Sivu 1/1

Ajoneuvojen käyttömaksut nousevat merkittävästi

Lähetetty: 15.10.2016 23:00
Kirjoittaja Lattarauta
Suomen liikenne myllätään täysin
Työnantajan tarjoamat pysäköintiedut, matkakulujen vähennyskelpoisuus ja kilometrikorvaukset saattavat jäädä historiaan.
Henkilöautolla yksin ajettavien matkojen määrä halutaan alas ja ihmiset käyttämään enemmän joukkoliikennettä.
Nykyisistä auto- ja ajoneuvoveroista ollaan tietojen mukaan luopumassa. Ne aiotaan korvata uusilla asiakasmaksuilla.
Suunnitteilla on erillinen liikenneverkkoyhtiö, jonka rahoitus haalittaisiin kasaan autoilijoilta kerättävinä asiakasmaksuina.
Liikenneväylien ylläpidon ja rahoittamisen vaatimat resurssit halutaan irrottaa valtion budjetista.
Autoilijoilta kerättävillä uusilla maksuilla kustannettaisiin tieverkon ylläpidon lisäksi ilmastotoimet ja älykäs liikenne.
Tavoitteena on, että uusien henkilöautojen päästöt olisivat lähellä EU:n keskiarvoa ja Suomessa olisi vähintään 250 000 sähköautoa vuonna 2030.
Koko liikennemarkkinoiden uudistamisen kustannusten kunnille ja valtiolle arvioidaan nousevan satoihin miljooniin euroihin.
Uudistuksen taustalla vaikuttaa Pariisin ilmastosopimus, jonka tavoitteisiin yltämiseksi, Suomen on vähennettävä liikenteen aiheuttamia päästöjä merkittävästi.
- Kauppalehti

Käyttömaksut voivat "hieman" nousta lähitulevaisuudessa..

Re: Ajoneuvojen käyttömaksut nousevat merkittävästi

Lähetetty: 16.10.2016 1:55
Kirjoittaja Kuningaspultti
Sitten kun kotipaikkakunnalta menee ihmisten aikoihin linkka niin kyllähän sillä menisi, prkl...

Re: Ajoneuvojen käyttömaksut nousevat merkittävästi

Lähetetty: 17.10.2016 20:49
Kirjoittaja Laabani
Niin, ne JULKISET pitäisi saada sitten kaikkien ulottuville. Nythän on ollut trendi, että syrjäseuduilta häädetään ihmiset konstilla millä hyvänsä kasvukeskuksiin... :(

Re: Ajoneuvojen käyttömaksut nousevat merkittävästi

Lähetetty: 17.10.2016 22:22
Kirjoittaja Kuningaspultti
No kokkolassakin on linkkoja vähennetty. Joo-o.

Re: Ajoneuvojen käyttömaksut nousevat merkittävästi

Lähetetty: 18.10.2016 9:37
Kirjoittaja Ladanautti
Kansa kerätään ghettoihin jolloin kansalaisten hallitseminen on helpompaa. Kriisitilanteessa riittää, kun muutama kortteli piiritetään eikä kukaan mene sisään eikä kukaan tule ulos... :twisted: