Kyseessä on 1600 SL IIZI. Siinä epäillään olevan pääsylinterin sisäinen vuotovika. Tämä kenties aiheuttaa kytkimen kiinnittämisen ja irrottamisen varsin alhaisessa polkimen tasossa eli lähellä lattiaa. Nyt kun työsylinterin työntötangon ja haarukkavivun välinen välys on säädetty oikeaksi, niin kytkinpoljin ei palaudu yläasentoonsa. Kytkin ei kuitenkaan jää luistamaan ja se irrottaa koko lailla hyvin.
En ole tyytyväinen tällaiseen kytkimen toimintaan. Minusta tuntuu, että noin toimiva kytkin aiheuttaa enemmän kulumista itse kytkimessä kuin manipuloitu, väärin säädetty kytkimen poljinvoiman välitysmekanismi.
Ehdottomasti minulla on tarkoitus vaihtaa se pääsylinteri tai ainakin romplata sitä. Nyt vain en jouda. Tulen siis säätämään kytkimen väärin toimivaksi siten että se mielestäni toimii hyvin ja oikein.
Tässä juttusarjassa seurataan tuollaisen säädön vaikutuksia, mahdollisia vaurioita tai väärinsäädön vaikuttamattomuutta muuhun, kuin siihen, että saan itselleni mieleisen toimivan kytkimen aikaan.
Älkää ärsyyntykö turhaa Ystävät. En vain saanut täältä haluamiani vastauksia vaikka kuinka anelin. Siksi on koeiltava itse. Tulette kuulemaan kuinka Äijän kävi
