Sivu 6/78

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 25.4.2014 2:27
Kirjoittaja Lattarauta

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 25.4.2014 12:37
Kirjoittaja wileeni
Huolimatta äitini perustelluista pyynnöistä eivät isovanhempani venättä meille opettaneet. Eivät, vaikka suomenkielessään oli ulkoa opitun hapuilua. Pyydän tukiopetusta. Onko venäjän kielessä kaksi sanaa, jotka tarkoittavat totuutta? Pravda, autoritatiivinen totuus, selainen jollaisena asia on varminta nähdä. Istina, objektiivinen totuus, siis niinkuin asia oikeesti, aikuisten oikeesti on. Esimerkiksi Putinin ilmoitus, ettei Krimillä ole venäläisiä sotilaita oli pravdaa. Hänen viikkoa myöhemmin antamansa kiitos Venäjän asevoimien sotilaille siitä, kuinka ammattitaitoisesti he olivat Krimin haltuuottaneet, oli istinaa. Toki myös pravdaa.
Jos näin on, muistuttaa se läheisesti (ja nyt tarkkana, ettei tule syytöstä kiihotuksesta kansantanssia vastaan) erään suomalaisen uskonnollisen ryhmittymän järjestelmää. Heillä on maallinen totuus ja jumalinen totuus. Ristiriitatilanteessa jälkimmäisen mukaan mennään. Valitettavasti monille tuntemilleni liikkeen parissa lapsuutensa viettäneille ei ole muodostunut käsitettä totuus.

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 25.4.2014 15:04
Kirjoittaja pavlik morozov
wileeni kirjoitti: muistuttaa se läheisesti (ja nyt tarkkana, ettei tule syytöstä kiihotuksesta kansantanssia vastaan) erään suomalaisen uskonnollisen ryhmittymän järjestelmää. Heillä on maallinen totuus ja jumalinen totuus. Ristiriitatilanteessa jälkimmäisen mukaan mennään. Valitettavasti monille tuntemilleni liikkeen parissa lapsuutensa viettäneille ei ole muodostunut käsitettä totuus.
työpaikoilta tuttu tilanne. ristiriitatilanteessa (pomon poika oli töpännyt ja minua syytettiin vaikka asianomaisten kanssa oli asia käyty läpi) huomasin koko hommaa koskevan sähköpostikirjeenvaihdon hävinneen. Ja meikäläiselle kirjallinen varotus.

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 25.4.2014 15:05
Kirjoittaja toktornivako
Tähän vallalla olevaan tilanteeseen mihin Ukraina on itsensä ajanut en puutu, vaan yleisesti "mediassa", tällaisilla keskustelu palstoilla ja "Esson" baarissa käytyjen keskustelujen sävy on sellainen Venäläisiä kohtaan että jos kyseessä olisi Neekerit, Ählämit, Mustalaiset, Homot tai jotkin muut "vähemmistöt" niin Suomen eri oikeusasteet olisi täynnä eriasteisia valituksia juurikin kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan.

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 25.4.2014 23:57
Kirjoittaja Marko
Niin,ainahan täällä(Suomessa) on ja tulee olemaan ihmisryhmä,mikä inhoo venäläisiä.Venäläisistä puhuttaessa Esson baarissa se on kai laillista kaikkien kuullen,joistain muista ollaan kai oikeudessa.Asiallinen kirjotus tämäkin toktornivakolta,tätä en ite heti tullut ajatelleekskaan.

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 26.4.2014 8:35
Kirjoittaja Jaska HKI
Älä luota venäläiseen,varmista,ennakoi,varaudu kaikkeen.He ovat mestareita kehittelemään kaiken maailman verukkeita oman edun tavoitteluun.Eräässä tehtaassa Venäjälle menevissä tuotteissa alkoi olla laatuongelmia.Vasta kaikkien pakkausten sinetöinnin jälkeen laatu parani.Upseereista Suomessa 66% kannattaa Natoa.Hekin pelkäävät maahanmuuttajien radikalisoitumista Venäjältä tulevan provokaation seurauksena,eikä turhaan.Näin Venäjä on aina toiminut.Imperialistinen valta joka on aina kahakoinut rajoillaan,ikäänkuin ei olisi lääniä maassa jossa on 9 aikavyöhykettä ja pituus 1/3 maapallon ympärysmitasta.Tsaarin aikana Venäjällä oli 150 miljoonaa asukasta...kiitos kommunismin.Nyt siellä on 149 miljoonaa.Naapurimaassa Kiinassa on 1100 miljoonaa...sitä Venäjä pelkää.Miten olisi pienet skabat heidän kanssa :lol:

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 26.4.2014 10:46
Kirjoittaja TsarBomba
Voi...voi........

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 26.4.2014 12:00
Kirjoittaja wileeni
NATOon hivuttautumisesta.
Ruåtsissa asustavat sukulaiseni kyselivät toissa kesänä mihin moista enää tarvitaan. Sehän perustettiin pitämään Saksa matalana ja Neukkula aisoissa. Nythän Venäjä on demokratiaa kohti etenevä valtio, jonka toimet ovat ennalta arvattavissa ja Saksa osana EUta.
Mikä heitin mielensä nyt on, sitä en tiedä. Mutta ennalta arvattavuudesta sen verran, että Venäjällä on kiire hämmentää saadakseen edes jonkun tekosyyn hyökätä Ukrainaan. Aikaa lienee korkeintaan kuukausi. Jos Ukrainassa keretään pitää presidentin vaalit, on kynnys korkeampi.
Yhteen aiemmin esittämääni kysymykseen sain vastauksen. Krimin turistitulot aiotaan korvata perustamalla uhkapeliluolia lieveilmiöineen.
Mites pitkä onkaan Venäjän ja Krimin välinen maaraja ?

