köyhiä patentteja?
Re: köyhiä patentteja?
Lada merkki tinasta valettuna:
Otetaan jonkun peltipakkauksen kansi.Esimerkiksi Limonce likööripakkauksen kansi käy koska se on soikea ja noin 5X8cm:n kokoinen.Naputellaan kannessa oleva teksti tasaiseksi.Merkataan teksti "LADA" tussilla peilikuvana kannen sisäpuolelle.Naputellaan tuurnalla puuta vasten siten että teksti tulee kuopalle pintaan nähden.Valetaan kanteen kerros uudenvuodentinaa.Ennen tinan jämähtämistä laitetaan 2kpl koneruuveja tinaan kanta edellä.Ruuvien kohdistukseen voi tehdä jonkinlaisen sabluunan koska niin käy homma helpommin.Lopuksi hionta ja maalaus oman maun mukaan.Kiinnitys prikoilla ja muttereilla.

Kevyen taulun kiinnitys kipsilevyseinään:
Otetaan yksi 6mm:n nailontulppa.Samoin otetaan tasapäinen ruuvimeisseli,jonka terän halkaisija on 6mm.Kaiverretaan kohtisuoraan haluttu reikä.Laitetaan proppu reikään.Ruuvataan ruuvi varoen että proppu ei tipahda seinän väliin.Laitetaan taulu roikkumaan.

WC-pytyn vesisäiliön pintahikoilun estäminen kun pytty sijaitsee kosteissa tiloissa.
Suljetaan pytyn vesihana.Vedetään WC.Otetaan pytyn päälykansi pois,tarvittaessa täyttömekanismi.Kuivataan.Liimataan pytyn sisäpuolelle noin 10 mm paksu solumuovi.Annetaan kuivua.Sisäkalut paikalleen.Hana auki.
Toiminta.
Solumuovi estää kylmän huuhteluveden jäähdyttävän vaikutuksen keraamiseen lasitettuun ulkopintaan.Samalla estyy pinnasta valuvan kosteuden valuminen lattialle.

Kuulokkeiden johdon korjaaminen 3 -napaisesta johdosta 4 -napaiseksi.
Katsotaan kuulokkeiden "kaiuttimista" napaisuus.Porataan johdonmentävä reikä kuulokkeiden alareunaan.Otetaan 4-napaista johtoa jonka toinen pää tinataan urosplugiin.Kaksi yhteistä plugin kärkeen.Loput vapaisiin liittimiin.Kuulokkeille tuleva johto halkaistaan 30cm ennen päätä ja tämä halkaisukohta vahvistetaan kutistemuovisukalla.Kaapelit työnnetään poratuista rei-istä sisään ja solmu vedonpoistajiksi.Plugin kärjeltä lähtevät johtimet tinataan "kaiuttimien miinuksiin".Vapaat johtimet plussiin. Kuunnellessa kaiuttimilla käännetään balanssi oikealle.Kuunnellaan mistä puolelta singnaali kuulokkeilla kuuluu.Laitetaan tähän merkki "R".Toiseen merkki "L".

Tulitikkupyssyn rakennusohje:
http://poxe.ru/2007/09/03/spichkostrel_ ... hepki.html

Samara. Suomesta ja Venäjältä. Sputnikista Euroon.
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
«Хотели как лучше, а получилось как всегда»
Re: köyhiä patentteja?
Jumiutuneen patteriventtiilin toiminnan herkistely kahdella vasaralla,vanha putkimiesten konsti.
Jos vesikiertopatteri ei ala lämmittään vaikka ilmaus on tehty voi olla patteriventiilin sydänosa jumissa.Otetaan termostaattiyksikkö pois naputellaan patteriventtiilin runkoon vasaralla toista vasaraa vasteena käyttäen.Usein säätöhana avautuu ja vesi alkaa kiertää.Silloin voikin jo termostaatin laittaa paikalleen.

Lihapullien paisto ilman paistinpannua: Otetaan vähän levyä isompi pala foliota ja asetetaan se suojaksi levyn päälle. Sitten vaan levy päälle ja lihapullat siihen....avot. Myös ne peltiset lieden suojukset toimivat hyvin, mutta siinäkin tarvitaan foliota, koska muuten lihapullista tulee liian rautainen olo 

Voephan se olla niinnii tae suattaahan se olla olematakkii...
Re: köyhiä patentteja?
Löysän pallonivelen kiristys:
Etsitään sopivankokoinen hylsy,mieluummin 12 kulmainen.Tunkataan pullotunkilla hylsy kartioon niin nivel kiristyy.Jos jää pahoja kuoppia niin täytetään ne plastic-paddingillä ja hionnan jälkeen maalataan mustiksi.

