Onkohan kenellekään tullut jonkin teknisen laitteen käyttöohjetta lukiessa kiroilukohtausta. Aika harvoin tulee mieleen, että onpas hyvin tehty ohje.
Monesti näkee, että tradenomityttö sanakirjan kanssa tai pahimmassa tapauksessa käännöskone on hoitanut homman . Muutman kerran on sattunut, että ohjeessa pyydetään laittamaan valkoinen johto reikään A ja musta reikään B. Kuitenkin järjestys piti olla päinvastoin.
On myös ohjeita, joissa on vain pieni tuhruinen kuva, jossa on nuolia, numeroita ja kirjaimia.
Onneksi on myös perusteellisia ohjeita. Eilen ostin Lidlistä rannekollon ja siinä oli oikein käyttöohjeet mukana. Ja ohje alkaa:
Rannekello
Laite soveltuu kellonajan näyttöön.
Kaikenlainen muu käyttö tai laitteen muunteleminen luetaan laitteen määräysten vastaiseksi epäasianmukaiseksi käytöksi...
Käyttöohje
Käyttöohje
Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.
Re: Käyttöohje
Tervehdys!
Tuollaisen laitteen määräystenvastainen epäasianmukainen käyttö saattaa johtaa jopa leivättömän pöydän ääreen, elleivät osapuolet muutoin pääse sopuun.
Riskeistä huolimatta.. onnea uudelle rannekellolle.
Toivottavasti käyttäjä perehtyy ohjeiseen kaikella huolella ja vakavuudella. Laitetta ei saa ottaa käyttöön ennen kuin käyttäjä on täysin vakuuttunut ymmärtäneensä ohjeen oikein.Pavlovits kirjoitti:Rannekello
Laite soveltuu kellonajan näyttöön.
Kaikenlainen muu käyttö tai laitteen muunteleminen luetaan laitteen määräysten vastaiseksi epäasianmukaiseksi käytöksi...
Tuollaisen laitteen määräystenvastainen epäasianmukainen käyttö saattaa johtaa jopa leivättömän pöydän ääreen, elleivät osapuolet muutoin pääse sopuun.
Riskeistä huolimatta.. onnea uudelle rannekellolle.
Re: Käyttöohje
Lauseen tarkoitus on vapauttaa myyjä kaikesta vastuusta. Mehmetti ostaa kellon ja poistaa lasin, sen jälkeen hän yhdistää viisareihin sähkönallin johdot... Ei ole sitten litlin vika kun ostoskeskuksen jäänteistä löytyy pala kelloa.