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 27.4.2014 2:02
Kirjoittaja Marko
Ei voi muuta sanoo,ku säälittävää skeidaa ihmiset,jotka NATOO nojaa yks oikosest.Osa tälläkin foorunil kirjottaneist olis Venäjäl jo Nevan pohjassa,ei tällä kertaa ketää mainita nimeltä.

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 27.4.2014 7:33
Kirjoittaja Jaska HKI
Isäni oli Ihantalan loppurähinöissä.Hän oli 6divisoonanssa taistelemassa.Sen 14 000 miehestä kaatui,haavottui ja katosi noin 8000 sotilasta.Hän kertoi kun saksalaisten Stuga osasto tuli rintamalle niin tilanteeseen tuli hieman toivoakin.Sata Stugaa jauhoi yötä päivää venäläisten huoltokuljetuksia,polttoaine kuljetuksia,tankkeja.Kun pommittajia tuhoutui otettiin tilalle vastaava määrä.Länsiliittoutuneet etenivät nopeasti Länsirintamalla,niinpä Stalin tuo lasten,vammaisten ja toisinajattelijoiden ystävä päätti siirtää joukot Berliinin rintamalle tulevan maailmanvaloituksen edistämiseksi.Stalin vihasi ukrainalaisia ja tapatti parhaan ukrainalaisen yksikkönsä Raatteen tiellä talvisodassa.Stalin oli gruusialainen ja itseasiassa vihasi venäläisiä ja salli näin itseppäisen kansan säilyttää itsenäisyytensä. PS.Minkähän joen pohjassa Johan Bäckman makaisi jos hän sontisi venäläisenä omaan pesäänsä :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol:

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 27.4.2014 8:30
Kirjoittaja wileeni
Täsmennöksenä Stukalentoihin: Kun puhutaan huoltokuljetusten estämisestä, voisi yksityiskohtana tuoda esiin Talijoen sillat. Sitä mukaa, kun ryssän pioneerit niitä pusasivat, pommitti osasto Kuhlmey ne hajalle. Muutoinkin jotkin ihan asialliset lähteet vertaavat pommitonneja määritellessään Stuka-apua. Omien ilmavoimiemme pommikoneet olivat lähes järjestään vaakapommittajia, joiden osumatarkkuus on hehtaariluokkaa (jos sitäkään). Stukat olivat syöksypommittajia, joiden terveiset menivät sinne minne pitikin. Kuhlmeyn tappioluvut kertovat, että taistelumoraali oli korkea. Vaan mitä tekikään samaan aikaan saksalainen rynnäkkötykkiprikaati kannaksella ?
Jaskan loppukommenttikin ihan kohillaan. Stalin antoi Suomelle itsenäisyyden, tai salli sen pitää. Stalin oli Gruusiasta (Georgiasta), Hrutshev (kirjoitusasu?) Ukrainasta. Putinkin on käsittääkseni tveriläinen, että se siitä venäläisyydestä.
Näitä nevanpohjakommentteja lukiessa tulee mieleen, ettei ole ihme, jos rosvojoukoissa on valmiutta esimerkiksi kidnappauksiin.

Muutoin, uskoisin ettei NATO nykytilanteessa koskisi Suomeen pitkällä kepilläkään. Onpa Balttian maidenkin suojelussakin tekemistä.

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 27.4.2014 10:15
Kirjoittaja Pavlovits
wileeni kirjoitti: Vaan mitä tekikään samaan aikaan saksalainen rynnäkkötykkiprikaati kannaksella ?
Jätti kuusi tämän näköistä huoltoautoina ollutta Nelivetovoortia Suomeen. Yksi niistä päätyi Isä-Pavelin ensimmäiseksi autoksi, jonka apumiehen apumiehenä minäkin pikkupoikana toimin.
Jonkun tiedon mukaan tuo rynnäkkötykipoppoo olisi ollut pataljoona.
Kuva

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 27.4.2014 13:49
Kirjoittaja wileeni
Minulle uutta tietoa nuo Voortit, vaan vastaan en väitä. Häätyneet olla sotasaaliita. Maybacheja ainakin oli Sturmeilla huoltoautoina/vetureina.
Saksalainen rynnäkkötykkiprikaati 303 tuhosi kolme vihollisvaunua silloin kun maamme tulevaisuus oli katkolla. Siis vähemmän kuin Olof Lagus Omine Sturmeineen 10 minuutin sisällä. Edellisessä taistelussaan 303 oli tuhonnut liki 300 vaunua, joten ei se huono poppoo ollut. Miksi sitä ei sitten käytetty, kyllä sekin tiedetty ja myönnetty on.

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 27.4.2014 15:31
Kirjoittaja Jouska
Moi,

Tiesittekö, että siellä oli vielä kolmaskin rynnäkkötykkiporukka.

Kannaksella, tai tarkemmin Viipurinlahdella nimittäin taisteli saksalainen 122.Divisioona. Tällä divisioonalla oli oma rynnäkkötykkipatteri, tai vastaava. Nämä rynnäkkötykit kuten divisioonakin osallistuivat Viipurinlahden maihinnousun torjuntaan. Tästä rynnäkkötykkiporukasta tekee erikoisen sen, että sillä oli ainakin osa vaunuista StuG IV rynnäkkötykkejä. Samanlaisia siis kuin StuG III mutta panssari nelosen alustalla.

Re: Ukrainan tilanne

Lähetetty: 27.4.2014 16:28
Kirjoittaja pavlik morozov
Kuva

sit oli näitä varkauden konepajalla tehtyjä pyydyksiä :?