Sama homma se on muillakin siellä asikaspalvelussa. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun sai odottaa lähemmäs 3 varttia ennen, kun puhelimen toiseenpäähän sai edes ihmisen

Tuleehan niitä tuloja johinkin virmaan noinkin, kun puhelinlaskut kasvaa tyhjää "musiikin" pskaa kuunnellessa prkl.
Söin sanani ja siirryin takaisin aiemmin kiroamaani soneraan, kun saunalahden toiminta hiipui/lässähti kerrasta ukkosenjälkeen alkukesästä ja nopeus ei siitään kummennu tähän mennessä

Milloin sitä vikaa siellä oli ja milloin ei aivan ihme selitystä sieltä tuli kun oli yhteydessä sinne päin. Vian kuittauksetkin korjatuksi saattoi tulla jo iltapäivällä, kun aamulla soitti taas toisinaan kesti yli kuukauden vaikka mikään ei kuitenkaan muuttunut siitään.
No nyt tähän ihteesä tässä pirussahan on joku nopeuden/datansiirron rajoitus josta se näkyy heittävän herjaa yhdistys ohjelmaansa kun käytetty määrä alkaa olla käytetty. Viesti on, kun sen oisi kirjoittanut joku huono suomi tai ainakaan minulle ei aukea mitä tarkoittaa "laskutus päättyy 2"??

2 mitä? ensikuuta vai? oisi tuon nyt laittanut niin, että tajuaa ilman arvailua. Nyt se tiedonsiirto on vissiin rajoitettu nopeudesta päätellen tuosta 4-5 megan luokasta nopeuteen 0,06mbps joten kuvienkaan katselusta ei tule mitään ja videoita nyt on turha kuvitellakkaan katsovansa, kun jo tavan sivujenkin aukeamista saa odottaa kyllästymiseen asti. Läräsin sopimusta läpi, mutta silmiini ei ottanut mikä se on tuo nopeus mihin tämä hidastuessan tipahtaa vai joko se tämäkin heitti toimivasta niin kuin piti

Usempi operaattori on kokeiltu eiikä yksikään ole vakuuttanut. Hupatusta tälläiset.