Useiden kuution (1000l) muovisäiliöiden kuljettaminen pakettiautolla:
Lämmitetään säiliön kylkiä ja kantta nestekaasuliekillä ja painetaan kasaan trukin piikeillä alahanan ollessa avattuna .Ennenkuin piikit nostaa ylös laitetaan alahana kiinni niin säilö ei täyty uudelleen.Kuljetuksen jälkeen lämmitetään taas säiliötä ja täyttöaukkoon poratusta 5mm:n reiästä lasketaan pistoolilla paineilmaa säiliön sisään kunnes se on saavuttanut alkuperäisen muotonsa.Jos säiliössä on alunperin ollut räjähdysvaarallista liuotinta voi turvallisuussyistä liekityksen jättää pois.

Naapurin isäntä kauan sitten paikkasi bensakanisteria, lämmitti tulitikun liekillä muovipöntön pintaa. Pamaus kuului, kanisteri saunan nurkalla, isäntä istuskeli pihanurmella.
warre 353w sedan,
Re: köyhiä patentteja?
Tervehdykset toivottelen.
Vanha konsti jota käytettiin vuosikymmeniä sitten. Porattiin nivelen peltiosaan reikä, johon laitettiin rasvanippa jos ei ollut ennestään nippaa. Rasvaprässillä pumpattiin nipasta Plastikpadinkia tai jotain muuta kittiä nivel täyteen. Jovain tuli tiukka nivel, melkein tiukempi kuin uusi.

Meijän Ukki tietää vanhasta Ladasta melkein kaiken, kun sen velipoika on nähnyt jälet 

Re: köyhiä patentteja?
Cd-radion päältäladattava cd-pesän kansi ei pysy kiinni,mutta kannen alla oleva mikrokytkin ohjaa cd-soitinta:
-laitetaan jokin painava esine kannen päälle cd:tä soitettaessa
-tehdään pellistä pieni salpa joka kiinnitetään ruuvilla kannen viereen.Käännetään tämä salpa kannen päälle cd:tä soitettessa.
Rikkinäisen cd-radion päältä avattavaa cd-pesää voi käyttä autossa tarvikelokerona.Sen saa upotettua esimerkiksi oviverhoiluun.Lähes huomaamattoman siitä saa käyttämällä kannessa samaa verhoilua kuin ovessa.

Jousilla varustetun runkopatjan tuuletus:
Tehdään runkopatjan päätyyn pölynimurin putken mentävä reikä.Työnnetään pölynimurin letku patjan sisään.Laitetaan pölynimurin letku pölynimurin takapään puhallussuuttimeen ja pölynimuri päälle.Pölynimuri puhaltaa lämmintä ilmaa patjan sisälle ja kosteus haihtuu.Puhalluksen voi jättää esimerkiksi kaupassa käynnin ajaksi lauantaiaamuisin.

Helpompi tapa:Jaska HKI kirjoitti:Jumiutuneen patteriventtiilin toiminnan herkistely kahdella vasaralla,vanha putkimiesten konsti.
Jos vesikiertopatteri ei ala lämmittään vaikka ilmaus on tehty voi olla patteriventiilin sydänosa jumissa.Otetaan termostaattiyksikkö pois naputellaan patteriventtiilin runkoon vasaralla toista vasaraa vasteena käyttäen.Usein säätöhana avautuu ja vesi alkaa kiertää.Silloin voikin jo termostaatin laittaa paikalleen.
- Termostaatin kiintoanturi pois.
- Painetaan karaa vesipumppupihdeillä muutamia kertoja.
- Kiinnitetään kiintoanturi.
Re: köyhiä patentteja?
Vaatenyyttien kuljettaminen henkilöautolla.
Laitetaan vaatteet jätesäkkiin.Puristetaan säkki vaatteineen köntsähtämällä polvilleen jätesäkin päälle ja imemällä pölynimurilla ilmat pois.Lopuksi solmu tai jos se ei onnistu niin nippuside niin nyytti säilyttää muotosa ja vie vähemmän tilaa.