
Paikkakunta: Tuusula

Re: 2002 Samaran pelkääjän jalkatilassa napsuu rele

Viesti Kirjoittaja audiq »

Juu, satunnaista on napse täälläkin. Lähinnä ilmenee tosiaan hieman reippaammassa jarrutuksessa/pysähdyksessä. -Silloin useammin, muulloin hyvin satunnaisesti.

Tuota sekunnin kuluttua kuuluvaa napsausta en huomannut kuunnella, mutta olettaisin sen kuuluvan autossasi bensapumpun releestä.
Avatar
Lada Scandinavia
Viestit: 1654
Liittynyt: 12.7.2005 18:17
Paikkakunta: Turun tienoo

Re: 2002 Samaran pelkääjän jalkatilassa napsuu rele

Viesti Kirjoittaja Lada Scandinavia »

Nyt minäkin olen alkanut kuulemaan jotain tasaista napsutusta Samarassani (1500i -96) ja välistä hiljenee tai peräti loppuu, mutta en tiedä mistä ääni tulee.
Kun pidän radiota päällä, en kuule mitään napsutuksia. :D
Kun radio päällä ja laitan vilkun päälle, niin radion valot alkaa himmetä ja kirkastua.
audiq
Viestit: 967
Liittynyt: 5.9.2005 16:17
Paikkakunta: Tuusula

Re: 2002 Samaran pelkääjän jalkatilassa napsuu rele

Viesti Kirjoittaja audiq »

Nyt ollaan kenties jäljillä. Liittyen myös tähän.
Oli ilmestynyt vikakoodi lämpötila-anturin liian alhaisesta signaalista (P0117).
Edelleen OBD-lukija näytti moottorin lämpötilatiedon olevan uskottava. MUTTA, vääntelemällä lämpöanturin johtoja sain lukijan näyttämään moottorin lämpötilaksi -38 astetta.

L-anturin johto on kiertänyt ihan tehtaan jäljiltä johtosarjan alakautta, eli pitempää reittiä. Laitoin johdon kulkemaan yläkautta, eli lyhyintä reittiä ja sen jälkeen en edes johtoja vetämällä saanut signaalia katoamaan. Koeajolla ei enää releen naksutusta hanskalokeron alta kuulunut.

Oletettavasti siis signaali on pätkinyt satunnaisesti uudesta asti. Kuitenkin niin lyhyesti, että vikakoodia pätkäisy ei ole aiheuttanut, eikä koodinlukija ole kerennyt mukaan, koska anturitieto on näkynyt lukijan päässä uskottavana. Lisäksi pätkiminen on ollut niin satunnaista, että se on hankaloittanut vikapaikan paikallistamista.

Oletettavaa myös on, että pätkinyt anturitieto on kuormittanut flektin relettä huomattavasti. Kuitenkin jää toistaiseksi kysymysmerkiksi, että miksi uusi rele jätti myös flektiä pyörimään. Voisi olettaa, että kyseessä on kärkien hitsaaminen, mutta ei uuden releen uskoisi heti hitsaavan kärkiä kiinni, kun alkuperäinenkin on 30A perusrele.

Koska anturitieto pysyi uskottavana johtojen retuuttamisesta huolimatta, niin en alkanut purkamaan johtosarjaa. Jos ongelmia edelleen ilmenee, niin vaihdan uuden lämpöanturin ja pätkän matkaa johtoja johtosarjaan.
Avatar
pressa
Viestit: 10174
Liittynyt: 25.9.2003 13:23
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: 2002 Samaran pelkääjän jalkatilassa napsuu rele

Viesti Kirjoittaja pressa »

06 Helmi 2012 pressa kirjoitti:Tai sitten ne anturinjohdot ovat rikki, ei olisi ensimmäiset murentuneet johdot...
Noin 15cm päästä liittimestä siitä kangas-sukan alta löytyy yleensä vika kohta.
audiq
Viestit: 967
Liittynyt: 5.9.2005 16:17
Paikkakunta: Tuusula

Re: 2002 Samaran pelkääjän jalkatilassa napsuu rele

Viesti Kirjoittaja audiq »

Meinaatko kohtaa, jossa nämä kaksi johtoa yhdistyvät muuhun johtosarjaan? 15 senttiä anturilta on jo paksun johtonipun sisällä.

Muistan kyllä sinun maininneen aiemminkin katkeilleista johdoista ja se ajatus mielessä retuutinkin johtoja. Rele naksahtaa lyhyestäkin signaalin katseamisesta, että seuraillaan releen toimintaa. Tarvittaessa uusitaan johtoja.
Avatar
pressa
Viestit: 10174
Liittynyt: 25.9.2003 13:23
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: 2002 Samaran pelkääjän jalkatilassa napsuu rele

Viesti Kirjoittaja pressa »

Liittimen kärjestä mitaten eli ei aivan paksuun nippuun mene. Tai voihan tämä minun arviomitta heittää kuten kävi http://www.ladakerho.fi/ladaboard/viewt ... cm#p318205 2012 kun korjattu kohta löytyi 12cm päästä ja oli uudelleen hajalla. Sitä kangas sukkaa joutuu purkamaan johtojen päältä pois. Itse laitoin silikonikumijohtoa anopin samaraan ja hivenen pidemmän pätkän (purkasin liittimen ja sieltä asti nippuun) ja enää ei lämmöstä eriste kovetu/murene.
Vastaa Viestiin