ss127 kirjoitti:Siis kaikki nämä johtuu vain siitä että isot herrat tahtoo lisää rahaa yritysten voittojen ja osinkojen muodossa. Siinä hommassa ei duunaria ajatella. Jäljelle jäävillä työntekijöillä työtaakka lisääntyy mutta liksat pysyy samana. Ja ainoa keino taistella vastaan on lakkoilu.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että suomalaisen työväestön pitäisi jo vähitellen nousta johtajien tyranniaa ja yksinvaltaa vastaan. Muuten käy kuten aiemmin oli sanottu. Eli kaikki vähänkään kannattava tuotanto viedään ulkomaille ns. halpoihin maihin.
Kuten jo tuossa tämän ketjun neljännessä viestissä kirjoitin, asiat eivät ole noin mustavalkoisia. "herrat" tekevät sitä, mihin heidät on palkattu. Se on niilläkin "tulos tai ulos" meininki siellä johtoportaassakin.

,_,/ukka
Jep, jokaisenhan täytyy yrittää tehdä työnsä mahdollisimman hyvin (eli palkanmaksajien/pomojen/omistajien vaatimalla tavalla). Tai jos ei tee niin kyllä sille omalle paikalle on muita tulijoita jotka tekee mitä omistajat tahtoo.
Mutta eikö tässä nyt voisi joku järki tulla jossain vaiheessa, eikö näille osingon saajille mikään riitä. Kun aina vaan täytyy tuottaa enemmän ja saada enemmän rahaa. Jossainhan tulee väkisinkin stoppi. Ja mitä sillä rahalla oikeasti tekee, siis kun sitä oikeasti on niin paljon ettei p...lle taivu? Eikös sitä sanota että kohtuus kaikessa...
- Ladoja vaan joka jätkälle niin ei tarvitse olla katkera naapurille -
markku kirjoitti:Taidat olla niitä harvoja jotka eivät paperimiestä puukota selkään......kyllä se vielä tästä ja tunnetusti periksi ei nyt anneta
Niin no kun mun mielestä tämä homma on mennyt tavallisen kansan parissa siihen perisuomalaiseen kateuteen, eli paperimiehet tienaa ihan liikaa hommien vaativuuteen/koulutukseensa nähden. Ja tämän kiistan todellinen syy ja tarkoitus on jäänyt taka-alalle.
Ja itse en ole paperimies jos joku sitä luulee. Olen tosin ollut paperitehtaalla parina kesänä töissä, ja kyllä takaisinkin menisin jos vaan pääsisi. Haettu on moneen kertaan, mutta vaikea sinne tuntuu nykyään olevan päästä.
- Ladoja vaan joka jätkälle niin ei tarvitse olla katkera naapurille -
tahko kirjoitti:Onkos muuten paperimiehillä verkossa ihan oikeata keskusteluryhmää ja jos on niin viisatkas webbiosoitetta minullekin ihan vaan mielenkiinnosta?
Eipä anna selata, pitäisi kai rekisteröityä mutta kun en ole alalla - muuten vaan kiinnostaa. Tuli muuten mieleen kun nyt yhteiskuntaa parannetaan, niin yhden työkaverin appiukko oli sanonut että meininki Suomessa on kuin talvisodan alla. Tuolloinhan esitettiin julkisuudessa kommentteja vielä kesällä ettei Eurooppa sota uhkaa ja oltiin joka taholla laman jälkeen niin äijää niin äijää että. Ladaäijät ovat tässä maassa kyllä keskimääräistä realistisempia perillä yhteiskunnan asioista - sen osoittaa jo tämä ladaboardkin! Ja on kansantaloudellisesti ok ostaa halpoja tuontiautoja kuin kalliita sellaisia. Samoin on kansantaloudellisesti edukasta pitää liikenteessä jo kerran maahantuotuja vehkeitä kuin hankkia uusia. Varaosakauppa ei kasvata vaihtotaseen vajetta niin paljon kuin autokauppa - rahna pyötii enämpi maan sisällä. 70-lukulaisuutta tai ei, mutta näin ajattelen.
Ei tuonne paperiliiton foorumille tosiaan näytä pääsevän kuin liiton jäsenet. Tai en itse ainakaan löytänyt keinoa päästä vieraana edes selaamaan aiheita?
- Ladoja vaan joka jätkälle niin ei tarvitse olla katkera naapurille -
Sinne täytyy kirjautua samoin kuin esim lada foorumille(tänne),kirjaudu ja olet asian hermolla vaikka et olekkaan paperiteollisuudessa .Korjaan rekisteröytymässä !!!!
sehän se ongelma on että nyt kun ei ole enää vaihtokauppaa Neuvostoliiton kanssa joutuu suomikin pelaamaan ihan vapaan kaupan ja kilpailun kentällä. suomi vaan ei oikein pärjää niissä kisoissa.
ihmeelllistä touhua se, että valtiokin vähentää hallinnosta ja mm. puolustusvoimista väkeä. Raha kun ei muka riitä. Valtiollehan nuo virat on pelkkää tuloa palkasta menee vero ja tavallinen duunari laittaa yleensä rahansa kulutukseen kun ei sijoituksiin ole varaa ja kulutuksesta menee taas veronsa, loppupeleissä kaikki on valtiolla taas takaisin. onko se sitten edullista pitää ihmisiä työttömänä? nyt sitten valtiokin lähtee ulosheittopeleihin mukaan.
yleensä minnekähän kaikki vero tuotot menee kun aina vaan on entistä vähemmän rahaa käytettävänä?
"Suurin osa kalustosta on ulkotiloissa olosuhteiden pakosta, mutta se lohduttaa vähän kun kalusto huononee kuitenkin hitaammin kuin prässissä" (tai tuningissa)
markku kirjoitti:Sinne täytyy kirjautua samoin kuin esim lada foorumille(tänne),kirjaudu ja olet asian hermolla vaikka et olekkaan paperiteollisuudessa .Korjaan rekisteröytymässä !!!!
Mutta siihen rekisteröitymiseen tarvitsee sen paperiliiton jäsennumeron
- Ladoja vaan joka jätkälle niin ei tarvitse olla katkera naapurille -
Lada-Jussi kirjoitti:
yleensä minnekähän kaikki vero tuotot menee kun aina vaan on entistä vähemmän rahaa käytettävänä?
Töissä ihmeteltiin äijien kanssa juuri tuota samaa että on se työttömyys tippunut huippuvuosista, jolloin hallitus valitti että rahat menevät työttömyyden hoitoon. Nyt kun työttömyys on helpottanut huippuvuosista (vaikka työttömyyttä on yhä liikaa!!) ei helpotus näy missään. Jo on ihme että raha ei piisaa

