Ongelmia Samaran startissa

Etuvetoiset Ladat: Samara, 110 ja 117/119 eli Kalina ja muut uudet Ladat.
Vastaa Viestiin
Laupias

Ongelmia Samaran startissa

Viesti Kirjoittaja Laupias »

Moi,

Vm. 2000 Samaran kanssa kävi seuraavasti.
Starttasin auton käyntiin ja se sammui heti, kun en antanut sille kaasua. Näinhän joskus käy.
Tällä kertaa kävi kuitenkin myös niin, että startti jäi pyörimään, kuitenkin siis siten ettei se pyörittänyt konetta.
Vaikka kääntelin miten avainta virtalukossa, en saanut starttia pysähtymään.
Menin nykimään sulakkeita irti, mutta eipä siitä ollut paljon hyötyä, kun niin tiukassa ovat ja ei mitään tietoa mikä niistä starttiin vaikuttaa.
Parin minuutin kuluttua käynnistyksestä starttimoottori lopulta hyytyi. Vieno savukiehkura nousi startin suunnalta. Aika kuumana varmaan kävi ja päättelin, että paskaksi meni.
Tämän jälkeen startti oli täysin kuollut. Vetämällä auto kuitenkin lähti käyntiin ja sain ajettua kotiin.

Startin hajoaminenhan oli siis vain oire jostain.
Onko kyse siitä, että virtalukossa on vikaa? Joskus aiemmin on käynyt niinkin, että startatessa ei ole tapahtunut yhtään mitään. Startti ei ole yrittänytkään, eikä avaimen pyörittely ole vaikuttanut mitään.
Puolen tunnin tai pidemmän tauon jälkeen kun on yrittänyt uudestaan, niin auto on lähtenyt käyntiin moitteetta. Näitä on sattunut muutaman kerran vuosien varrella, mutta vähemmän vahingollistahan se on ollut noin päin (jos ei ole kiire).

Ostin eilen uuden startin ja asensin paikalleen. En kuitenkaan uskaltanut sitä vielä kokeilla, koska pelkään että käy samoin kuin edellisen kanssa.
Haluaisin kokeilla lähteekö auto käyntiin, mutta siltä varalta, että startti taas jumii pyörimään, pitäisi tietää mikä sulake tai rele pitää repiä irti, jotta startin saa pysähtymään.

Kysymyksiä:
1. Onko vika nimenomaan virtalukossa? Mikäli on, kuinkahan voi korjata?
2. Minkä sulakkeen/releen poistamalla startin saa tarvittaessa pysähtymään?

-Laupias
Avatar
Sdelano v SSSR
Viestit: 2282
Liittynyt: 12.4.2006 1:00
Paikkakunta: Montemurlo/Zelenogorsk/Johanssons

Re: Ongelmia Samaran startissa

Viesti Kirjoittaja Sdelano v SSSR »

Terve!

Mahdollisia vikoja ovat ainakin virtalukon kosketuspintojen juuttuminen (hitsautuminen) toisiinsa sekä sama vika solenoidissa. Virtalukko todennäköisempi "syyllinen". Korjattavissa järkevimmin vaihtamalla virtalukon ns. pohja.

Kytkentäkaavio http://www.ladakerho.fi/ladaboard/viewt ... 13&t=33590

Käynnistysmoottori pysähtyy irrottamalla akun maakaapeli. Jos itse autonmoottori on käynnissä, on se sammutettava ensin, tarvittaessa vaihteella.

menestystä

SvS
Sdelano v SSSR

***

Neuvostoliittolaista - siis erinomaista!
Laupias

Re: Ongelmia Samaran startissa

Viesti Kirjoittaja Laupias »

Kiitos vastauksesta.

Akun kaapelin irroitus toki pysäyttää kaikki sähkölaitteet, mutta se ei ehkä onnistu kovin nopeasti tilanteen ollessa päällä, kun työkalujakaan (hylsyavainta) ei ole välttämättä käsillä.
Nopeasti tilanteessa pitäisi kuitenkin toimia siitä päätellen kuinka äkkiä tuo entinen starttimoottori hyytyi.
Joten onko joku muu keino olemassa?

Virtalukkoa myy paikallinen varaosaliike ~40€:n hintaan.
Onko se paha vaihtaa? Uuden virtalukon mukana tullee myös uusi avain. Sehän on pakko vaihtaa, eikö niin?

