Tsori pitkää sepustusta.
Kävin tänään hakemassa lainaksi Jussin Dollypartonin. Hieno peli ja leveyttäkin Ladoille liiaksikin asti. Dolly Volvon koukkuun kiinni ja kuuttakymppiä körryyttelemään Farmilta Hämeenlinnaan Ladaa hakemaan. Dolly pomppii, kuten Jussi oli sanonutkin. Perille pääsin kotiin hinattavan Nappiksen luo ja vaikka Nappiksessa oli suht tyhjät kumekset ja jarrutkin suht jumissa saatiin Max40w:n entinen ja Kenzyn entisempi projekti D.Partonin lujaan syleilyyn. Onneksi oli alamäkeä. Kiinnityksessä oli pientä hakemista, mutta kiinni meni, kun kerta kotiinkin pääsin. Jouduin tekemään pihakadulla lähtiessä tosi kireän käännöksen, mutta 245-Volvohan kääntyy pienessä tilassa, samalla sain rikottua hieman Jussin liinan lukkoa. Anteeksi Jussi, koitan korjata. Meni pikkusen "hantaaki" rikki. Mutta ei estä käyttöä näinkään. Kotimatka oli suhteellisen helppo, Vain kolme erilaista tietyömaata ja muutama mutka. Oli hyvin suunniteltu reitti. Noin. 6-7 autoa ohitti Pälkäneentiellä. Osa odotteli jotain ihmettä??? Ajelin siinä reteänä Volvolla, uuden Ladan omistajan tyytyväinen hymy karehtien kasvoillani. Antaa tulla ohi vaan. Näätte ohittelijat sentään kaksi upetata eurooppalaisen auton sivuprofiilia:-) No minähän saavuin reteenä pihaan ja alan pakittamaan ja kääntymään. Ei perskele, kun joutuu vekslaamaan. En tiedä mikä oikein on, mutta lada ei käänny dollyn päällä mihinkään. No laitetaan poikittain tallin oven luo, remmit auki, rampit alle tukineen ja auto rampeilta alas. Juuri ennen tönäisyä, vaimoni kysyy, notta ei kai se karkaa? No ei tietenkään, vaikka on mäki alla. Työnnetään ja saadaan auto alas dollylta ja samalla n. 20m. loivaa rinnettä alas. Onneksi sain pysäytettyä ennen rakennuksia tahi traktoria. Laatokan löysät renkaat tais pelastaa ja tietysti suunnattomat fyysiset voimani myös. Kässäri päälle ja vaimo työntämään autoa talliin. No vaimo ehdottaa, että kannattaisko jo se "käkkäri" vapauttaa, no mikäjottei. Kolmea puuskutustaukoa ja parisen litraa hikeä myöhemmin tuo uljas sikaratsu, venäjän verrari on keskellä tallin ovea ja ovet auki siis tallin ja auton. Ovet kiinni, siis auton ja työntämään perästä, siis auton:oops:. No Lada on tallissa ja kiitokset Lada-Jussi ja Max40w.
P.s. Jussi koitan korjata tuon liinan lukon hantaakin ennen palautusta.
Jos korvaukseksi sopii tuon hantaakin korjaus jotenkin ja vaikka ladalle sopivampien korvakkeitten hitsus ramppeihin ja dollyyn? Sullahan kun puuttuu muutenkin toisesta rampista korvakkeet. Ladan vanne ilman rengasta muuten käy tosi hyvin tueksi.... Soittelen...
Uusi Nappis-Lada ja Kokemuksia Lada-Jussin Dollystä
Alueen säännöt
Jos oma viestiketjusi on täällä, korjaa otsikko oikeaan muotoon ja odota että ylläpito siirtää sen oikealle alueelle.
Otsikoi muotoon: TEHTAAN MALLINUMERO - VUOSIMALLI - VAPAAEHTOINEN NIMI - VAPAAMUOTOINEN AUTON TILA (PROJEKTI/KÄYTTIS/YMS.)
Jos oma viestiketjusi on täällä, korjaa otsikko oikeaan muotoon ja odota että ylläpito siirtää sen oikealle alueelle.
Otsikoi muotoon: TEHTAAN MALLINUMERO - VUOSIMALLI - VAPAAEHTOINEN NIMI - VAPAAMUOTOINEN AUTON TILA (PROJEKTI/KÄYTTIS/YMS.)
-
- Viestit: 475
- Liittynyt: 26.9.2003 8:24
- Paikkakunta: Hämeenlinna, Hauho, Alvettula, Ilmoila
- Viesti:
Uusi Nappis-Lada ja Kokemuksia Lada-Jussin Dollystä
Ajan Ladalla koska,
minulla on siihen varaa.
gsm.0440613113
minulla on siihen varaa.
gsm.0440613113
- Lada-Jussi
- Viestit: 10249
- Liittynyt: 24.9.2003 17:48
- Paikkakunta: Janakkala
hyvä että saadaan muidenkin kommenttia dollittelusta ja varmaan pitäisi myös onnitella uuden Ladan hankinnasta. Kuten puhelimessa jo puhuimme niin hienoa että säästän vähän omaa urakointia ton Dollyn tuunauksen osalta, ollut tehtävien hommien listalla, mutta aina on tärkeämpää ollut ennen sitä.

- Lada-Jussi
- Viestit: 10249
- Liittynyt: 24.9.2003 17:48
- Paikkakunta: Janakkala
onneksi naapurin rahtarillakin on noita isot kasat nurkissaNonnis kirjoitti:Minä en anna Jussille enää yhtään kuormaliinaa kun niitä noin kohdellaan

toi bilteman liina onkin melkein parempi, on sekin pitänyt, mutta pienempi kahva mahtuu paremmin noihin ahtaisiin paikkoihin, biltema rules

