On tullut vähän rassattua sieltä sun täältä tätä. Eikä oikein mitään osakokonaisuutta tunnu saavan ihan valmiiksi asti.
Tankin täyttöletkun vaihtokaan ei oikein onnistunut. Entinen letku lähti helposti irti kun oli niin hauras, mutta uutta ei meinannut saada paikalleen kun oli taas vähän ahtaat paikat työskennellä. Ajattelin että tankkia jos pudottaa vähän alaspäin niin tulee lisätilaa mutta ei tullut. Sen sijaan katkesi toinen tankin kannatinpantojen pulteista. Onneksi se oli varapyöräkotelon kohdalla, joten sai porattua läpipultin tilalle. Sen verran kerkesi käydä mielessä, että otan tankin samalla irti niin saa kunnolla sen putsattua mutta oli se niin ahtaannäköisesti siellä että luovuin sitten ajatuksesta. Kerkesin kuitenkin jo propun kautta jälleen kerran laskea bensat ulos. Mutta proppupa ei vaan enää jostain syystä tiivistynyt uudella kupariprikallakaan, vasta uuden pultin kanssa alkoi pitämään jahka ensin sain selville että M10x1.25 kierre. Letkun läpivientikumikin jäi vähän huonosti, kun en saanut millään joka reunalta paikoilleen.

Nämä Fiatperäiset jarrut on ensimmäinen asia mistä jotain plussaa pitää antaa, on tilaa työskennellä eikä ole jumivia liukutappeja niin kuin Ladan etujarruissa. Tietty takana levyt ei kiitosta saa, vaan mieluummin olisi rummut.
Takajarrut tietty on vähän monimutkaisempia, kun käsijarru vaikuttaa jarrupaloihin, mutta sen sielunelämään ei tarvinnut onneksi kajota ainakaan vielä. Laahava oikea takajarru oli ainut missä jarrupalat oli kulunut loppuun, joten uusin vain taakse palat. Levyt näytti ihan hyviltä vielä.
Laahaamisen syy on vähän mysteeri mutta palojen kulumisen takia mäntä oli tosi ulkona ja se piti jarrumäntätyökalulla pyörittää sisään. Ainakaan autotallissa jarrua polkien ei alkanut enää laahaamaan, joten en tehnyt sille muuta. Toisella puolella mäntä oli melko sisässä, olisiko vain kierroksen ehkä saanut pyöritettyä sisäänpäin. Käsijarruvaijerin vaihdoin varmuuden vuoksi että ei ainakaan se aiheuta käsijarrun puoltamista. Käsijarruvaijeri menee pohjassa samantyylisesti kuin Ladassa mutta kaukana pakoputkesta ja jarrusatuloissa tietty pitää olla vähän erilainen kiinnityssysteemi minkä myös sai helposti irti ja paikalleen.
Jumivaa etujarrua en saanut herkistelyllä kuntoon vaan irroitin männän ja vaihdoin uuden tiivisteen. Jonkinverran oli männässä rupea mutta en älynnyt tilata uutta mäntää muiden osien yhteydessä, joten mennään sitten vielä vanhalla. Ja taas autotalliolosuhteissa kokeilemalla ei tunnu enä laahaavan.
Takavalot oli tosi himmeät joten aloin niihin vaihtamaan polttimoita ja pesemään laseja. Hommahan eskaloitui heti, kun näissähän on typerästi muoviset kiinnitysruuvit laseissa ja nehän ajanmittaan hirttää kiinni ja kannat katkeilee, edellinen omistaja olikin suurimmaksi osaksi vaihtanut mitälie peltiruuveja tilalle mutta itse tahdoin orkkikset, eli ruuvin kanta saman väriseksi kuin mitä linssikin. Joku Fiat-juttu tämäkin, ei voi puolalaisia syyttää tästä keksinnöstä.
Peräkonttihan näissä on kauttaaltaan verhoiltu ja pohjasta vielä styroksilla eristetty, varmaan sekin osaltaan vaikuttaa että ajomelua ei juuri kuulu. Varapyöräkotelossa ihmetyttää että varapyörä ei ole mitenkään kiinni, siellä se saa vapaasti liikkua ja pomppia.



No takavalot sai helposti irti ja fiksusti lasien kiinnitysmutteritkin oli eräänlaisia läpiruuveja niin ne sai irti ja pöydällä sitten pystyi putsaamaan M6 kierrereiät katkenneista ruuveista. Ainoa isompi harmi meinasi tulla kun näköjään Breznevin kulmakarva eli tuo kuminen lista olikin enää takavalojen varassa kiinni ja putosi samalla kun sain valot irti. Siispä piti sitä alkaa kiinnittämään. Alkujaan se oli muovisilla korikiinnikkeillä kiinni takapellissä mutta itse löysin tallista tuollaisia M5 pulttikiinnikkeitä mitkä sopi täydellisesti paikalleen. Tuo listahan on tosi hapero ja kiinnitysreiät korkanneet joten sinne piti tehdä vähän prikkapatenttia että sai sen takaisin kiinnitettyä. Samalla kun valot oli irti niin tuli vähän raaputettua ruosteita pois ja sudittua pohjamaalia, riittävän samanväristä niin ei tullut edes pintamaalia laitettua.
Ihan ei muoviruuveja tullu ostettua oikeaa määrää, kun niitä on kahdenlaisia, M6 kierteisiä ja peltiruuvisia. Rekisterikilven valotkin sain jotenkuten pysymään kumilistassa kiinni mutta ei nekään lujassa ole ettei yllätä jos joskus roikkuvat johtojen varassa.
Tekisi mieli jo testata jarrujen toimintaa mutta auto on hyvällä korkeudella tallissa, niin on tullut räpellettyä aina vaan jotain lisää. Kuten töötinkin kaivoin sisälokarin alta näkyviin. Töötti ei toiminut suoraan akustakaan, joten sen avasin ja kärjethän siellä oli paksussa hapettumassa. Nyt tööttää hyvin. Samalla lokarin irrotuksella sitten kopeloin ainoata selvää ruostepaikkaa minkä ajattelin tukkia ja lopulta hitsasinkin ihan reilun palan mutta ajattelin kerrankin hitsata nopeasti ilman että hitsailut laajenee liikaa ja jäikin vähän ruman heikoksi yhdeltä sivulta. En oikein tiedä sanoisiko tuota helman pääksi vai lokasuojan alareunaksi kun on vähän niitä molempia. Toisen puolen töötti pitää myös herättää joskus eloon mutta se innostus riippuu ihan siitä miten helposti tämä sisälokari menee takaisin paikalleen.
Nyt leimalle ei puutu kuin vilkun merkkivalo ja pakoputken asennon parantaminen ettei kolise ihan jokapaikkaan. Näin siis jos edelliset korjaukset vielä toimii. Päästötkin täytyy mittauttaa ennen konttoria jossain mutta siinäpä tulee sopivasti testiajoa samalla.