-Laupias
Avatar
Sdelano v SSSR
Viestit: 2282
Liittynyt: 12.4.2006 1:00
Paikkakunta: Montemurlo/Zelenogorsk/Johanssons

Re: Ongelmia Samaran startissa

Viesti Kirjoittaja Sdelano v SSSR »

Terve!

Virtapiirin katkaisemiseksi on lukuisia keinoja, suosittelen yhä akkukaapelin irrotusta; muut keinot ovat käsittääkseni hitaampia tai niissä joutuu käsittelemään jännitteisiä osia (oikosulkuvaara). Akkukenkä kannataa tietysti "herkistää" etukäteen ja pitää sopivat "sorkkaraudat" käsillä.

Virtalukon "pohja" on lukko-osan käyttämä kytkentäkappale, jonka vaihtaminen ei edellytä itse lukon eikä avaimen vaihtoa.

Juttua vaikka kuinka paljon etsi-toiminnolla hakuehdolla virtalukon pohja.

menestystä

SvS
Sdelano v SSSR

***

Neuvostoliittolaista - siis erinomaista!
Avatar
Jaakkima
Ylläpito
Viestit: 2680
Liittynyt: 24.9.2003 17:08
Paikkakunta: Kotka
Viesti:

Re: Ongelmia Samaran startissa

Viesti Kirjoittaja Jaakkima »

Sdelano v SSSR kirjoitti:Terve!
Virtalukon "pohja" on lukko-osan käyttämä kytkentäkappale, jonka vaihtaminen ei edellytä itse lukon eikä avaimen vaihtoa.
Ei välttämättä tarvitse vaihtaa, mutta virtalukon pohjan vaihto vaatii virtalukon irroituksen!
Kalusto:
Lempi

КОПЕЙКА
Connecting People
Smoppi
Viestit: 1160
Liittynyt: 8.4.2012 15:42
Paikkakunta: Lapinlahti

Re: Ongelmia Samaran startissa

Viesti Kirjoittaja Smoppi »

Ei sitä akun miinusjohtoa ole pakko kiristää siihen paikoilleen. Jätät sen löysälle ja jos startti jää pyörimään niin nyppäät sen johdon irti ihan käsin.
☭☭☭☭☭☭☭☭☭☭
Lada Samara 1500i -96
Tunturi Tiger Aqua -89
+ muita hienoja vehkeitä
Avatar
Jouska
Viestit: 3007
Liittynyt: 24.9.2003 10:33
Paikkakunta: Esboo

Re: Ongelmia Samaran startissa

Viesti Kirjoittaja Jouska »

Moi,

Virtalukoissa voi kai olla eroja jos on uudempi Samara jossa siis ajonestolaite??

Virtalukko helppo vaihtaa vanhassa Samarassa kunhan saat auki ne alumiini niitti/ruuvi kiinnitys yhdistelmät irti ohjauspylväästä, jotka ainakin tässä omassa autossa oli. Itse sain ne niitti/ruuvit nopeasti auki poraamalla ehkä 3mm poranterällä niitinpäästä puolen sentin syvyyteen ,sitten kallistin poraa hieman ja kytkin terän pyörimään auki päin. Alumiini jutskat aukenivat iloisesti, eikä ne varmaan kovaa olletkaan kiinni.

Tosiaan, uudemmassa Samaran virtalukossa taisi olla enemmän niitä johtimia kuin vanhassa Samarassa.
***************************************************************
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
Laupias

Re: Ongelmia Samaran startissa

Viesti Kirjoittaja Laupias »

Auto ainakin käynnistyi uudella starttimoottorilla, eikä jäänyt tällä kertaa startti edes tyhjää pyörimään.
Nyt pitäisi vain saada se virtalukko irrotettua, jotta saisi uuden tilalle.

Kuten Jouska kirjoitti, siellä on neljä kappaletta pultteja, joilla virtalukko on ohjauspylvään ympärille kiinnitetty.
Yritin yhtä porata, muttei siitä oikein mitään tullut. Olisiko pari milliä terä uponnut, mutta sitten ei millään.
Onkohan mulla vääränlainen terä, vai mikä siinä menee pieleen, kun Jouskan mukaan pitäisi niin helposti aueta :?