No onhan sitä rahaa mennyt tärkeisiin kohteisiin, esim. eduskuntatalon laajennus ja kansanedustajien palkkojen nosto
- Ladoja vaan joka jätkälle niin ei tarvitse olla katkera naapurille -
markku kirjoitti:Sinne täytyy kirjautua samoin kuin esim lada foorumille(tänne),kirjaudu ja olet asian hermolla vaikka et olekkaan paperiteollisuudessa .Korjaan rekisteröytymässä !!!!
Mutta siihen rekisteröitymiseen tarvitsee sen paperiliiton jäsennumeron
Tuohon voi olla syynä se että taannoin oli kuulemma (itse en nähnyt) jossain iltapäivälehdessä revitelty keskusteluryhmän viestejä. Näin puhui äijät huoltoasemalla. Kuten tunnettua, jokaisessa ryhmässä voi olla erilaisia näkökantoja. Ehkä se on viisasta tässä tilanteessa hoitaa tiedotus tuon pääsivun kautta ja pitää jäsenistön keskustelu omassa suljetussa foorumissaan. Hyvä sivuhan tuo pääsivu on ja siellä on niitä Paperiliiton tiedotteita. Noita julkisia tiedotteita kyllä mielestäni kannattaa seurata, vaikka ei tuohon liittoon kuuluisikaan tai työskentelisi alalla. On siihen vaan sidoksissa niin moni muu ammattiala, ks. tuo Ahosen tiedotteen loppuosan kommentti niiden tiedotesivulta.
No onhan sitä rahaa mennyt tärkeisiin kohteisiin, esim. eduskuntatalon laajennus ja kansanedustajien palkkojen nosto
On, on toki on. Toivottavasti sijoituksen tuotto on hyvä valtiontalouden kannalta. Muistutan, että esim. koko maan kattava kestopäällysteinen valtatieverkko rakennettiin nimenomaan työllisyystöinä, joilla oli kaksi tavoitetta. Ensinnäkin taata yhteiskuntarauha tarjoamalla töitä ihmisille - paskahommia tai ei mutta töitä ja edes jonkinasteista tuloa. Toiseksi haluttiin koko maan kattava pintaliikenneinfrastrukstuuri koko valtakunnan pitämiseksi elinkelpoisena. Nyt vaan tuppaa olemaan niin että sydänmaat tyhjenevät ja rahat eivät riitä. Homma siis jäi kesken tuossa 1970 ja 1980 lukujen taitteessa ja koko maan tasapainoinen kehittäminen unohdettiin. Jos siis liikenevät rahat sijoitettaisiin vaikkapa työllistämistöihin (kuten tässä viestiketjussa jo aikaisemmin olikin esillä) niin raha päätyisi valtion kassaan takaisin. Lehdissä kirjoitetaan että tie- ja rautatieverkko rapistuu kun ei ole riittäviä korvausinvestointeja.
tahko kirjoitti:

Mitäs sinä tykkäisit, jos työtäsi tekemään tulisi joku "työllistetty? Nythän tämä keino on jo eri nimellä käytössä. Se on "työmarkkinatukea", eli ihminen saa esim. "kauppa-apulaiseksi" menessään peruspäivärahan+ruokarahan suuruisen työmarkkinatuen. Työnantaja käyttää tätäkin tietenkin hyväkseen. Enää ei tarvi palkata normaalipalkkaisia ihmisiä, kun voi samat hommat teettää työmarkkinatuella.
Lada-Jussi kirjoitti: Raha kun ei muka riitä. Valtiollehan nuo virat on pelkkää tuloa palkasta menee vero ja tavallinen duunari laittaa yleensä rahansa kulutukseen kun ei sijoituksiin ole varaa ja kulutuksesta menee taas veronsa, loppupeleissä kaikki on valtiolla taas takaisin.
Tuota, katseleppa ympärillesi. Missä maassa tehtyjä tuotteita näet? Tietokone-taiwna, kännykkä-kiina, auto(t)-venäjä, huonekalut-viro, ruoka-EU jne jne. Taitaa seinissäsi käytetty puu olla vielä kotimaista. Eli kaikesta ihmisille maksetusta rahasta 50-70%valuu ulkomaille. Alv 22%+rahti ja kaupan kulut jää kotimaahan. Toista oli 60-luvulla. Eli kansalaiset tämänkin tilanteen aiheuttaa itse, ei osteta kotimaista "ku on niin kallista". Ja ku ei osteta, tehdas suljetaan ja kohta sitä ei saakkaan, vaikka ostovoimaa olisi.