-Laupias
Avatar
Jouska
Viestit: 3007
Liittynyt: 24.9.2003 10:33
Paikkakunta: Esboo

Re: Ongelmia Samaran startissa

Viesti Kirjoittaja Jouska »

Moi,

Sitten voit yrittää käyttää vaikka muita väkivaltaisia konsteja. Minulla on sen verran vanha Samara että siinä oli vaan kaksi isompaa niittiä. Olivat ehkä vuosikymmenten saatossa jo löystyneet joten irtosivat helposti.

Tosiaan, jos sulla on ne pulteilla kiinni niin sitten ei kannata porailla. Minulla oli siellä alumiininiitit.
***************************************************************
EX- VAZ 21093 1,5i 51kW Cross over vm1995/2011, GM-ruisku, Euro-S sisustus, korotettu alusta.
Avatar
pressa
Viestit: 10174
Liittynyt: 25.9.2003 13:23
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Ongelmia Samaran startissa

Viesti Kirjoittaja pressa »

Laita 6mm mutteri pultin päähän ja hitsillä täppäät se siitä reiästä kiinni, sitten vain 10mm avaimella ruuvaat auki.
audiq
Viestit: 967
Liittynyt: 5.9.2005 16:17
Paikkakunta: Tuusula

Re: Ongelmia Samaran startissa

Viesti Kirjoittaja audiq »

Jos startti jää pyörimään tyhjää, niin voisi olettaa vian olevan startin päässä. Virtalukolta päälle jäävä +50 oletettavasti jättäisi myös koneen pyörimään. Starttihan ei missään tilanteessa jää pyörimään pelkästään itsekseen, jos se on ehjä.

Kyseessä ilmeisesti jokin huonommin pidetty yksilö, koska ruiskukoneen pitäisi jäädä aina ensimmäisellä käyntiin ilman kaasulla kikkailua. Jos joku on mennyt starttia väärin rasvailemaan, niin se saattaa aiheuttaa muuten mekaanisesti ehjässä startissa jumimisia. Lisäksi huono akku kuormittaa solenoidin kärkiä, joka myöskin saattaa vaikuttaa asiaan.

Esimerkiksi Puuilossa on näkynyt akunkenkää, jossa on käsin kierrettävä päävirtakytkin. Taitaa olla ranskalaisista autoista tehtaan jäljiltäkin ollut tuollaisia kenkiä. Autossa kuin autossa olisi ihan hyvä olla tuollainen kenkä. Varmaan monesta muustakin paikasta löytyisi, kun vaan osaa etsiä tai kysyä sellaista. http://kauppa.motonet.fi/images/app/4/big/481830.jpg
Laupias

Re: Ongelmia Samaran startissa

Viesti Kirjoittaja Laupias »

Moi,

Vaikka audiq heittikin epäilyksen varjon koko virtalukon viallisuuden ylle, se on joka tapauksessa nýt vaihdettu.
Kun hitsausvälineitäkään ei ollut saatavilla, avasin pyöreäkantaiset virtalukon kiinnityspultit tekemällä niiden kantaan Einhellin monitoimityökalulla uran ja avaamalla ne sitten meisselillä.
Aika näppärästi lopulta lähtivät, kun vain sopiva työkalu löytyi. Ihmettelen vain mikä on ollut ajatuksena kun ko. pulteilla on virtalukko tehtaalla asennettu.

Nyt voinee auton viedä katsastukseen, jonka jälkeen pitäisi ainakin vaihtaa vetonivelen revennyt suojakumi (&nivel).

Kiitoksia kaikille kommenteista tällä erää.

-Laupias
Avatar
pressa
Viestit: 10174
Liittynyt: 25.9.2003 13:23
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Ongelmia Samaran startissa

Viesti Kirjoittaja pressa »

Laupias kirjoitti:Ihmettelen vain mikä on ollut ajatuksena kun ko. pulteilla on virtalukko tehtaalla asennettu.
No oletetaan että tehdäs olisi laittanut virtalukon kiinni siipimuttereilla.
Kuva
Niin kuinka helppo olisi auto varastaa. Lukko irti jolloin rattilukko vapautuu ja sitten vain pyöräyttää "pohjaa" ja auto olisi käynnissä ja ajettavissa. Tässä on syy miksi se on kiinni katkopulteilla.
Vastaa Viestiin